Huijareita ja lahkosotureita

Joka vuosi miljoonat ihmiset maailmassa hurahtavat erinäisiin lahkoihin, lankeavat nettihuijareiden ansoihin tai vain huomaavat yhtäkkiä olevansa osa jotain suurempaa, joka aiemmin oli vierasta. Miksi ihminen lankeaa pahimmassa tapauksessa erittäin vahingolliseen lahkotoimintaan ja uskoo varoitteluista huolimatta gambialaisen jenkkikenraalin rakkaudenosoituksiin? Mikä saa ihmisen luovuttamaan hiljalleen koko omaisuutensa sekä viimeisetkin ihmisyyden rippeet jonkun toisen määrittelemälle elämän tarkoituksen alttarille?

Näitä kysymyksiä olen pohtinut paljon sekä aiemmissa opinnoissani että ikävä kyllä myös lähipiirin kokemusten takia. Kun itse tunnistan välittömästi, milloin joku yrittää erittäin hienovaraisesti luottamuksen kautta saada lisäjäseniä porukkaansa tai keskustelen rehellisesti Instagramissa lähestyneen nettihuijarin kanssa tämän tarkoitusperistä, pohdin aina uudelleen: miksi minä näen tämän kuvion ja joku toinen ei?

Ihmisellä on taipumus luottaa ystävälliseen lajitoveriinsa, vaikka homo sapiensin lähtökohtainen evolutiivinen taipumus on suhtautua vieraaseen vihollisena. Tämä selittää varsin hyvin myös kulttuurien välistä vihamielisyyttä sekä (etnisten) syntipukkien hakemista vaikkapa taloudellisten kriisien aikana. Mikäli ihminen ei ole ennakkoluulojen mustamaalaama, hän luonnollisesti ajattelee ystävällisyyden ja välittämisen tarkoittavan vilpitöntä hyväksymistä ja uhattomuutta. Elämä olisi hyvin vaikeaa, jos joutuisi aina kyseenalaistamaan eri ihmisten tarkoitusperät. On siis ymmärrettävää, että etenkin rakastunut ihminen tai kriisissä tukea saanut surija kokee empaattisen lähestymisen vilpittömyyden eleenä.

Juuri näihin perustaipumuksiimme huijarit ja uskonnolliset lahkojohtajat iskevät. Yksinäisyyttään tai lähimmäisen menetystä sureva ihminen on potentiaalinen huijattava. Ihmisen oma tausta kertoo myös vihjeitä siitä, kuinka potentiaalinen "hurahtaja" hän on. Ei liene ihme, että monet lahkoihin liittyneet ovat entisiä alkoholisteja, narkomaaneja, rikollisia tai juuretonta lapsuutta eläineitä ihmisiä ilman lämpimiä tunnesiteitä perheeseensä.

Uskontopsykologiaan perehtyneet ovat varmasti kuulleet William Jamesin luomat luokittelut terve mieli ja sairas sielu, jotka kuvaavat persoonallisuuden kahta tietä uskonnolliseen kypsymiseen. Nämä esitellään uskontopsykologian klassikkoteoksessa The Varieties of Religious Experience (jo vuodelta 1902!) . Näillä kahdella uskonnollisuustyypillä voidaan osittain selittää, miksi osa ihmisistä on potentiaalisempia "alustoja" valaistumiselle, äkilliselle uskoontulolle tai liityymiselle johonkin lahkoon. Tai vaikka nettihuijariin lankeamiselle.

Terve mieli edustaa optimismia, aloitekykyä ja avoimuutta. Uskonnollinen kypsyminen, hidas kasvu ja kehittyminen on tyypillinen henkinen polku terveen mielen elämässä. Sen sijaan sairas sielu on hyvin altis kiusauksille ja kysymyksille, on taipuvainen pessimismiin ja liialliseen introverttiyteen. Teologisissa näkemyksissä korostuu vaativuus sekä äkilliset mielialan vaihtelut. Uskonnollinen kypsymisprosessi on tempoileva. Juuri sairas mieli on altis dramaattiselle kääntymiselle.

Voimme kukin miettiä, että yhden ihmisen sisältä voi löytyä nämä molemmat puolet. Ne korostuvat eri elämänvaiheissa eri tavoin, ja niihin vaikuttavat luonnollisesti elämän sattumanvaraiset tapahtumat sekä mahdolliset lapsuuden tai kouluajan traumat. Itse lisäisin sairaan sielun kuvaukseen vielä sen, että tämä ihmistyyppi kyseenalaistaa herkemmin muiden ihmisten valintoja kuin omiaan, omaa toimintaansa. Sillä jos ihminen kyseenalaistaisi omaa ajatteluaan, hän tuskin hurahtaisi samanlaisella voimakkuudella tarjottua tai avautuvaa asiaa kohti.

