Loppuhöpinä

Ei hätää, en ole lopettamassa bloggausta enkä ainakaan kirjoittamista! Minusta tämä otsikko sopii vain hyvin välihöpinöiden jatkumoon. Alkuhöpinä taitaa puuttua, mutta sen voit lukea yli kolmen vuoden takaa, jolloin luulin, että blogikirjoittamisen täytyy olla asiantuntevaa ja vakavaa. Olen myös oppinut tiivistämään rönsyilevää juttuani millin lyhyemmäksi.

Loppuhöpinä on yhtä kuin loppukaneetti. IG-stoorieni seuraajat tietävät, että silläkin on aina oma loppukaneettinsa, ehkä vielä kolmaskin. Näinhän se elämä etenee, tajunnanvirrasta ja mielleyhtymästä toiseen. Lopulta kaikesta tulee käsittämätöntä poukkoilua. Näennäiskeskustelua, jonka vastavuoroisuus ja punainen lanka ovat huolestuttavan usein hukassa.

Puhun kotona paljon, kuten myös mieheni. Puhumme myös usein toistemme päälle ja yritämme himmata tahtia antamalla toiselle puheenvuoro aina yhtä aikaa. Ja lopulta aloittamme puhumisen samanaikaisesti. Ehkä meillä on sama energiavirta, sen olemme monia kertoja huomanneet. Juuri nyt olemme eri huoneissa, lukemassa eri juttuja. Minä luin tapani mukaan sanomalehteä, kunnes tuli tarve kirjoittaa tänne. Mies lukee kirppislöytöäni Hemingwayn Kirjavaa satamaa, jota minä en luonnollisesti ole saanut aloitettua. 

Hän - siis mieheni, ei Hemingway - kertoi minulle asian, jota kaikessa itsestäänselvyydessä en ollut tullut ajatelleeksi. Olen niin paljon töissä, etten ehdi tai jaksa lukea laadullisesti ja määrällisesti niin paljon kuin haluaisin. Kun aivot ovat haperosilppua, vaativinta lukutasoa edustavat Turun Sanomat ja Suomen Kuvalehti. Aku Ankkojakin löytyy yöpöydän laatikoiden pohjalta. Nämähän ovat kaikki mitä parhainta luettavaa, mutta olisi ihana uppoutua jälleen jonkin kunnon kirjajärkäleen pariin. Ferranten Napoli-kolmonen, Obaman Luvattu maa vai Cilkan tarina? Siinäpä pulma.

Mutta tiedättekö mitä. Olen ratkaissut pulman. Tulevaisuudessa voin lukea mitä haluan, koska haluan. Koska haluan. Elämästä ei kannata tehdä vaikeampaa kuin se on.

Olen säästänyt sen verran rahaa, sijoittanut koronaromahdusosakkeisiin käsittämättömällä noviisin tuurilla, että voin heittäytyä hetkeksi tyhjän päälle. Tässä iässä valinta on tehtävä, jos sen aikoo tehdä. Kymmenen vuotta myöhemmin voi olla paljon vaikeampi työllistyä eri alalle (tai pahimmillaan samalle) ja uskaltaa riskeerata. Tässä iässä minä olen riittävän väsynyt kaivatakseni vapautta, jota olen kokenut viimeksi pitkillä kesälomilla alle 14-vuotiaana. Silloin olen viimeksi ollut koko kesän ilman töitä. 

Olen ollut mukana työelämässä yhteensä 21 vuotta. Niistä vain viisitoista kelpuutetaan vuorotteluvapaakorvaukseen, jonka ehtoihin kuuluu kahdenkymmenen vuoden työssäolo. Joudun odottamaan vielä viisi vuotta, ennen kun voin hakea vuorotteluvapaata. Minulle ei jää muita vaihtoehtoja kuin pitkä sairausloma ja irtisanoutuminen. Pitkällä sairauslomalla joku soittelisi minulle koko ajan, kyselisi töihinpaluukykyä ja henkistä edistymistäni. Ongelma on työelämä, vakavasti puuttellinen henkilöstöpolitiikka ja se, etten halua edistyä henkisesti liukuhihnan jatkeeksi. Minut on tehty elämän kuvittajaksi ja sanoittajaksi, ei palveluautomaatiksi sylkykupilla. Minut on tehty ymmärtämään sitä, miksi olisi järkeä tehdä tähän maailmaan uusia jäseniä. Siitä järjen hivenestä, tarkoituksen tunteesta, on pidettävä kiinni kynsin ja hampain. 

Ja samaan aikaan otteemme työelämässä on täysin kynnetöntä ja hampaatonta. Me liu'umme pitkin ikeniä, valahdamme purtujen sormien läpi pohjattomaan kuiluun, jossa mikään ei riitä.

