Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!

Kirppiksillä on tullut ravattua tänä vuonna rutkasti enemmän kuin viime vuonna. Kävin myös myymässä kertaalleen kellarin "roinaa" ja nettosin tällä jopa 150 euroa parin viikon paikkahinnan summasta miinustaen. Eli noin 200 euroa yhteensä. Käytin ne rahat viiniin ja rahastosijoitukseen, joka taitaakin olla parahultaisesti miinuksella kuten elämä nyt usein ylipäätään. Mutta ei voi valittaa, aurinko paistaa joskus kirppikseltä löydettyyn retrovaatekasaankin!


Tämä upeus, käyttämättömän näköinen paksu puuvillaliina kustansi vain 2 euroa! Mutta kappas, siinä olikin ale ja sain liinan vain eurolla!


Tämän vuoden vaatelöytöni ovat olleet taas pitkälti retroa/vintagea. Olen myös sortunut ostamaan pöytäliinoja aivan luvattoman määrän. Koskaan en kuitenkaan käytä kuin muutamaa vain. No, tuon kuvan oranssin liinan näin sieluni silmin pihapöydällämme, olihan se eurolla ostettava. Mutta noin priimana sitä ei kyllä parane unohtaa ulos aurinkoon ja sateeseen, etteivät värit haalistu. 


Ostinko vai en?

Tein kerrassaan mahtavan kirppislöydön, joka parhaillaan tuulettuu narulla etikkapesun jälkeen. Tuo löytö ei hulju yllä olevassa kuvassa, vaikka väri on sama. Vihreä röyhelöinen retromekko oli minulle kuin mittatilaustyönä tehty, sain sen omakseni vain kuudella eurolla. Miksi ihmeessä en nyt löydä kuvaa, täytyy liittää se seuraavaan kirppisjuttuun! 

Nämä shortsit taas olisivat maksaneet vain euron, mutten sittenkään ostanut niitä nähtyäni, millaiset miesten kalsarit värisyttivät heti niiden takana. En päässyt yli kuvitelmasta, millainen kaveri näitä shortseja aikanaan on käyttänyt. Nämä siis vaikuttavat miesten shortseilta, vaikka olisivatkin varmaan olleet minulle sopivat. Ovat varmasti olleet mukavan hiostamattomat kesällä! 


Ostaako joku vielä vitsikirjoja?


Kalsarijaostosta päästään sopivasti ysärivitsikirjojen pariin! Vaikka tämä hiihtodopingskandaalille naureskeleva vitsikirja onkin jo 2000-luvulta. Luulin, että näiden valmistus lopetettiin Rakastuneen ranskanperunan kohdalla! Meiltä sekin kellarista löytyy, miltei yhä muistan todelliset laatuvitsit ulkoa. 


Kiinnostavampi sisällysluettelo kuin gradussa?



Nyt olikin pienoinen shokki huomata, miten sovinistisia monet männävuosien vitsit ovat. Saisiko tällaisia enää julkaista ilman, että joku haastaa oikeuteen?


Ylin vitsi, jonka alku nyt näemmä jäi pois kuvasta, liittyy istuvaan presidenttiimme!
 (Kuluneesta kynsilakasta papukaijamerkki, mutta kotona työskennellessä ei ole väliä!)



Tämä laihialaisvitsi sen sijaan kauhistutti ja nauratti minua oikeasti! Ilmeisesti pihikustuille naureskelu on minun juttuni. Kerran osallistuin Laihialla EU-tietovisaan, jonka veti itse legenda Jyrki Otila. Muistaakseni tilaisuudessa ei tarjoiltu edes kahvia! Saatan kyllä muistaa väärin, en muutenkaan muista muuta kuin ankean tasangon. Anteeksi laihialaiset. 


Hetken pohdin tämän vitsikirjan ostamista, sillä selatessani sitä tuli samat vibat kuin tavaratalossa vartijan hengittäessä niskaan, kun luet jotain liian kauan. Näin on käynyt minulle viimeksi Frederikin elämäkertaa selatessa eräässä suuressa turkulaisessa ruokakaupassa. Harva meistä on Frederik ei päätynyt edes viiden euron alehinnalla koriin, mutten silti voinut olla eri mieltä kuin otsikko!


Harva meistä myöskään on Tami.