Psykiatrisen vankimielisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma on ollut paljon esillä eri medioissa ja hänen ajatuksistaan on juuri ilmestynyt kirja Psykiatrin päänavaus, jonka aion jossain vaiheessa lukea. Pari päivää sitten Lauerma kirjoitti kolumnin Turun Sanomiin, jossa käsiteltiin vankien uskoontuloa ja sen vaikutusta persoonaan. Yleinen streotypia ehkä onkin, että nimenomaan linnakundit, alkoholistit ja narkomaanit löytävät sen viimeisen oljenkorren uskosta. Kyökkipsykologialla ajateltuna on aika luontevaa, että vahvasti riippuvuuksien kahlitsema ihminen (tietty elämäntyyli rikoskierteineen voi olla myös addiktoivaa) on altiimpi hurahtamaan aiemman elämän kumuloivaan elämäntapaan. On tietysti hyvä asia, että voi päästä aidosti haitallisista tavoista eroon uskon avulla, mikäli tuo uskon harjoittamisen muoto on aitoa ja terveellä pohjalla. Lauerma kirjoittaa kolumnissaan, että vangin uskoontulon jälkeen kestää kauan ennen kuin persoona alkaa muuttua aidosti siihen suuntaan, että voidaan harkita esimerkiksi avovankilaa. Vankien kohdalla kun teot ratkaisevat, eivät jalot ajatukset.

Tähän perään on pakko vielä mainita, että ensimmäisessä yliopiston harjoitustyössäni meidän oli tarkoitus tutkia parini kanssa tuolloin vielä vankilakäytössä olleen Kakolan vankien uskonnollisuutta tietyistä näkökulmista, mutta mielestämme loistava aihe ja projekti lässähti tutkimuseettisiin ja turvallisuusongelmiin sekä aiheen laajuuteen.

Kuten huomaatte, voisin kirjoittaa näistä uskonto- ja uskonnollisuusaiheista loputtomiin, koska ne ovat niin kiinnostavia ja usein perusjärjellä selittämättömiä. Eräänä päivänä minulle entuudestaan aika tuntematon mies avautui täysin yllättäen uskonnollisuudestaan. Mies kuulemma kiertää Yhdysvalloissa asti saarnaamassa tuhansille ihmisille. Keskustelu sai alkunsa nikkeliallergiastani. Hän oli sitä mieltä, että siitä voi parantua, sillä hän oli ollut juuri todistamassa, miten sokeat saivat näkönsä takaisin ja sairaat terveytensä. Olin täysin hämilläni - lähinnä kuitenkin siitä, että olin juuri alkanut kirjoittaa tätä blogitekstiä karismaattisesta uskonnollisuudesta ja käännyttämisestä. Jälkimmäisestä ei ehkä ollut suoraan kysymys, mutta tunnustelusta kyllä.

Jos joku taas ihmettelee, että minulle puhutaan yhtäkkiä tällaisista aiheista, se on aivan tavallista. Minussa on jokin kumma "aura", joka kertoo tutuille ja tuntemattomille: kertokaa minulle syvimmät ajatuksenne, helpottakaa oloanne. Ehkäpä minusta puuttuu jonkinlainen suojakuori. Se toimii myös toiseen suuntaan. Kun ei ole kuorta, näen herkästi myös toisen ihmisen sisälle. Ehkäpä tuo kauan tietämäni tuntematon mies ajatteli, että nyt on hänen hetkensä koittanut. Mitä tästä opimme? Älä kerro sairauksistasi tai edes allerigoistasi muille kuin kokille, lääkärille ja tarvittaessa työtovereille.

Entäpä se gambialainen jenkkisotilas? Tällaisia seuraamispyyntöjä olen saanut Instagramissa joka sormelle, ja kaikki ovat vain kiinnostuneita rahoittavasta nimettömästä. Yksi kokelas oli kuitenkin harvinaisen inhimillinen, ihan tavallisen ja leppoisan näköinen mies. Hän halusi seurata minua ja luulin ensin hänen olevan taiteilija (jostain syystä monet naispuoliset brassitaiteilijat ovat löytäneet tilini!?). Hyväksyin pyynnön pienen harkinnan jälkeen. Vasta parin viikon kuluttua mies alkoi pommittaa minua ylistävillä yksityisviesteillä. Ehkä hänellä oli suma purkamatta - niin monta eri lähestyttävää kohdetta. Noh, kyllähän se hivelee itsetuntoa työpäivän ankeudessa hiukset kolme päivää sitten pestyinä, kun joku lähettää sinulle viestin: You are very attractive. Koska minulla ei ollut parempaa luettavaa tauolla, päätin vastata viestiin kertomalla muun muassa, että olen kiitollinen sanoistasi sekä naimisissa. Hyvin pian mies vaihtoi englannin kielensä huomattavasti kapulampaan versioon ja ylisti sitä, että olen naimisissa. Happy wedding day! Mies pahoitteli ja toivotti hyvää loppuelämää. Tämän jälkeen hän poisti minut seurattavistaan. Minua huvitti tämä keskustelu kovasti, mutta samalla ajatus kehuihin lankeavien uhrien määrästä ahdisti. Jälkikäteen olen miettinyt, että tämä "valkoinen jenkkimies" oli varmasti kotoisin jostain vahvasti kristillisestä Afrikan maasta, koska hän oli niin hyvillään uskollisuudestani avioliitossa.

