Tarot - itsesi peili

Tämä on tajunnanvirtaava kirjoitus Tarot-korteista yleisesti sekä niiden sijasta ja käytöstä omassa elämässäni. Jos sinua kiinnostaa faktatieto Tarot-korteista, olet löytänyt oikean sivun.




Tämä alustus siksi, että Tarot-korteilla on kautta vuosisatojen ollut mystinen leima, joka tietyissä piireissä liitetään jopa noituuteen tai muihin epämääräisiin pimeisiin voimiin. Tarotit ovat kuitenkin olleet alunperin aivan tavalliset pelikortit. Tarokki on italialainen korttipeli, jota pelataan edelleen Italiassa ja esimerkiksi Sveitsissä, josta käyttämäni vanhempi korttipakka on peräisin. Vanhin säilynyt pakka on tuotu italialaisten Viscontin ja Sforzan sukujen häihin vuonna 1432. Lisäksi Pariisin kansalliskirjastossa on tallessa 17 Tarot-korttia vuodelta 1392. Kuvitus on niissä hyvin samankaltainen kuin nykyisissäkin Tarot-korteissa. Se on hämmästyttävää, kun mietitään, miten nopeasti tyylit ja kuvakerronta yleensä muuttuvat. Tarotit levisivät nopeasti ympäri Eurooppaa. Kenties mustan surman ja menetysten runtelemat ihmiset kaipasivat lohdullista tekemistä ja kehittivät kortit sen aikaisen kirkollisen kuvaston ja tapahtumien pohjalta. Tarotien keksijää ei siis tiedetä, eikä liioin Tarot/Tarokki(Tarochhi) -nimen alkuperää. On mahdollista, että joku tuntematon keksi Tarotit Taro-joen laaksossa Italiassa. Taroteista tuli kortit, jotka yhdistävät ajanvietepelin ja entisaikojen yhteiskunnalle ominaisen tavan pohtia ennusmerkkien vaikutusta arkeen ja tulevaan. Talonpojat joutuivat jatkuvasti miettimään tulevaa vuodenaikaa, pohtimaan säätä ja parasta kylvöaikaa. Elämä oli yleisesti paljon ohuemman langan varassa kuin nykyään. Ihmisillä oli taipumus hakea toiminnalleen ennusmerkkejä. Tähän on vaikuttanut sekä uskonto/fatalismi että maatalouden vallankumous. Tarotien symbolit ovat kuitenkin niin vahvat - alitajuntaa puhuttelevat - että niihin on vaikea suhtautua "vain" kortteina.

Eivätkä ne vain niitä olekaan. Vanhoja jaloillaan seisovia peilejä, joita tehtiin etenkin empire-aikakaudella 1800-luvulla, kutsutaan psykhe-peileiksi. Nimi on osuva, näet peilistä psyyken, sielusi - jos vain uskallat katsoa näkymää muunakin kuin fyysisenä peilikuvanasi. Samoin suhtaudun Taroteihin. Kaikki ne tunteet, jotka sisälläni heräävät katsoessani kortteja, kertovat minusta itsestäni ja suhtautumisestani ympäröivään maailmaan sekä ihmissuhteisiin. En siis pidä Tarot-tulkintaa niinkään ennustamisena vaan nimenomaan oman psyyken ja sen aikaansaamien valintojen tai valitsemattomuuksien tulkintana. Uskon, että ihmismieli on tuntemattomin mahdollinen alue maailmassa. Ihmisen piilotajuntaa ei koskaan voida selittää vain ja ainoastaan tieteen keinoin. Esimerkiksi kollektiivinen alitajunta on yksi alue, joka minua kiinnostaa erityisesti. Tähän oli perehtynyt syvyyspsykologi C. G. Jung, joka hyödynsi Tarot-kortteja tutkimuksissaan ja toi laajaan tietoisuuteen ihmisen alitajuntaan pohjautuvat ja sieltä kumpuavat arkkityypit. Suosittelen vahvasti lukemaan esimerkiksi teokset Unia, ajatuksia, muistikuvia (Jung, 1961) ja Symbolit. Piilotajunnan kieli (1964).

Minulla on tuttavia, joiden kanssa on parempi olla keskustelematta Taroteista, vaikka korttien merkitystä yrittäisi kuinka järkeistää. Myös ihmisillä, joille on olemassa vain yksi totuus (ei välttämättä tarkoita harrasta uskovaisuutta), ja jotka eivät kyseenalaista asioita elämässä, on usein vaikeuksia suhtautua Taroteihin neutraalisti. Toisaalta yleinen suhtautuminen ei ole ihme. Onhan kristillinen kirkko tuominnut korteilla peluun ja kaikenlaisen povauksen syntiseksi toiminnaksi varhaisesta keskiajasta lähtien (edelleen uskonnollisilla keskustelupalstoilla pohditaan, onko pelikorteilla pelaaminen syntiä vai ei). Ajattelu ja toiminta, jotka sisälsivät ulottuvuuksia, joita esivalta ei voinut Raamatun tai yhteisön lakien mukaisesti säädellä, koettiin vakavana uhkana ja syntinä keskiaikaisessa yhteiskunnassa. Säätelyyn ei pahimpina vuosikymmeninä keksitty muita keinoja kuin kerettiläissyytökset, joiden seuraukset tunnemme varsin hyvin. Minut olisi varmaan tuolloin poltettu elävältä, sillä en olisi muutenkaan mahtunut mitenkään keskiaikaiseen ihannenaismuottiin.




Muutenkaan en pidä harrastuksestani tai pikemminkin tästä osasta itseäni kovaa meteliä, sillä Tarotien tulkinta on minulle hyvin yksityinen kokemus. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan asiasta muualle kuin päiväkirjaan. Jouduin myös pohtimaan pitkään, ottaisinko kuvia Taroteista vai en. Haluan kuitenkin, että turha mystisyys tai jopa pelottava stigma korttien ympäriltä hälvenisi pois (tuo yllä olevan kuvan rajun näköinen Paholainenkin on pohjimmiltaan tarpeellinen ja kehittävä kortti). Tarotit ovat loistava itsetutkiskelun väline, jotka tarjoavat hyvän pysähtymiskeitaan elämän kiireessä, kriiseissä ja siirtymävaiheissa.




Taroteista ja niiden tulkinnasta on kirjoitettu valtava määrä kirjoja. En ole kovinkaan perehtynyt näihin kirjallisiin lähteisiin, sillä olen oppinut korttien merkitykset osittain "kertomatietona". Ainoa kirja, joka minulla on kotona, on suggestoterapeutti Pia Virtakallion (1919-2010) Tarot-korttien tulkinta - Käyttäjän käsikirja - Numerologia ja korttien merkitys. Tätä kirjaa voin lämpimästi suositella, sillä siinä tulkinnan avaimet sekä korttien merkitykset pohjustetaan hyvin ja mielestäni sillä syvyydellä, joka tulkinta mielestäni vaatii. Kyseistä vuonna 1999 julkaistua kirjaa ei vain tahdo saada käsiinsä enää muualta kuin antikvariaateista hyvällä tuurilla.

Olin ensimmäisen kerran tekemisissä Tarotien kanssa noin 15-vuotiaana, jolloin lapsuudenystäväni perhetuttava, kortteihin perehtynyt rouva halusi katsoa minulle ja ystävälleni kortit (alle tämän ikäiselle en suosittelisi edes korttitulkintaa). Rouvan äidillä sekä tämän äidillä oli selvänäön taito, joka oli periytynyt jossain määrin myös tälle ensimmäiselle Tarot-tulkitsijalleni. Hän aisti myös entisiä elämiä. Ystävälleni nämä puheet olivat liikaa, mutta minua tietenkin kiinnosti tavattomasti tällaiset puheenaiheet. Olin vain hetkeä aiemmin lainannut kirjastosta vanhan kirjan sielunvaelluksesta, jossa länsimainen tuon ajan (ehkä 1920-luvun?) tieteellinen delegaatio selvitti Intiassa entisten elämien muistamisen mahdollisuuden paikkaansapitävyyttä. En valitettavasti muista lainkaan kirjoittajan enkä koko kirjan nimeä, mutta delegaatio tuli siihen lopputulokseen, että Intiassa eli ihmisiä, jotka pystyivät todistamaan, että he muistivat edelliset elämänsä (palaan tähän kirjaan, jos löydän sen myöhemmin).