Vitsikirjapömpeli oli muutenkin oikea sovinismin ja männävuosikymmenten keidas. Oikea äijäloosi. Pläräsin myös luvattoman kauan tätä viinikirjaa, sillä minua aina kiinnostaa millä tavoin viineistä on eri vuosikymmeninä kirjoitettu. 


Osaan nähdä Tamin avaamassa portviinipulloa tulella ja höyhenellä. Ydinkysymys koko hommassa kuitenkin on MIKSI. Vaikka tuossa asia toki selitetään. 


Mietin tuossa hiljattain, että jos olisin ostanut aina jokaisen viinikirjan, joka eteeni pilkkahinnalla kirppiksellä annetaan, minulla olisi jo viinikirjasto! Nyt miltei harmittaa, että olen jättänyt niin monta hyvää tsäänssiä käyttämättä. Mietin myös, miksi ihmiset myyvät näitä aarteita. No, ei ole käyttöä. 

Minä taas olen aivan heikkona ammattikirjallisuuteen, koskien siis monien eri alojen tietotaitoteoksia. Yhden suoranaisen löydön tein ostaessani Suomen hierojien ammattiopuksen vuodelta 1905! Miten kiehtova aikalaiskuvaus parantamisesta ja terveyteen liittyivistä uskomuksista! Nyt en löydä kuvaa teoksesta, mutta saatan kirjoittaa tästä myöhemmin laajemmin erikseen. Sillä niin monia tunteita ja ajatuksia tämä terveysaiheinen aarre herättää. Se maksoi alle viisi euroa, tämä viiniopus sisältöönsä nähden ehkä vähän liikaa. Mutta jäi kovasti vaivaamaan, kun en aiemmin ostanut upeaa kuvateosta 1960-luvun viineistä kahdella eurolla! Nyyh! Siinä oli oma osuutensa Jugoslavian viineille. No, jos te lukijat olette olleet näiden kohderyhmää niin kertokaapa minulle miltä ne maistuivat! Nykyisin entisen Jugoslavian alueelta tulee todella, todella upeita viinejä!

Alla vielä yhden himoitsemani kirjan kuvasatoa, harmi kyllä en älynnyt ottaa kannesta kuvaa. Se liittyi Suomalaisen kansakoulun historiaan, kirja oli painettu 1950-luvun alussa. Olin sopinut itseni kanssa, etten koko ajan ostele näitä menneen maailman reliikkejä. En edes, vaikka teoksesta löytyi kaksi minulle tuttua koulua! Toinen valitettavasti jo purettu, Turussa kun ollaan. 


Kerttuli on yhä ihastuttavana jäljellä, vertauskuvallisesti vanhan Turun hirttokukkulan kupeessa. Cygnaeuksen koulu taas purettiin 1960-luvun lopulla. Nyt tilalla on ruma kiviaukio ja kulku maan uumeniin vissiinkin johonkin turhaan hohtogolf-baariin. Männävuosina sen baarin nimi oli Luigi, sieltä varmaan moni turkulainen nuori itsensä löysi. Kuten yhä tänään Kerttulin koulusta! Muistankohan väärin, vai kävikö itse Mauno Koivisto tätä koulua?


Pakko vielä lisätä tämä kuva, sieluani riipii. Toinen näistä on yhä olemassa, tuo ylempi. Oppilasainekseltaan vissiin nätisti sanottuna "haastava", ainakin siellä juuri oli jokin oppilaiden välinen puukkotappelu. Hetken harkitsin hakevani syksyksi tuonne opettamaan, mutta sitten tulin järkiini. Naantalin kansakoulun tilalla taas on nykyisin Kuparivuoren koulu, 60-luvun helmiarkkitehtuuria sekin. Mutta nyt ilmeisesti myös Kuparivuoren koulu on liipaisimen alla. Turun tauti on levinnyt Naantaliin. 


Kuvia ammattikirjoista olisi lisääkin, mutta ymmärtänette jo piinaavan heikkouteni näihin. Seuraava houkutin onkin sitten tuttua astiasarjaa. Löysin näitä Arabian isompia teekuppeja vain eurolla viime vuonna! Nyt olisi ollut tarjolla näin kiva kokoelma lisää samaa sarjaa. Muistaako joku, mikä tämän sarjan nimi on?


