Esmeraldan vaalistudio

No niin. Eilen on katsottu vaalimatsi vol. sata. Voi niitä aikoja, kun puolueet tekivät vielä saumatonta konsensuspolitiikkaa käyttämättä pyykkipoikia ja herneitä poliitikkojen nenissä. Huutaminen toisten päälle on nykyisin taitolaji myös toimittajilla. Eilinen Ylen kolmen suurimman puolueen taisto oli silti viihdyttävin tähän asti katsottu keskustelu. Minulla jäi pienpuoluepaneeli väliin migreenin takia, mutta ehkä olisin ollut vielä syvemmässä suossa telkun ääressä. Politiikka vaatii asioihin perehtymistä ja laajaa yleissivistystä. Sitä ei todella kaikilla ehdokkailla ole.

Mikäs minä olen suuta paukuttammaan? Olen vain poloinen äänestäjä, joka on onneksi työssäkin päässyt jauhamaan vaaliasiaa aivan toisesta näkökulmasta kuin joskus aiemmin. Nyt kirjoitan tätä blogitekstiä aamulla, koska odotan, milloin on eniten kansaa torilla. Turha minun on sinne mennä pyörimään yksinäisen puliveivarin kanssa, jonka varmaan tunnistan elämäntarinallisine yksityiskohtineen.

Journalismi ei saa koskaan olla friikkisirkusta. Ja silti se usein on. Nostetaan esille sellaisia ilmiöitä ja asioita, joille voidaan kollektiivisesti nauraa. Vaihtoehtoisesti lynkataan. Arvostan asialinjaa, joka on tässä yhteiskunnassa yhä tärkeämpää myös politiikassa. Välissä voi sitten olla jokin viihdyttävä pakina tai mielellään Iltalypsy. 


Epätoivoa etsimässä? 



Vanhan ajan asiapoliitikkoja ovat esimerkiksi Matti Vanhanen (hahah), Erkki Tuomioja ja Mauno Koivisto. Asian ja viihdyttävyyden yhdistävät suvereenisti Ilkka Kanerva (RIP), Mauri Pekkarinen ja Ben Zyskowitz. Apua, ei ainuttakaan naista!? No, Sanna Marin on kovan linjan kansainvälinen poliitikko, mutta tunteet ohjaavat häntä enemmän kuin vaikkapa Riikka Purraa, joka pitää jossain haastattelussa mainitun herkkyytensä erossa politiikasta. Maria Ohisalo kykenee perustelemaan asiat tiedenaisen jämäkkyydellä, mutta hän jää muuten vähän näkymättömäksi hahmoksi. Sanoisin, että Li Andersson ja Saara-Sofia Siren (ei toimi luurissa heittomerkit) kiilaavat asiatason hallinnassa kärkeen. Andersson on myös poliitikkona vaikuttava. Essayah ja Henriksson ovat niin ikään asialinjalla. Minua miellyttää etenkin Henrikssonin rauhoittava esiintyminen. Kuuntelen mielelläni, mitä hänellä on sanottavaa.

Koska olen Turun Sanomien kolumnistia Aki Linnanahdetta lainatakseni niin ikään vaalipervo (TS 20.3.2023), järjestin omat eduskuntavaalit Instagramissa sekä kirja- että viinitililläni. Yllätyin, miten moni uskaltautui vastaamaan, vaikka kyse ei ole anonyymista äänestyksestä (lupasin toki vaitiolon). Sen sijaan en yllättynyt, että kirjagramin vastaajien muodostama eduskunta olisi vahvan punavihervetoinen. Vain muutama äänesti Kristillisdemokraatteja, Perussuomalaisia ja RKP:tä. Ylivoimaisesti suurimmat puolueet olivat Vihreät, Vasemmisto ja SDP. Keskusta ei saanut ainuttakaan ääntä. 

Entä viinipuolella? RKP sai nelinkertaisesti enemmän ääniä kuin kirjagramissa. Ehkä tietty viiniharrastuneisuus on myös suomenruotsalaisten juttu? Tämä puolue kyllä alihyödyntää potentiaalin suomenkielisten äänestäjien kalastamisessa. Suurin puolue viinigramissa oli odotetusti Kokoomus, aivan ylivoimaisesti. Ostovoimaa viineihin on, ehkä tämä on harrastustasolla myös tietty keskiluokkaisuuden ja yläluokkaisuuden merkki. Vaikka viini on kuitenkin maataloustuote, kaikkea muuta kuin hienostelua sen tekeminen. Eivät Kokoomuksen äänestäjät ole hienoja ihmisiä, mutta erinomaisen juuri lukemani teoksen Suomalainen köyhyys (Into 2016) mukaan tämä on ainut puolue, jonka kannattajissa korostuu yli 70 000 euroa vuodessa tienaavat äänestäjät (vuositulot taloudessa). Eroissa käy hyvin ilmi, kuinka kirjat ovat kirjastosta lainattaessa ilmaisia (punaisen köyhemmänkin äänestäjäkunnan saatavilla) ja viinit taas vain tietyn kansanosan harrastusmahdollisuus (kun ei puhuta kyykkyviineistä).