Istuimme rouvan hienossa, kartanomaisessa kodissa kynttilänvalossa antiikkiesineiden keskellä ystäväni mentyä jo nukkumaan. Tämä ilta oli tarkemmin ajateltuna hyvin merkittävä tulevan elämäni kannalta. Kortit, jotka nostin, saivat rouvassa aikaan kylmiä väreitä ja unettoman yön. Minulla tulisi muun muassa olemaan merkittävä elämä edessäni (vaikuttajan roolissa), jos käytän lahjani oikein. No, ainakaan vielä en ole pystynyt lopettamaan nälänhätiä tai vaihtamaan työpaikkaa, enkä ole saanut kutsua edes linnanjuhliin. Osaan silti aavistaa, mitä asioita tuo teinivuosieni tulkinta on tarkoittanut. Rouva sanoi minulle myös: "Anna korttien tulla luokseksi, kun aika on kypsä". Lisäksi rouva aisti, että yksi entisten elämieni lokaatio on ollut muinaisessa Mesopotamiassa, jossa olen toiminut miespuolisen papiston jäsenenä. No, tämä selittäisi läpi elämän seuranneen viehtymykseni Lähi-Itään - makutottumuksia ja basaarimaisia kodin hankintoja myöten. Olen myös luonteeltani välillä aivan liian Ylipappi, joka on yksi Tarot-korttien Ison Arkanan korteista. Nuo 22 korttia Tarot-pakan 78 kortista kuvastavat ihmisyyden arkkityyppejä, tavallaan myös lapsen kasvua aikuiseksi.




Alla olen luetellut Ison Arkanan kortit hyvin tiivistetyillä merkityksillä. Koska elämämme on polaarinen, myös jokaisen kortin merkityksellä on käänteinen puolensa.

0 - Narri (vapaa kahleista, rohkeus, uusi elämänvaihe/ käänteisenä hulluus, päättömät ideat)
1 - Maagikko (ensimmäinen todellinen askel uuteen, muuntumiskyky/ käänteisenä hajonnut energia)
2 - Ylipapitar (intuitio, seuraa vaistojasi/ käänteisenä toimettomuus, elämänpelko)
3 - Hallitsijatar (hedelmällisyys, luonto, äitiys, avioliitto/ käänteisenä mm. äidillinen sorto, ylisuojelu)
4 - Hallitsija (johtajuus, kunnianhimo, valta, isä, aviomies/  kypsymättömyys, sidonnaisuus, tyranni)
5 - Ylipappi (kommunikaatiokatkos, kapea-alaisuus, viisauden opettaja/ valta estämällä totuus)
6 - Rakastavaiset (valinta, arvokas suhde, rakkaus - luota suhteeseen/ halut määräävät suunnan)
7 - Sotavaunut (voitto, menestys, matka jonnekin/ toisten yli ajaminen, itsekeskeisyys)

Seuraavat kortit menevät jo syvemmälle ihmismielen sopukoihin:

8 - Voima (voima kohdata elämä, ei joudu tunteiden syövereihin, sovinto/ heikkous, kontrolli)
9 - Erakko (hiljentyminen, viisaus, mahd, oma rooli auttajana/ vastuun pelko, ei kasva aikuiseksi)
10 - Kohtalonpyörä (muutoksia olosuhteissa, sattumia, usein hyvä enne/ jumiutuminen, toisto)
11 - Oikeus (asioilla on tarkoituksensa, totuus / epäoikeudemukaisuus, muiden syyttely)
12 - Hirtetty (sopeutumista, opastus alitajunnalta, toimettomuus/ yrität kieltää jotain itsessäsi)
13 - Kuolema (muutos, suuri vapauttaja, irtautuminen/ kuolemanpelko, ei halua muuttua)
14 - Kohtuus (kultainen keskitie, taitava yhdistäminen, oikeat teot/ holtittomuus, tarve kohtuudelle)

Seuraavat kortit kuvaavat valaistumista. Nämä ovat suurimpia ihmisyyden haasteita:

15 - Paholainen (harhaluulojen vanki, oma pimeä puoli/ kahleiden tiedostaminen, paraneminen)
16 - Torni (harhaluulojen romahdus, äkillinen muutos/ kahleisiin jääminen)
17 - Tähti (paraneminen, lepo, toimettomuus, tyyneys/ pessimismi, väsyminen, epäily)
18 - Kuu (aiheettomat pelot, painajaiset, uskon kriisi/ uskalluksen puute)
19 - Aurinko (ilo, onni, hyvä avioliitto, eheys/ et havaitse elämän sinulle tarjoamaa onnea)
20 - Tuomio (kutsu, tee päätös, uusiutuminen/ verukkeita, jonka vuoksi et seuraa kutsua, pettymys)
21 - Maailmankaikkeus (lopullinen menestys, kehityksen päätepiste, vapaus/ opittava elämän läksy)

Kuten huomaamme, Maailmankaikkeus on hyvin lähellä Narri-korttia (kehityskulku alkaa alusta - vauvat ja oikein vanhat vanhukset ovat monessa suhteessa jo samanlaisia keskenään - toinen vain on elämänsä alussa, toinen lopussa). Narri on vielä tietämättömyydessään ja teoissaan kypsymätön mutta rohkea, Maailmankaikkeus taas ymmärryksessään ja teoissaan sekä kypsä ja rohkea, että osaa jo olla tekemättä mitään - vain nauttia tähän pisteeseen johtaneesta kehityskulusta. 




Oikeastaan Tarot-tulkinnan voisi tehdä vain näillä 22 kortilla, jotka kuvaavat syvimpiä toiveitamme, pelkojamme ja taipumuksiamme. Jokin tai jotkit näiden korttien symboleista ovat elämämme läksykortteja. Kuten tiedämme, omien kipukohtien ja epämiellyttävien piirteiden kohtaaminen ja niiden kehittäminen on elämänmittainen prosessi. Kaikki eivät lähde kulkemaan tätä tietä koskaan. Ehkäpä pelko Taroteja kohtaan pohjautuu nykyään osittain tähän. Korttien kuvat voivat herättää meissä pelon, jota emme halua kohdata.

Entisajan ihmiset eivät pelänneet kuolemaa nykyihmisen tavoin, koska he joutuivat kohtaamaan kuoleman jatkuvasti arjessaan. Kolmastoista Ison Arkanan kortti - Kuolema (kas kummaa, epäonnen luku) - merkitsee usein tulkinnassa suurta vapautusta. Kuolema sallii uuden syntymisen, kehittymisen. Jonkin turhan poisjättämisen, joka on lopulta vain typistänyt elämänmahdollisuuksiamme. Ihmissuhteita koskevien kysymysten tulkinnassa Kuolema-kortti tarkoittaa hyvin harvoin fyysistä kuolemaa. Eroa sen sijaan vähän useammin. Aika useinhan olemme ihan väärien ihmisten kanssa parisuhteessa. Olisimme onnellisimpia jonkun sellaisen ihmisen kanssa, joka mahdollistaa kehityksen omassa itsessä. Silti valitsemme usein aivan toisenlaisen ihmisen. Vanha sanonta "Mieluummin tuttu helvetti kuin tuntematon paratiisi" kuvastaa täydellisesti ajattelumme kahleita, joita Kuolema tai Paholainen voivat symboloida.

Muut Tarot-pakan kortit koostuvat Pienen Arkanan korteista, jotka voidaan jakaa neljään eri maahan. Sauvat (tuli) symboloivat intuitiota, aktiivisuutta ja itseluottamusta. Maljat (vesi) taas tunteita, mielikuvistusta ja passiivisuutta. Miekat (ilma) ovat järjen ääni - ajattelu, suunnitelmallisuus ja aktiivisuus kuvastavat näitä kortteja. Pentaakkelit eli Lantit (maa) taas juurruttavat kuvastaen taloutta, työntekoa ja rahaa. Korttien järjestys kulkee aivan kuten tavallisessa pelikorttipakassa. Ensin on numerot, sitten hoviväki. Tämän postauksen ylin kortti on sveitsiläisen AG Müllerin vanhan pakan Valet de Denier eli Pentaakkelien hovipoika, joka symboloi oman tulevaisuuden tarkastelua. Poika katsoo lanttia kuin kristallipalloa, tutkaillen mahdollisuuksia. Tämä kortti voi kysymyksestä riippuen symboloida vaikkapa kehotuksesta seurata omaa kiinnostustaan, hakeutua esimerkiksi opiskelemaan.
Sauvojen kuningatar, jonka näet toisessa kuvassa (Norbert Löschen kuvittamassa modernissa pakassa) taas symboloi tervettä, nuorta naista, joka on valmiina vastaanottamaan jotain. Tämä kortti kuvastaa myös seksuaalisuutta, mitä Lösche on ehkä halunnut piirroksellaan painottaa.