Ymmärrän vielä, että joku ei näitä osta neljällä eurolla, mutta sitä ihmettelen, ettei sinistä ja virheää Kiltaa halunnut kukaan 1,5 eurolla! Läheisessä kojussa, pienimmät sarjan kahvikupit. No, siitäpä niiden ostamattomuus minullakin johtui, kun ei niihin mahdu riittävästi kohovia!


Olisin ostanut nuo pullalautaset jopa vitosella kappale, jos ne olisivat olleet täysin priimat. Kultaus oli kuitenkin paikoin pahastikin kulunut. Voi myös olla, ettei lautanen olisi tullut riittävästi teekupin alta näkyviin. Nuo kahvikupit maksoivat muistaakseni neljä euroa. 

Nykyisin ihmiset yhtä aikaa sekä keräilevät vanhoja astiasarjoja että haluavat kilvan päästä niistä eroon. Tiettyjen astiastojen kohdalla tarjonta ei vastaa kysyntää, nämä sitten pyörivät kirppareilla viikosta ja vuodesta toiseen. 


Tätä sarjaa on nyt kaikkialla niin kuppeina, lautasina kuin näemmä erikoisempina vateinakin. Tämä on siinä ja siinä, onko tämä sittenkin taas hieno. Mitä mieltä sinä olet?

Instagramissa meillä kirppishaukoilla oli mehevä keskustelu legendaarisista Kermansaven Heinä-astiosta. Osa tykkää niistä nykyään(kin) tosi paljon, mutta turkulaisilla kirppareilla näitä ei kyllä selvästikään osteta. Olisin kerännyt miltei koko sarjan jo, jos olisin aina ostanut kun vastaan tulee. 


Kuva lainattu Meillä kotona -sivustolta, linkistä löytyy myös Kermansaven Heinän historiikki! Tässähän astiat näyttävät suurempana kokoelmana aivan ihanilta!


Luulen, että Heinä on kokenut inflaation nimimukien takia. Kuvasin pitkin kevättä Lailaa, Railia ja Jaanaa, näitä kaikkia nimiä löytyi mukien rinnuksista ja muitakin. Nyt minulla ei olekaan näköjään tällä uudella koneella enää niitä kuvia, ehkä kestätte ja tiedätte millaista mukia tarkoitan. Itse asiassa, en ole tainnut useinkaan nähdä Heinä-mukia ilman nimeä! Paitsi aamiaisseteissä, joita juuri viime viikolla oli Hassisen kirpputorilla Turussa myynnissä kaksin kappalein. Hinta 4 euroa oli kuitenkin vähän liikaa, vaikka setti olikin priima. Mutta isoa priimaa piirakkavuokaa jo harkitsin kolmella eurolla, sillä meillä on näitä tämän sarjan kulhoja. Ne ovat tulleet miehelle "perintönä", emmekä halunneet niistä kirppiksellä luopua (heh, olisiko kukaan edes ostanut!?). Siispä nyt voin vain harmitella omien aamiaissettien aiempaa myymistä! Silloin 2000-luvun alussa ne vielä ostettiin heti! Innostutko sinä näistä asioista vai edustavatko ne liikaa Ruusun aikaa, ysäri-kasaria ja maalais-Suomea?


Tunnistatko sinä tämän vaasin? Niin on tutun näköinen, mutten saa päähäni kenen/minkä tehtaan. 


Olen asettanut itselleni myös ostokiellon maljakoihin. Niitä tursuaa joka kaapinovesta, mutta rakastan niitä vain aina yhtä paljon. Tämä musta hieno maljakko olisi maksanut viisi euroa. Jos tässä olisi ollut musta pohja, tämä olisi voinut viitata Arabian tai Rörstrandin 60-lukuun. Tuo koristekuvio vaikuttaa kuitenkin siltä, että tämä on jonkun savipajan tekosia. Tämä olisi sopinut hienosti funkkishyllyn vaasien jatkeeksi, joten miltei jo kadun sisäistä ruoskaani. Toisaalta olen ylpeä, etten enää lankea jokaiseen Arabia-merkkiseen löytöön tai muuhun silmiä hivelevään juttuun, jollen vain kerta kaikkiaan tarvitse sitä tai jollei (kun ei) ole tilaa. 


Esimerkiksi tällaista koristeellista punnusvaakaa ei tarvitse nykyajassa edes kokadiileri, mutta minä olisin tarvinnut tämän mummuni kynttilänjalan viereen! Tässä on nimittäin samanlainen jalka kuin siinä! Hinta taisi kuitenkin olla aivan liialliset 6 euroa. Nyt, kun näen kuvan tästä, minua taas vähän vaivaa, miksen ostanut. Rakastan esineitä, joilla ei tee mitään ja jotka viittaavat 1800-lukuun! Esimerkiksi messinkinen sateenvarjon mallinen sateenvarjoteline ja käyntikorttiteline olisivat kova sana tilavammassa eteisessä!


Syy, etten ole tänä vuonna kovin usein kirjoittanut kirppislöydöistäni, on se, että ostokurini on ollut voimissaan. Tajusinkin tätä kirjoitusta aloittaessani, että voin laittaa kuvia myös havainnoistani enkä vain ostoistani! Ehkä tällaisella kuvakirjalla voi myös hillitä ostomaniaa. Vaikka kirppistely on ekologinen tapa hankkia vaikkapa vaatteita, onko se lopulta? Moni ostaa halvalla ihan mitä sattuu, ei edes sovita, koska kyse nyt on niin halvasta euron vaatteesta. Jollei sovi, niin vaatekeräykseen tai uudelleen myyntiin. Itse en ole tätä harrastanut vaan pyrin ostamaan vain tarpeeseen. Huomaa kyllä, monien kojujen tavaramäärästä päätellen, että ihmiset hukkuvat vaatteisiin ja turhaan sälään. Josta sitten jotkut yrittävät saada säälittävällä yrityksellä ylihintaisesti rahaa. Tämän vuoden naurut sain tyhjästä kokistölkistä, josta pyydettiin 50 senttiä! Huomasin, etten ollut ainoa hihittelijä hyllyjen välissä.


Muovia vai lakerinahkaa?


Tämän laukun nähdessäni miltei hypin riemusta. Mustavalkoiset graafiset jutut ovat ihan minua ja tämä laukku olisi sopinut moneen vaateparteeni, jopa punaisten lakerikorkkareiden kera! Koska kojussa oli paljon vanhaa vintagea myynnissä, luulin tämän laukunkin olevan lakerinahkaa. Mikä pettymys ottaessani laukun käteen! Kolea muovi, johon jää sormenjäljet, yhhyh. Avasin laukun ja huomasin sen olevan Made in China. Periaatteestakaan en osta mitään kiinalaista, kohta olen risan Huaweinikin heittänyt jorpakkoon. Siis kierrättänyt elektroniikkaromuun!


Tiffany-valaisimet, hot or not?


En tiennyt rakastavani näitä Tiffany-valaisimia, joiden jalat olivat painavaa ja koristeellista metallia! Näiden hinta oli yhteensä 30 euroa, mutta pömpelistä herui kaikki puoleen hintaan! Epätoivoissani viestitin äidilleni, tarvitsisiko hän, sillä meillä ei ole tilaa yhdellekään uudelle valaisimelle. Sen vanhan vaaleanpunaisen lukulampunkin myin pois, kun se ei vain kerta kaikkiaan löytänyt tietään seinälle ilman tarvittavaa lisäosaa. Myin kenties design-lampun halvalla eteenpäin, heti se jonkun matkaan lähtikin. Toivottavasti joku saa parhaillaan nauttia myös näiden Tiffanyjen kauniista valosta niin halpaan hintaan, kuin se näillä sähkölukemilla nyt voi olla!

Sitten vielä pari noloa heikkoutta. Minähän olen tulivuorifani, rakastan myös viinejä tulivuorien rinteiltä. Pläräsin pitkään tätä tietokirjaa ja tunsin surua siitä, että enää ei tällaisia juuri tehdä. Kaikesta haetaan tieto netistä. Se on kuitenkin aivan eri asia kuin iki-ihana tietokirja. 

Muistelen lämmöllä omaa Ensimmäistä tietosanakirjaani sekä kirjasarjaa sukupuuttoon kuolleista eläimistä. Vuonna 1991 (muistaakseni) julkaistu David Attenborough`n Pelastakaa maapallo minulla sen sijaan on yhä jäljellä kirjahyllyssäni. On traagista huomata, että sen sanoma ei ole vanhentunut päivääkään. Jo 30 vuotta sitten olisi pitänyt toimia yhteisen planeettamme hyväksi. Silloin ilmastoasiat miellettiin kuitenkin nousevien virheiden puolueiden viherpiiperrykseksi. 