Viinipuolella Kristillisdemokraatit eivät saaneet yhtään ääntä, mutta Vihreät olivat iso puolue kuten kirjagramissakin. Viheroikeisto kuvastaakin hyvin viiniharrastuksen Helsinki-keskeisyyttä. Suurin osa tastingeistakin pidetään siellä, missä on kysyntää. Kirjoja taas luetaan kaikkialla laajasti, vaikka maantieteellisen jakauman mukaan seuraajakunnassa korostuu Turku-Helsinki-Tampere-kolmio. 

Mitä tästä kirjagrameduskunta ja viinigrameduskunta -äänestyksestä voi päätellä? Näen tässä selvän kuplautumisen, joka on vaarallisempi kuin voisi kuvitella. Kirjagramissa esimerkiksi menetin kolme seuraajaa (hei hei), kun esittelin Markku Jokisipilän objektiivista tietokirjaa Perussuomalaisista. Kun oma katsomuskanta suppeutuu vain sen oman fokuksen ympärille ja lytätään kuvitteellinenkin vastakkainen näkemys, voidaan todeta Sauli Niinistöä käänteisesti lainaten: Vastakkainasettelun aika ei ole ohi. 

Enemmän kuin erojen alleviivausta tarvitsemme kykyä ymmärtää vastakkaisia näkemyksiä, mistä ne kumpuavat. Myöskin luottamista tieteellisesti todistettuihin faktoihin, jotka ovat eri asia kuin äänestäjän oma mielipide. Olen rehdisti sanottuna aika huolissani Suomen suunnasta, eikä tällä ole mitään tekemistä perussuomalaisten kanssa.

Itse en ole vieläkään päättänyt, ketä äänestän. Edes puolue ei ole aivan varma. Olen siis vaalitorien unelmakahvihaukka. Saattaisin nyt äänestää pienempää puoluetta, mutta mietin, onko siinä järkeä. Taisto vallasta käydään nyt Kokoomuksen, SDP:n ja Perussuomalaisten välillä. Näissä kolmessa puolueessa on merkittävät erot, joskin niistä löytyy myös samoja asioita. Jokaisessa puolueessa on myös jotain pahasti vialla näin äänestäjän näkökulmasta.

Vaikka olen tottunut vaihtelemaan puoluetta tilanteen mukaan, noudattamatta edes perinteistä oikeisto-vasemmisto-jakolinjaa (joka onkin monessa suhteessa vanhentunut), pidän valintaa näissä vaalrissa todella vaikeana ja erityisen tärkeänä. Äänen merkitystä painotetaan toki joka vaaleissa, mutta vaalipervon näkemyksellä nostan nämä vaalit merkityskärkeen. 

Ja sitten kylille! Muutenhan tämä kirjoitus jatkuisi loputtomiin. Mutta katsotaan, julkaisenko täällä myöhemmin vaalisloganeista tehdyn dadarunon. 

Joko sinä tiedät, ketä tai mitä puoluetta äänestät? Seuraatko vaalistudioita? 