Olen tehnyt suunnitelman, jonka käänteet riippuvat lukuisista laskutoimenpiteistä. Samaan aikaan sijoitussalkkuni saldo laski noin 4000 euroa, sillä olin ostanut paria osaketta kesällä kalliimmalla, kuin mikä niiden arvo on nyt. Lisäksi pörssin luonteeseen kuuluu kuplan puhkeaminen tasaisin väliajoin. Arvonlasku on luonnollista, ihmisarvon ei.

Päästyäni yli shokista, että kolmen kuukauden menot valuivat hetkellisesti pois, päätin hillitä mieleni. Nyt arvo on jo osittain palautunut ja ihmiset hamstraavat jälleen niitä pudonneita osakkeita, Harviaa ja Marimekkoa. Kaikkea minun ei tarvitse myydä, ei edes murto-osaa, mikäli pelaan korttini fiksusti. 

Eksponentiaalisesti lisääntyneellä vapaa-ajalla ehdin kirjoittaa käsikirjoitusten lisäksi myös artikkeleja, joita toivottavasti joskus tarjoan myös lehtiin. Koettuani kantapään kautta, miten helposti juttuideat vain törkeästi kopioidaan ja kirjoitutetaan myöhemmin vakiotoimittajilla, päätin luovuttaa lehtikirjoittamisen suhteen. Rahallinen hyöty on kertakorvauksena mukiinmenevä vaivaan nähden, mutta se kaikki aika on pois siitä, mitä eniten haluan.

Elämä on liian lyhyt olla tavoittelematta sitä, mitä oikeasti haluaa. Siksi tämä on loppuhöpinä. Tämä on loppuelämäni ensimmäinen päivä. 

Kommentit

  1. Hetken jo pelästyin, että aiot lopettaa bloggaamisen, olen nimittäin mieltynyt näihin höpinöihisi! Mutta siis että loppuelämäsi ensimmäinen päivä – vau! Se pistää miettimään, se pysäyttää. Olen juuri pyöritellyt mielessäni erästä kysymystä, ja vastaukseni taitaa nyt kirkastua: kyllä. Elämä todella on liian lyhyt olla tavoittelematta sitä, mitä oikeasti haluaa. Kiitos viisaista sanoistasi! Äläkä vain lopeta kirjoittamista, kuten et onneksi aiokaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, jos pystyin tällä höpinällä vahvistamaan omaa sisäistä tunnettasi! Pelon takia harvemmin kuuntemme intuitiota, joka mielestäni vie useammin oikeille urille kuin pelko.
      Ja kiitos todella paljon, ilahduttavaa, että höpinäni kiinnostavat! Samoin sinun, ehdottamasti! Jatkamme kirjoittamisen polulla ja nautimme välillä vähän italoherkkua ja viiniä!

      Poista
  2. Ihanaa päättäväisyyttä ja elämänhallintaa. Upeaa, että voit muuttaa elämän suuntaa rohkeasti. Tuo kuulostaa samaan aikaan pelottavalta ja valtavan kiehtovalta. Mukava päästä mukaan elämänsyrjääsi edes näin blogin kautta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Päättäväisyyttä ja elämänhallintaa on totisesti koeteltu, mutta näemmä pitää paikkansa, että päätös selkiyttää ja asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa. Parasta on, kun kiehtovuus ylittää pelon, kun vihdoin uskaltaa astua kohti tuntematonta. Enemmän katuisin sitä, etten yrittänyt. Bloggauskin jatkunee tiuhempaan tahtiin sitten, kun aikaa on enemmän. Tosi kiva seurata myös sinun älykkäitä ja kiinnostavia juttujasi!