Yleisesti hoviväki symboloi numerokorteista poiketen halua alkaa jotakin uutta. Naishahmot (sekä isossa että pienessä Arkanassa) symboloivat intuitiota, tunnepohjaa varsinaiselle toiminnalle, joka kokonaisuuden kannalta välttämätöntä, jotta mieshahmojen korostuneella toiminnallisuudella olisi suunta tai arvopohja. Tämä saattaa kuulostaa näin kirjoitettuna vaaralliselta puheelta, mutta meissä jokaisessa on tosiasiassa nämä puolet enemmän tai vähemmän korostuneina (jungilaisittain anima-animus). Tarot-kortit tuovat eteemme feminiiniset ja maskuliiniset puolet itsessämme. Jos saat pöytään paljon mieshahmoja, miekkoja ja pentaakkeleita, voidaan kysyä, onko elämässäsi tarpeeksi maljaa (tunnetason tyydytystä) ja sauvaa (intohimoa, itseluottamusta, aikaansaamista).

Aikana, jolloin velloin paljon eri tunnetiloissa tuntien, ettei mistään tule mitään ja elämä on aivan toivotonta räpiköintiä, sain Tarot-pöytääni usein maljoja. Tunnetta oli liikaa. Olisin tarvinnut tuolloin miekka-korttien järkevyyttä elämääni, tietoista etäännytystä ahdistusta aiheuttaviin asioihin. Kuitenkin korteilla on kysymyksestä riippuen kääntöpuolensa: jos vaikka kysyt rakkauselämäsi kehityksestä tulevan vuoden aikana, maljapitoinen pöytä voi olla varsin lupaava merkki siitä, että olet valmis kohtaamaan rakkauden. Miekkapitoinen pöytä taas voi kertoa omista aiheettomista torppauksistasi - et anna omalla turhalla järkeilylläsi tilaa rakkaudelle.

Koska Tarot-kortteja on tosiaan 78 kappaletta, en läpikäy numerokortteja sen tarkemmin. Lyhyesti ykköset eli neljän eri maan ässät kuvaavat hyviä näkymiä ja mahdollisuuksia eri maiden ominaisuuksista käsin (esim. maljojen ykkönen rakkautta, nautintoa). Kakkosissa on asenne, joka ei ehkä johda mihinkään. Kolmonen vie kohti kypsyyttä, uudelleen syntymistä. Neloset kuvastavat stabiliteettia, viitoset seikkailua ja konfliktia. Kuutonen on käännekohta, kommunikaatio. Seiskoissa on paljon eri mahdollisuuksia eri suuntiin. Kahdeksikot eivät johda mihinkään, asiat jäävät kesken. Yhdeksiköissä on alitajuista mystiikkaa. Kympit ovat kehitysjakson päätös, jonkin asian loppuunsaattaminen.

Tarot-tulkinnassa voit kysyä lähes mitä vain itseäsi tai ihmissuhteitasi koskevaa (täysin muita ihmisiä koskevia asioita ei ole aiheellista kysyä, et voi tulkita asioita toisen puolesta). Suosituinta on tietenkin aina rakkauselämä nyt ja tulevaisuudessa. Seuraavana tulee työelämä ja opinnot. Kolmas vakiokysymys on: saanko/toteutuuko jonkin toivomani asia vai ei. Vaikka tähän kysymykseen tulisi ensisilmäyksellä "huono" kortti, vaikkapa Miekkojen kakkonen, joka kuvastaa tilanteen jämähtämistä paikoilleen (on mahdotonta niin kauan tehdä valintaa, kun pidät molemmista miekoista kiinni), tulkintana voi silti olla, että asia voi toteutua, kunhan tiedostaa ensin tämän kiinnipitämisen itsessään. Ihminen myös kysyy, toteutuuko jokin asia, koska hän usein sisimmässään pelkää, ettei se toteudu. Niin kauan, kun tuosta pelosta pitää kiinni, voi olla todennäköisempää, että seisot itse kehityksesi ja toiveesi toteutumisen esteenä.

Tarotit eivät siis kerro: kyllä, ensi vuonna tapaat elämäsi miehen! Vaan pikemminkin kyllä, sinun haasteenasi on nyt kehittää/kuunnella näitä puolia itsessäsi, jotta olisit valmis kohtaamaan elämäsi miehen - ja jotta hän on valmis kohtaamaan sinut. Silti Taroteissa on "se kuuluisa" yliluonnollinen aspekti mukana. Nostan itse usein samoja kortteja yhä uudelleen ja uudelleen. Vaikka tietyssä kysymyksessä olisi ollut taukoa vuoden, saatan nostaa aivan saman kortin pakasta kuin vuosi sitten (koska en ehkä ole kehittynyt ko. alueella). Elämäni on myös edennyt pitkälti korttien tarjoamien näkymien mukaisesti. Tämä on toki varmasti ollut korteista aiheutuneen ajatustyöstön ja henkisen kehityksen (tai joissain asioissa kehittymättömyyden) seurausta.




Yleisin oma tapani katsoa kortit pikaisesti ovat yhden ja kolmen kortin pöytä (muita tapoja on äärettömästi - eri Tarot-kirjoista löydät lukemattomia laajojakin pöytämalleja, joiden tulkintaan voi mennä tunteja). Kortit sekoitetaan ja levitetään pöydälle kuvapuoli alaspäin. Sanotaan, että vasen käsi on intuition käsi, mutta toki voit nostaa kortin kummalla kädellä hyvänsä. Itse käytän vasenta. Jotkut nostavat kortit silmät kiinni, minä taas "näen" jonkun tietyn kortin selvästi pakasta ja valitsen sen.

Nostan ja katson ensin yhden ainoan kortin, joka kuvastaa tämänhetkistä elämääni tai kysymääni asiaa. Sen jälkeen nostan pakasta kolme korttia. Vuodenvaihteessa nostin kortit kuluneelle vuodelle 2018 sekä toiset kolme korttia vuodelle 2019. Kortit voi tulkita kronologisesti (alku-keskikohta-loppu/kehitys) tai täysin intuitiivisesti. Vuoden 2018 kortit ovat Miekkojen kuningatar, sauvojen kuutonen ja Hallitsija. Miekkojen kuningatar on katkaissut haitallisen ajatusketjun miekallaan  (järjellään) ihmissuhteiden sijaan. Hän on kaukaa viisas, tehnyt ratkaisunsa ajan kanssa. Kuvastaa loistavasti aiemman kriiseilyni päättymistä ja saavutettua mielenrauhaa asian suhteen. Sauvojen kuutonen taas on voiton merkki, astumista tulevaisuuteen vielä ilman tarkkaa päämäärää. Hallitsija taas kuvastaa sitä auktoriteettia ja toimintaa ja toisaalta elinpiirin rajoittamista, jonka liitän tämänhetkiseen työelämääni.




Vuoden 2019 korteista taas voi päätellä monenmoista. Hallitsijatar antaa selvän viestin äitiydestä, mikä ei tietenkään tarkoita välttämättä suoraan sitä, että minusta tulisi tänä vuonna äiti. Se voi liittyä jotenkin myös omaan äitiini tai siihen tosiasiaan, että tässä iässä on pakko päättää, kuuluuko tulevaisuuteemme mahdollisuus lapseen vai ei. Sauvojen ritari taas karauttaa innolla kohti tulevaisuutta, kenties hieman päättömästikin (sauvat -> intohimo eli minulla taide, kirjoittaminen?). Miekkojen kakkonen tulikin jo esiteltyä - valinta suuntaan tai toiseen on tehtävä eikä vain olla "ikuisesti" tekemättä. Koska miekat symboloivat järkeä ja ajattelua, liitän tämän kortin työelämääni, jossa ei aina tunnu olevan kovinkaan paljon järkeä.