Kommentit

  1. Olen hyvin kiinnostunut vaaleista ja politiikasta yleensä, mutta vaalikeskusteluja en oikein pysty seuraamaan. Niissä tulee niin harvoin uutta esille, enkä tiedä onko niissä oikea painotus. Onko retoriikka ja vastakkaisen mielipiteen kumoaminen mahdollisimman nopeasti oikea tapa lähestyä, kun vaaleissa kuitenkin on kyse toimivan eduskunnan rakentamisesta? Se kiukkuisuus, joka aina kasvaa loppua kohden rasittaa.
    Olen samaa mieltä Henrikssonista, hän on rauhallinen ja asiantunteva. Ja siitä, että RKPn pitäisi todella kerätä voimansa ja alkaa kerätä enemmän suomenkielisten ääniä. Onhan heillä nyt Hurmekin ehdokkaana! Siinä on puolue, joka ajaa monen suomalaisen kannattamaa asiaa, on moderni, kansainvälinen ja yhteistyökykyinen. - Minulla myös puolue on vielä haussa, punavihreää väriä tunnustan enimmäkseen. Andersson on hyvä, puolueesta en ole ihan varma kokonaisuudessaan. Vihreät menettivät Ville Niinistön mukana kotimaasta tärkeän kokoavan tyypin ja puhujan. Demareiden luontosuhde vaikuttaa olevan vain puheissa, käytännössä kaikki työpaikat näyttävät olevan esim luontoarvoja tärkeämiä... Vaikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta myös tämä vaalikierros on tosi vaikea! En myöskään jaksa tuota vastakkainasetteluretoriikkaa vaalitenteissä ja muutenkin. Jokaisessa ouolueessa on myös jotain vialla, vaikka niiden edustajat voisivatkin olla ihan päteviä työssään. RKP:n ongelma ehkä laajemmalle peitolle on varsin kokoomuslainen talouspolitiikka. Kuitenkin iso osa kansasta on hyvin pienituloisia, joten se punaviherosasto puhuttelee. Arvoni ovat varmaan enemmän vasemmistoa, mutta pidän silti velkaantumista isona ongelmana. Vasemmiston ehdotus 3 miljardia ei mielestäni ole riittävä leikkauksiin. Mutta fakta kuitenkin on, että mikä tahansa leikkaus otetaan lähes aina yhteiskunnan vähäosaisilta. Voi voi, kun Suomi on päässyt tähän jamaan.

      Poista
  2. Kävin äänestämässä jo tänään. Ääni meni demarinaiselle, jonka kanssa pari vaalikonetta kertoi minulla olevan paljon samoja arvoja.
    Seurasin kaksi paikallista vaalipaneelia, toisen paikan päällä ja toisen netin kautta. Paneelit järjesti Kouvolan Sanomat ja oma poika oli juontamssa, joten pakkohan ne oli katsoa.
    Katsoin myös Ylen ison vaalikeskustelun ja osan eilistä "jatkotaistelua". Katson lopun, joka on kait ollut alkuosaa kiivaampi, kohta päiväkahvin kera. Purran ivalliset sanavalinnat kammottavat, Anna-Maija Henriksson on fiksu ja miellyttävä keskustelija ja Li Andersson vakuuttava.
    Tämä saa riittää minulla, olenhan jo äänestänyt. Nyt niitä mainoslappusia vasta alkaakin tippua postiluukusta. Ai niin, kävelinhän minä Kouvolassa läpi kauppakeskuksen aulan, jossa Marin esiintyi korokkeella. Ehdin siinä ohittaessa saada ehdokkaiden korien antimia, suklaasuukon, sydäntikkarin, lakupötkön ja ehdokkaan kuvalla varustetun nenäliinapaketin. Lehdestä huomasin, että nuoret miehet olivat jonottaneet selfieihin Marinin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaalikahvionnittelut äänestämisestä! Minä yhä arvon sekä ehdokasta, että jopa puoluetta. Työssä olen päässyt näkemään poliitikkoja, joitain mainittujakin, mutta nissä tietysti on ollut jokin teitty fokus. Se on ollut mukava huomata, että inhimillisiä ihmisiä hekin ovat vaalitaistojen ulkopuolella, vaikka arvot voisivatkin olla omista poikkeavat. Eipä silti helpota omaa äänestysvalintaa. Hienoa, että poikasi on ollut juontamassa. Minun on varmaan jatkettava äänestysaiheen parissa, jotta selviää se oma ehdokas. Selvästi siellä päin on enemmän antia tavarapuolella. Tuntuu, että Turun seudulla saa vain kahvia ja ehkä karkkia. Eivätpä nämä kyllä ääntä ratkaise.

      Poista
  3. Mä en ole pystynyt katsomaan yhtään vaalistudiota, koska verenpaine nousee liian korkealle, kiitos juuri päällepuhumisen ja inttämisen. Äänestämässä kävin viime sunnuntaina, mutta Helsingin keskustassa pyöriessä olisi saanut tällä viikolla kerättyä aikamoisen kasan flaiereita ja karkkia, jos olisi oikein imeytynyt ehdokkaiden luo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on varmasti ollut kunnon apajat! Turussa jotenkin ihmeen laimeat. Olen varmaan ryöpännyt itseäni riittämiin, kun näytän nykyisin sietävän jopa vaalitenttien huutelua täysin immuunina, luten myös Purran kulttuuri on luksusta-lausuntoja. Vaikken siis todellakaan ajattele niin. Helpommalla silti ehkä kaikessa pääsisi, kun sulkisi töllön.

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!