Ystäväni asuu Afrikassa ja olen saanut hänen kauttaan monia afrikkalaisia Facebook-ystäviä, joita en ole koskaan tavannut, mutta jotka pitävät kovasti siitä, että heillä on minut kaverina. Yksi teki minulle saviruukun ja toimitti sen ystäväni matkassa tänne Suomeen. Sama ihana, ikäiseni suurperheellinen naisihminen pyysi minulta kerran myös käytettyä tietokonetta, jonka voisin kätevästi lähettää luotettavalla postirahdilla Afrikkaan. Minä en pidä tätä huijausyrityksenä, vaan afrikkalaisittain täysin normaalina tapana kommunikoida ihmisen kanssa, jolla on huomattavasti suurempi varallisuus.

Aiemmassa työssäni sain myös jatkuvasti kuulla ihmetystä, miksen voi ostaa palkastani sitä tai tätä afrikkalaiskysyjälle, kun minulla on kerran sitä rahaa häneen verrattuna. Minusta tämä oli huvittava ja toisaalta hyvin robinhoodmainen näkökulma elämään. Ehkäpä minäkin uskaltaudun pyytämään seuraavalta kohtaamaltani suomalaispohatalta pientä rahallista tukea. Kunpa vain sama toimisi Afrikassakin. Hirmuhallitsijoiden palatseihin vuotanut raha voisi jo vihdoin valua takaisin köyhille ihmisille.

En muuten pidä yhtään siitä, että yleisestään kaikki Afrikan maat vain Afrikaksi ja kaikki tummaihoiset ovat vain afrikkalaisia. Tein nyt kuitenkin näin, koska pelkään jonkun tunnistavan jotain pelkän kansallisuuden perusteella. Ehkä minä olen sairastunut liialliseen epäluottamukseen. Luulen joskus, että sellainenkin ihminen hautoo jotain sisällään, joka ei edes tyyliin muistaisi tavanneensa minua koskaan aiemmin. Tiedän kyllä mistä tämä epäluulo on syntynyt - todellisesta stalkkauksesta, joka ei ole vieläkään täysin loppunut. Ehkä tässä kohtaa voin kertoa, että se on suuri syy blogini anonyymiyteen. Suomen oikeuslaitoksesta ei kuitenkaan saa apua asiaan niin kauan, kuin uhka ei ole jatkuva, fyysinen tai jos lähestymisyritykset ovat verbaalisesti (näennäisesti) positiivissävytteisiä.

Summa summarum, ihmismieli on oikeasti hyvin usein jollain tavalla sairas. Siinä mielessä yli sadan vuoden takainen jaottelu sairaaseen sieluun ja terveeseen mieleen on sairas jo lähtökohdiltaan. Ja mikä lopulta on sairasta? Monet kulttuurierot voidaan mieltää sairaiksi siksi, että ne ovat toisen osapuolen näkökulmasta poikkeavia. Tällaisena järjestelmällisenä ja byrokraattisena sairautena esimerkiksi näyttäytyy suomalainen alkoholipolitiikka monen ulkomaalaisen silmissä. Me taas emme ymmärrä, miksi Saharan Afrikassa laitetaan nuoret tulevat rouvat lihotuskuurille eristyksiin majoihinsa ennen häitä, kun itse tuijotamme jokaista vartalonmuotoa laihdutus- ja jopa leikkaushysterian kautta. Makunsa kullakin. Tästä päästäisiinkin taas uuteen aiheeseen: Onko rahaliikenteeltään maailman suurin huijari ja lahkosoturi länsimaalainen kauneusbisnes? Taas ne uskonnolliset ryhmät, jotka kieltävät meikin käytön jäseniltään, ottavat tämän kauneususkomusjärjestelmän osaksi omaa uskomusjärjestelmäänsä negaation kautta.

Näihin sanoihin on hyvä päättää tämä tykitys, sillä minun täytyy ehkä vähän meikata ennen lähtöä ulos.




Kuvat: Omiani - Tbilisi, Georgia ja blurrattu tv-yleisö telkkarissa. Älä siis hakeudu yleisöön, jos haluat varmuuden siitä, ettet päädy myös blogiini. Hehheh!

Linkkejä:

Mies paljastui ghanalaiseksi huijariksi

Savolaisnainen vedätti itse nettihuijaria

Tällaisiakin lahkoja löytyy

Uskontojen uhrien tuki: milloin on syytä huolestua?