      Poista
  3. Olen pyörinyt paljon samojen kysymysten äärellä. Elämä ei voi olla pelkkää työntekoa. Toki jotain on tehtävä, jos ei satu lotossa voittamaan. Sijoittaminen ja säästäminen ovat oivia keinoja, joilla voi päästää irti, ainakin ajoittain. Toki työelämän pitäisi olla sellaista, että sitä jaksaa ilman odotusta seuraavasta vapaajaksosta. Itsekin yksi päivä mietin tuota vuorotteluvapaata, mutta omalla kohallani pitää varmaan odottaa lähemmäs kymmenen vuotta. Onnitteluni päätöksestäsi. Olet lahjakas. Uskon, että lahjakkuudellesi löytyy kysyntää muuallakin kuin palveluaumomaatilla. Jatkan pohdintoja oman elämäni suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia! Ja kiitos monista kannustavista kommenteista blogihistoriani aikana. En oikeasti tiedä, olisinko uskaltanut kirjoittaa näin pitkäjänteisiä projekteja ilman saamaani positiivista palautetta.
      Ja totisesti, elämä ei voi olla pelkkää työntekoa. Miksi se uuvuttaa yhä enemmän, sille on varmasti monia syitä, joista vähäisimmät eivät ole monikanavaisuus, digitalisaatio ja niin sanottu supersankaruuden tavoite sellaisessakin työssä, jonka simpanssikin kenties hallitsee :D Minua ei kiinnosta näistä mikään ainakaan juuri nyt, en usko että koskaan. Aivoille tekee hyvää jumppauttaa itseään välillä täysin muilla asioilla kuin kuluttavalla työelämällä. Toivottavasti sinäkin löydät palkitsevan ratkaisun pohdintoihisi, jotka voivat viedä aikaa. Mutta se palkinto on sitten entistä suurempi! Sinäkin kirjoitat hyvin ja graafiset taitosi ovat blogisi perusteella kohdillaan. Varmasti sinulle löytyy koulutuksenkin perusteella monia houkuttelevia suuntia tässä elämässä.

      Poista
  4. Oi, onnea hypystä pois oravanpyörästä! Intuitioon pitäisi todellakin luottaa, mutta pelko puree liian usein liian kovaa. Jatkan innolla kirjoitustesi seuraamista - ja hitsit, olen jo miettinyt, millainen ensimmäinen romaanisi onkaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva! Toivotaan todella, ettei oravanpyörä vaihdu itse rakennetuksi hirsipuuksi :D ja että pystyn lunastamaan nämä käsittämättömät odotukset kirjan suhteen :D autofiktio alkaa kummasti houkutella pahimmissa karikoissa, mutta ei... EI :D

      Poista
  5. On mainiota oivaltaa, että tämä loppuhöpinäsi on oikeasti alkuhöpinää siitä, mitä tulossa on. Toki polku on ollut nähtävänäsi jo pidemmän aikaa, mutta nyt se on selkiytynyt. Rohkea (ja järkevä) tarttuu tilaisuuteen! Työn tarkoitushan ei voi olla (vaikka monesti onkin) vain rahoittaa työn ulkopuolista aikaa. Sen täytyy antaa - jos mahdollista- paljon muutakin merkitystä.

    Sinä olet kirjoittaja. Annat itsellesi mahdollisuuden tehdä sen kautta jotain hyvää. Tästä suuri hatunnosto sinulle (olkihattuaika on ohi, mutta pipokausi on tuloillaan).




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inke, kiitos sanoistasi! Kohotan ninjapipoani ja pyöräilykypärää takaisin :D juuri näin olen kauan tuumaillut, että onko järkeä käydä töissä vain rahan takia. Mutta sitten olen ajatellut, että jos kaikki ajattelisivat samoin, noin kolmasosa suomalaisista irtisanoutuisi :D vasta hiljattain olen tajunnut, etten minä jää sohvalle kaivamaan napanöyhtää kuin korkeintaan viikoksi. Sitten alkaa kirjoittaminen, ihmisen työ. Koska meidät on luotu ajattelemaan! Siinä tapauksessa myös hautausmaahomma kutsuu minua mahdollisesti myöhemmin, siinä ehtii ajatella kaikessa rauhassa. Jollei kirjailijan urasta tule mitään. Ja sitähän en tiedä, ellen heittäydy tyhjyyteen. Matkaeväänä samppanjaa <3

      Poista
  6. Hyvää uutta alkua! Alkuhöpinäksi minäkin tämän miellän.
    Kyllä sen on huomannut, että olet mennyt tätä ratkaisua kohti jo pitkään ja lopulta ajatus sitten kypsyi ja odotti vain pientä sysäystä mieheltäsi.
    Vuorotteluvapaisiin ei kannata luottaa. Niistä saatetaan luopua juuri kun olet saamassa vuodet täyteen.
    Paitsi että olet tyytymätön vähäiseen töiden ulkopuolelle jäävään aikaan, niin kuulostaa siltä, että olet myös kunnon loman tarpeessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta! Miten minä vasta nyt huomasin tämän kommentin! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan - päätee aika moneen asiaan. Ja tosiaan, tuon vuorotteluvapaakirouksen olen jo kokenut silloin, kun ehtona oli kymmenen vuoden työura. Olin yhdeksättä vuotta töissä, ja sitten ehtoa siirrettiin kahteenkymmeneen vuoteen. Eli tosiaan otan nyt vinkistä vaarin ja mummon enkä ja odottelemaan ihmeitä. Joskus ne täytyy luoda itse. