Suvaitsemattomuuden suvaitseminen on taitolaji

Kaikilla meillä on todennäköisesti kokemuksia ehdottomista ihmisistä, joiden kommunikointi on provokatiivista. Keskustelu muuttuu nopeasti jääräpäiseksi väittelyksi, jos olet antanut itsesi provosoitua. Jollet ole koskaan tällaiseen tilanteeseen ajautunut, sinulla on varmasti dalailamamaisia luonteenpiirteitä. Netin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa ei kuitenkaan voi välttyä verbaliikalta, josta käytetään toisinaan myös nimityksiä trollaus, vihapuhe ja someraivo. Eri osapuolet saattavat väitellä kivenkovaa jostain näennäisen turhasta asiasta. Yhteistä näille tosielämän ja nettimaailman väittelyille (vai ovatko ne sama asia?) on usein se, että kumpikaan osapuoli ei ole valmis luopumaan kannastaan. Kumpikaan ei tule toisiaan vastaan. Mieheni sanomaa mukaillen: kuin hankaisi kalliota Viledalla.


"Suurmiespuisto" roomalaisella kukkulalla.


Avoin keskustelu toista osapuolta kunnioittaen voi olla haastavaa, jos keskustelukumppanin näkemys on täysin päinvastainen kuin oma. Etenkin, jos tuo näkemys liittyy päinvastaisiin arvoihin, kuin mitä omat edustavat. Myönnän, että minulla näkökenttä punertaa oitis, jos toinen ei kykene perustelemaan näkemystään rakentavalla tavalla, vaan pamauttaa vain asioiden olevan näin ja piste. Erityisen kiusallisiksi tällaiset tilanteet voivat muodostua, jos keskuteluaiheena on jokin tabu, kuten raha, politiikka, uskonto tai seksuaalisuus. Näistäkin on mahdollista keskustella kunnioittavalla tavalla, mutta on paljon ihmisiä, jotka eivät halua puhua puolituttujen tai edes ystävien kanssa mitään näihin aiheisiin liittyvää.

Tällaisessa tilanteessa olimme viikonloppuna, jossa saman juhlapöydän äärellä istui monen eri kansallisuuden ja todennäköisesti myös elämänkatsomuksen edustajia. Pöydässä istui kaksi suomalaista herraa, jotka dominoivat keskustelua varsin kärkevillä mielipiteillään. Kun jostain pongahti esiin aihe ateismi vastaan uskovaiset, tuntosarveni virittyivät äärimmilleen. Vaikka aihe sinänsä minua kiinnostaakin ja keskustelen siitä mielelläni muun kuin vastakkainasettelun kautta (uskontotieteen pitkän sivuaineen lukeneena), tajusin heti, että nyt mennään vaarallisille vesille. Aistin myötähäpeän leviämisen pöydässä, jonka ympärillä istuvien vakaumus oli harvinaisen selvä vain kahden ihmisen kohdalla. Toinen turbosuu alkoi paasata, miten yksinkertaisia uskovaiset ovat ja vinkkasi minulle YouTube-linkin, jossa ateistit vastaavat uskovaisten kysymyksiin. Kuulemma hyvää viihdettä.


Rooman Pantheon (rak. 25/27 eaa) on toiminut pyhäkkönä seitsemälle planeetalle ja niiden jumalille.
Nykyään se toimii katolisena kirkkona. 


Keskusteluun alkoi tulla mukaan kaikki klassiset aiheet, kuten Jeesuksen ilmestyminen paahtoleivän paistopintaan sekä Nooan arkin rekonstruktio, jonka sisältä löytyy myös minikokoisia dinosauruksia. Minun oli pakko kommentoida hömppäarkkipuheisiin, että kyllä Ararat-vuorelta löytyy mahdollisia ja kiisteltyjä jäänteitä laivan hylystä, mutta liittyvätkö ne mitenkään Raamatussa mainittuun vedenpaisumukseen, on toinen asia (jos googletat aihetta, huomaat, ettet helposti löydä ainuttakaan puolueetonta relevanttia lähdettä). Aivopieruina alkanut provosoiva keskustelu johti lopulta konfliktiin, jossa yksi juhlavieras joutui pahoittamaan mielensä. Muidenkin juhlatunnelmaan kyseinen episodi vaikutti selvästi. Mikä keskustelussa oli lopulta liikaa? 