Saapa nähdä, millaisista näkymistä katson vuoden päästä kuluneen vuoden 2019 kortit ja tulevan vuoden 2020 pöydän. Kummallinen tosiasia on, että joka kerta näen välittömästi, mitä kuluneen vuoden kortit ovat tarkoittaneet. Samalla kehittyy intuitio tästä hetkestä ja tulevaisuudesta. Tarotien syvä viisaus onkin: seuraa intuitiotasi ja ole onnellinen!





Kommentit

  1. Tämä oli tosi mielenkiintoista. Itseänikin on pitkään kiinnostanut tarot ja muut tulkinnat. En kuitenkaan ole vielä kokeillut. Tämän kirjoituksesi jälkeen kuitenkin vahvistui ajatus siitä, että pitäisi kokeilla. Sanoit hyvin, että kortit ovat hyvä itsetutkiskelun väline ja ihmismieli on tuntematon. Uskon myös, että tämä aihe jakaa mielipiteitä. Moni ei uskalla puhua tästä aiheesta, koska monet pitäisivät outona. Jossain naistenlehdessä (en muista enää missä) kirjoitettiin ehkä vuosi sitten, että nykyään monet koulutetut naiset ovat löytäneet ennustamisen, ja siitä on tulossa trendi-ilmiö. Saa nähdä, mutta hyvä että aiheesta puhutaan ja kirjoitetaan, ja ainakin yksi kaverini on avoimesti kertonut käyneensä tarot-ennustajalla. Ehkä otan tämän tavoitteeksi tälle vuodelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia! Kannustan todella tarttumaan taroteihin, jos ja kun siltä tuntuu. Tarot-ennustajallakin voi hyvin käydä ensin testimielessä. Mutta se ainut kokemus, joka minulla on aikuisiältä, oli kyllä suuri pettymys. Esim. minua kuvaavaksi kortiksi nostin Erakon. Se ei hämmästyttänyt minua lainkaan - olen aina ollut hyvällä tavalla ulkopuolinen, viisautta etsivä. No, tuo Tarot-matami huudahti: " voi sentään,miten noin nuori tyttö voi olla yksin!?" Ja jatkoi sitä ihme tulkinnoilla, jotka eivät mitenkään liittyneet Erakon syvimpään olemukseen. Nainen näki kortit hyvin pintapuolisesti ja minulle jäi fiilis, että tiedän itse paljon enemmän Taroteista... Ennustajia on moneen lähtöön. Eli suosittelen hommaamaan hyvän kirjan ja kortit itse, jos haluaa varmuuden siitä, ettei joudu pettymään.

      Varmasti pitää paikkaansa tuo, että koulutetut ihmiset ovat kiinnostuneempia taroteista. Ehkä tietynlainen monitieteellinen ajattelu on etu korttien tulkinnassa, ja ajattelu ylipäätään saa hakeutumaan sellaisten asioiden äärelle, jossa saa ajatella aina vain lisää. Jos taroteista tulee trendi, toivotaan että liialliselta pintapuolisuudelta silti vältytään. Vaikka jokainenhan toki tulkitsee korttinsa kuten haluaa. Ja se on tosiaan hyvä, että tästäkin aiheesta voi puhua sitten ehkä aiempas vapautuneemmin.

      Poista
    2. Kiitos vinkistä. Taidan ostaa itselleni kortit ja kirjan ja perehtyä aiheeseen :)

      Poista
  2. Hei.
    Tosi kiva, että muillakin kiinnostaa tarot-kortit. On mukava huomata, että korttien huono leima hälvenee ja olen jopa ollut huomaavinani, että nuorempikin sukupolvi kiinnostuu aiheesta. Käy toki katsomassa minunkin nettisivut josta löytyy tarot-korttien lisäksi riimuja ja astrologiaa. Lisääkin tulossa kunhan saan aikaiseksi. https://www.soulcompass.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva että löysit tämän postaukseni! Minusta tuntuu, että tarotien suosio on nousemassa ja vääränlainen stigma hälvenemässä. Mielenkiintoiset sivut sinulla :)

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!