Olisitko langennut tähän vai Bill Clintoniin? Bill oli muuten oikeassa varoittaessaan Jeltsiniä Putinista.


Ehkä noloin innostukseni viime reissulla oli tämä paahtoleipämasiina. Nyt ei ollut aitoa hodarikonetta tarjolla superhalpaan hintaan, sen sijaan samalla hinnalla tämä vekotin. Jos minulla olisi lapsi tai olisin lapsi, tämä olisi kerrassaan täydellinen kauppaleikkeihin. Minulla oli siskon kanssa oma "kauppa" puutalon yläkerrassa, stailattuna sellaiseen matalakattoiseen vintin sivukomeroon. Mutta tuntuu, ettei silloin ollut tällaisia valmiita juttuja vaan itse piti kaikki keksiä ja tehdä. Joko olisi ollut oikeaa leipää jossain pahvikotelossa, joka on olevinaan paahdin, tai sitten söisimme "ihmetaikinasta" tehtyä ruisleipää. Muistaako joku miten se tehtiin? Merisuolaa todella paljon siihen taikinaan ainakin tarvittiin, lopulta taideteokset kovetettiin leikkejä varten. 


Samalla hinnalla olisin saanut aidon ja toimivan hot dog -koneen, sitäkään en ostanut!


Nämä sentään ostin!


Kuva on huono, mutta kertoo myös todellisuudesta ikuisen verantarempan keskellä. Minun piti vielä mennä tänään vielä maalaamaan, mutta aurinko on jo laskemaan päin. Maalaushommiin en kuitenkaan käytä tuota ihanaa tummansinistä essua! Sekin näyttää käyttämättömältä, kuten myös nuo tanskalaiset villalangat, jotka ostin alkuperäisissä pakkauksissaan. Anttilasta ne on aikoinaan ostettu, ei sitten ole käytetty. Nyt mietin, mitä kuvittelen osaavani ja jaksavani kutoa viidestä sadan gramman lankakerästä, joista maksoin viisi euroa miinus ale. Paksua, mahtavan laadukasta ja puhdasta villaa! Tulen niin onnelliseksi, kun kirppikseltä saa paljon useammin laatua kuin mistään uudesta kaupasta!

Myös nuo ruotsalaiset omenapuukengät ovat vuosien takainen kirppislöytö. Niitä käytän lähes päivittäin, nyt ne ovat jo kuluneet. Mutta maksoin niistäkin vain muutaman euron. Huomaan, että kirppistelystä on tullut lähes elämäntapa. Ainoastaan Marimekossa lankean välillä ostamaan uusia vaatteita, muuten ostan kaiken kirppikseltä. Myös kengät, sillä harvoin löydän Suomesta uusia riittävän kapeita kenkiä. Kirppiksellä taas menneiden vuosikymmenten tarjonta on upea, kapea ja laadukas!


Grande Finale... älkää sanoko, että tämä on Arabian uurna!


Tämän kirppisjutun päätän kuvaan, jonka taideteos on yllättävän onnistunut. Hinta vain euron. Vähän jäi harmittamaan, etten tätä ostanut kielloistani huolimatta, mutten halunnut tukea hienon pytyn tuhoamista uudella taiteella. Vaikka tätähän taide hyvin usein nykyään on: kokeilevaa kierrättämistä. En usko kuitenkaan olevan ainoa, jolta irtoaa pala sielusta, kun näkee harrastemaalarin päässeen vauhtiin. Joskus on tullut vastaan jokin harvinainen etsimäni osanen, mutten ole sitten voinut ostaa sitä kotimaalarin taiteellisen näkemyksen takia. Oletko sinä ostanut tällaisia itse maalattuja astioita?