Se, että herrat ottivat pihteihinsä juutalaisen mieheni, jolta he molemmat alkoivat tivata avoimesti hänen uskonnollisuuden astettaan. Toinen myös huudahti kuin ruudinkeksijä: "Sähän olet Jeesuksen tappaja!" Koska yleensä sanavalmis mieheni oli niin järkyttynyt keskustelun tasosta, hän ei kyennyt vastaamaan mitään miesten uteluihin. Hän toivoi, ettei tällaisessa tilanteessa jauhettaisi uskontoa tai politiikkaa, vaan keskityttäisiin kevyempiin aiheisiin. Tätä toinen herra ei ymmärtänyt. "Uskonto ja politiikka ovat tärkeitä aiheita, miksei niistä saisi keskustella?" Herrojen puhe ei vain ollut lähelläkään keskustelua, vaan osoittelevaa väittelyä, josta muiden ihmisten kunnioitus loisti poissaolollaan. Koska mieheni ei halunnut kommentoida, oli selvästi myös havaittavissa, että hänet leimattiin heti kuuluvaksi sinne toiseen äärilaitaan. "Mun raketti ei vaan lennä samaan paikkaan", toinen agitaattori vastasi mieheni myöhempään kommenttiin, jonka mukaan juutalaisuus on elämäntapa ja kulttuuri. Tähän herra sentään myönsi, ettei tiedä aiheesta riittävästi ja lopulta kätteli miestäni ja pyysi anteeksi.


Paavi vieraili Rooman suuressa synagogassa ensimmäisen kerran
alkukirkkoaikojen jälkeen vasta vuonna 1986.


Mitä voimme oppia tästä episodista? Kaikessa elämässä on kyse tavasta, jolla teet ja jolla puhut. Koulutuspäivässä töissä heitettiin nykyinnostusoppien mukaisesti palloa parille huudahtaen samalla jotain positiivista. Kun teimme saman uudelleen aggressiivisella ilmeellä ja syötöllä, oli positiivista lausahdusta äärimmäisen vaikea saada ulos suustaan. Kun asenne ja verbaliikka eivät tee yhteystyötä, jäljelle jää vain asenne. Kun heittää pallon vihaisena, toinen osapuoli ei saa palloa kiinni. Pallot sinkoilivat pitkin huonetta, vaikka juuri aiemmin kaikki saivat kopin positiivisilla mielillä heitetyistä palloista. Tämä esimerkki tuli mieleen viikolopun väittelystä, joka tuntui olevan normaalia keskustelua provosoivalle osapuolelle. 

Ihmisen ei kuulu sietää mitä vain, mutta on hyvä pyrkiä suhtautumaan näkökulmiin asioina. Asiat riitelevät, eivät ihmiset. Tämä ei kuitenkaan toteudu, jos toinen osapuoli leimaa toisen elämänkatsomuksen vääräksi tai hänen edustamansa ihmisryhmän vähä-älyiseksi. Itse uskon evoluutioon, mutta minulla on ystävä, joka on kreationisti. Hän ei siis usko evoluutioon edes Jumalan alkuunpanemana voimana, vaan hänen uskonsa mukaan maailma syntyi siten, kuin se Raamatussa kerrotaan. Silti minulle ei tulisi mieleenkään alkaa kysenalaistaa hänen uskomusmaailmaansa. Minusta on sen sijaan kiinnostavaa keskustella eri tavalla uskovien kanssa. Eri näkemykset ovat rikkaus niin kauan, kun niillä ei yritetä väkisin käännyttää toisen päätä. Juuri tässä piilee uskontojen ongelma. Suurimmat konfliktit syntyvät niiden kulttuurien välillä, joissa uskontoon sisältyy lähetyskäsky tai pyrkimys radikaaliin uskonnolliseen pandemiaan. "Sisäänpäinkääntyneet" itämaiset uskonnot taas pyrkivät sisäiseen rauhaan. Tämä näkyy myös ulkoisessa rauhassa. 


Sisäisen rauhan saavuttaminen Roomassa lienee aasialaisturisteillekin melkoinen haaste. 