En päässyt kuin vasta vauhtiin, mutta jatketaan kirppistelyä uudelleen toinen kerta. Mitä pidät tällaisesta kirppisjulkaisusta, jossa ei olekaan vain ostoja? Onko tämä harhaanjohtavaa? Haluan kuitenkin nostaa esiin kysymyksen, että tarvitsemmeko aina kaikkea. Voisimmeko vain ottaa kuvan muistoksi? Joskus se on piinaavan laiha lohtu, mutta useimmiten katsomme sitten vain hyvillään, ettemme tulleet ostaneeksi kyseistä asiaa. Tätä alan toteuttaa kalliimmilla muotikaupoilla Roomassakin, sitten kun joskus sinne asti taas pääsee!

Millaisia ajatuksia nämä esittelemäni löydöt herättivät? Olisiko jotain tarttunut mukaasi? Ja ostaako kukaan muu enää vanhaa ammattikirjallisuutta kuin minä?

Kommentit

  1. Jee, kirppispostaus! Mun mielestä tällainen kuvallinen esittely kaikesta bongailusta, on varsin toimiva ja varsinkin, jos löytöjä on tehnyt vähän (ehkä pitäisi itsekin yrittää siirtyä tällaiseen), niin tämä tyyli on mitä passelein. Monipuolisen viihdyttävää luettavaa! Vastaan pariin juttuun, mitä kyselit: 1) Tiffany: Olen huolestunut, nuo valaisimet näyttävät omaan silmään upeilta! 2) Heinä-astiat: yhyy, aivan kamalia ja ovat olleet itse asiassa aina omaan silmään kammotuksia. 3) Arabian kultaraitainen astiasto: olen etsinyt tämän sarjan nimen joskus ja unohtanut sen täydellisesti. Vanhempieni luona on tuo lähes koko astiasto. Se saatiin joitakin vuosia sitten sukulaisen kuolinpesästä. Ja vielä loppuun: nuo vitsikirjan vitsit ovat ihan karmivia, aivan kamalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun miellytti lukea tämä! Minuakin kiinnosta kaikenlainen kirppissisältö, ei vain ostetut asiat.
      Kyllä minä olen noita Tiffanyja itkenyt. Äskenkin yritin katsoa, mihin kulmaan ne tunkisin, jos ne vielä sattuisivat olemaan jäljellä. Kellariinkin olen ostanut aivan liikaa tulevaisuuden sijoituksia.
      Minäkin ennen kammoksuin Heinää, mutta jokin ihme suodatin nöyttää nykyään olevan päällä. En kuitenkaan ostanut, pois se minusta!
      Kerran löysin tuon astiaston nimen, unohdin vain sen totaalisesti. Laitan viestiä, jos selviää!
      Ja tosiaan nuo vitsit olivat hyytäviä. Paljon pahempaa oli sisällä, en edes pystynyt jatkamaan pläräystä. Onneksi meininki on vähän jo muuttunut.

      Poista
  2. Tämä kirjoituksesi sai aikaan sellaisen kutkun, että haluan itsekin lähteä seikkailemaan kirppiksille.
    Vanhin poikamme oli käymässä meillä ja piipahti lähikirppiksellä, josta löysi heti arvotaulun parilla kympillä. Hän on aiemmin löytänyt kotipaikkansa läheltä Järvenpäästä mm vanhoja Stil- pukukaavoja sisältävän salkun, joka niinikään osoittautui arvokkaaksi. Pitää näemmä kouliintua löytämään aarteita ja käyttää aikaa ja googlea kirppiksen käytävillä kulkiessa.
    Ilman muuta on kiva lukea löydöistä, sekä kirppisten että vaate- ja muitten kauppojen tavaroista, joita ei ostettu vaan katseltiin.
    Ja mitä tykkään löydöistäsi? Alkukuvan liina on ihana, tuo mieleen assosiaatioita Onneli ja Anneli -elokuvien maailmaan. Pidän myös leikkileivänpaahtimesta ja laukusta pitäisin kovasti ellei olisi muovia.
    En pidä vanhoista Arabian kahvi- ja ruoka-astiastoista enkä myöskään niiden jälkeen tulleista kömpelöistä tummista astioista kuten Heinä-sarjan astiat.
    Vitsikirjat näyttävät miten paljon parempaan suuntaan asenneilmapiiri on muuttunut ja miten lyhyessä ajassa. Vaikka #metoossa on ollut turhiakin hörhöjä, niin se on ollut tarpeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus ostan vanhoja lehtiä, mutta en kirjoja.

      Poista
    2. Kiva, että kirppiskärpänen puraisi! Voi että, aivan mahtavaa olisi löytää jokin arvotaulu kirppikseltä. Toisaalta olen minä löytänyt tosi halvalla Sedennikin (Pariisissa oppinut katutaiteilija) sekä Agnes Wittfooth-Raaden tauluja (Turussa tunnettu maalari, Nesteen Uolevi Raaden äiti). Suomalaiset tuntevat taidetta edelleen aika huonosti, se mahdollistaa huippulöytöjen tekemisen. Eli onnittelut pojallesi, myös muista hienoista löydöistä!
      Kahviastiastot kyllä jakavat kansaa kovasti. Minulla on aina ollut kahvikuppimania, pitäisi se kirja-antiikkikahvila perustaa (jos olisin masokisti ja haluaisin yrittää tässä muodossa). Sitten voisi myös myydä osan kupeista pois!
      Vitsikirja tosiaan näyttää, miten asentwet ivat onneksi muuttuneet parempaan. Ainakaan enää ei uskalleta moisia vitsejä kirjoittaa, eikä varmaan saisikaan. Samaan aikaan woke-kohut tuntuvat jo menneen liiallisuuksiin. Tämä on monin tavoin ylilyöntien ja mielensäpahoittajien aikaa.

      Poista
  3. Minä tykkään kaikista kirppariin ja kierrätykseen liittyvistä postauksista. En näe ongelmaa, miksei blogissa voisi esitellä myös pelkkiä bongaamiaan asioita ilman, että kaikkea tarvitsisi ostaa. Sieltähän tulee usein vastaan jotain huikeaa tai täysin älytöntä. Itse pidän kiertelyssä myös siitä, että voi tehdä hintavertailua. Ja kehittyy sellainen tuntu, että mistä kannattaa ylipäänsä maksaa ja mitä.

    Kermansaven Heinä-sarjaan minulla on jonkilainen viha-rakkaussuhde. En tykkää niistä nimikupeista, mutta kaapistani löytyy kyllä korkeareunaisia kulhoja. Käytän niitä aamupuurokulhoina. Koko on kätevä moneen muuhunkin, mutta eivät kyllä visuaalisesti juurikaan miellytä silmääni. Niissä on lähinnä tunnearvoa, kun ovat mummolan peruja.

    Aika hyvin on pitänyt ostokuri kirppiksillä minullakin. Harvemmin tulee mitään ostettua, vaikka lähes viikoittain kierrän jollain kirpparilla. Minä en todellakaan osta mitään vaatteita sovittamatta! En käsitä miten kukaan voi tehdä niin?! Eihän sen vaatteen todellista istuvuutta omaan kroppaan voi muuten nähdä kuin kokeilemalla, vaikka kuinka lukisi kokolapussa oma kokomerkintä.

    Täällä toinen, joka vierastaa harrastelijamaalareiden tekemiä tuunauksia ihan mihin tahansa... Nuo puiset omenakengät ovat IHANAT! Ja minunkin matkaan olisi tarttunut tuo punainen vintageliina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä joka kerta, tälläkin hetkellä puukapistuksillani klonksutellessani, olen kiitollinen itselleni näiden puukenkien ostosta! Toisinaan ostolakko menee vähän yli, sitten jää harmittamaan myöhemmin! Liinan myös viritin heti pihapöydälle. Arvelinkin, että istuu myös sinun makuusi!

      Tosiaan kirppiksillä kiertely on myös vertailua, markkinatilanteen kartoitusta ja sivistävää tiedonkeruuta. Täytyy silti myöntää, että aniharvoin lähden kirppikseltä pois ostamatta yhtään mitään, mutta on näitäkin hetkiä ollut. Sinulla on selvästi vähän tiukempi linja!

      Uskon, että tunnearvo on syy, miksi monella noita Kermansavi-astioita edelleen on. Ja sitten kun yrittävät myydä niitä kirpputorilla, niille laitetaan myös tunnearvoon sopiva hinta :D Minä olen joskus ostanut jotain sovittamatta, jos olen 99-prosenttisesti varma istuvuudesta. Aika hyvin on osuma pitänyt, mutta järkevintähän olisi toki aina sovittaa paikan päällä.

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Loppuvuoden kirppistelyt (osa 1)

Tarot - itsesi peili