Ihminen on yksi uskonto itsessään. Myös vankkumaton tiedeajattelu voi saada uskonnonkaltaisia ilmenemismuotoja ihmisen käytöksessä. Ei ole muuta kuin tieteellisesti todistettu tieto ja kaikki muut ovat väärässä. Fundamentalismi ei vaadi uskondogmeja taustalleen eikä edes tieteellistä todistusaineistoa. Fundamentalismiin riittävät ihmisen omat mielipiteet. Mietin kauhulla, jos mieheni uskovaiset sukulaiset olisivat istuneet juhlapöydän äärellä. Onneksi siinä istuimme heidän sijaan me, jotka kykenimme jättämään asian mielipahan jälkeen sikseen. Vaikka mieheni aikoo ehkä vielä tehdä myöhemmin selväksi, että hyvän maun raja ylitettiin, on kuitenkin hieno taito antaa anteeksi ja pyrkiä suvaitsemaan myös suvaitsemattomuus. Olipa Jeesuksesta ja hänen olemassaolostaan mitä tahansa mieltä, uskon vakaasti, että lyövälle viholliselle kannattaa tarjota toinenkin poski lyötäväksi sen sijaan, että julistaisi kolmannen maailmansodan alkaneeksi. Moni nauroi ja voivotteli aikanaan Mahatma Gandhin passiivista vastarintaa, mutta kuka kuuluu nykyään maailman arvostetuimpiin valtionjohtajiin Nelson Mandelan lisäksi? 

Olkaamme rauhan asialla, vaikka pöydän toisella puolella sodittaisiin.


Joskus tarvitaan sovitteluratkaisua.

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen postaus. Itsekin olen huomannut, että monet ateistit nimenomaan ovat kovin suvaitsemattomia muiden uskontoja kohtaan, mikä on erikoista. Itse en ole uskovainen, mutta uskonnot kiinnostavat ja keskustelen uskonnoista mielelläni ihmisten kanssa. Toivoisin, että uskonnoista (ja kaikesta muustakin) voitaisiin keskustellatoisia kunnioittavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia! Olen myös pohtinut sitä, mikä saa monet ateistit suhtautumaan niin kiihkomielisesti uskovaisiin. Puhutaan kuitenkin elämänkatsomuksista, joita ei voida tarkastella saman suurennuslasin alaisuudessa. Toisaalta tieteen keinoin halutaan ymmärtää uskonnollisuutta sekä saada todisteita uskonkirjojen tapahtumista, ns. raamatullinen arkeologia.

      On kauniimpaa, kun maljakossa kukkivat erilaiset kukat :) Kunnioitusta toisiamme kohtaan lisää ja teilausta vähemmän.

      Poista
  2. Istuin muutama vuosi sitten turistibussissa, jossa opas alkoi kertoilla homoja halventavia vitsejä odottaen naurua ja yhteisymmärrystä. Olisin tuntenut mielipahaa hänen hekotuksistaan muutoinkin, mutta sitä lisäsi se, että bussikäytävän toisella puolen istui homopariskunta. Nämä miehet olivat istuneet vieressäni jo lennolla, jolloin olin tutustunut heihin.

    Tuo tilanne, minkä kuvaat on ollut kauhea. Röyhkeitä ihmisiä.

    Minulla on eräs ystävä, joka on uskovainen lapsenuskoisella tavalla. Kun minulla on jotain vaikeaa, hän sanoo lähettävänsä Taivaan Isälle viestiä minun puolestani ja minä kiitän ja sanon, että kaikki tuki on kyllä tarpeen. Hän tietää, että minä määritteelen itseni lähinnä uskonnottomaksi. Tämä keskustelu on meidän keskeistä hymyä ja ymmärtämistä.
    Olemme väitelleetkin mm. Päivi Räsäsen lausunnoista, mutta aina ystävällisesti ja omaa kantaamme selittäen.

    Luulen, että ne jotka korostavat ateistisuuttaan ovat usein kiihkoilevia ja ikään kuin sotajalalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhhuh, onpa ollut todella "avartava" opastus tuolla bussimatkalla! On todella noloa ja väärin nauraa julkisesti jonkun tietyn kansanryhmän tai yksittäisen ihmisen kustannuksella.

      Minäkin olen saanut uskovaiselta ystävältäni silloin tällöin siunauksia matkaan. Erityisesti se lämmitti vuodepotilaana sairaalassa, jolloin huomasi aika hyvin, ketkä oikeasti välittivät.
      Ei rukous toisen puolesta vahingoita ketään, toisin kuin pilkalliset sanat. Hienoa, että te voitte keskustella Päivi Räsäsen lausunnoistakin hyvässä hengessä.

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Loppuvuoden kirppistelyt (osa 1)

Tarot - itsesi peili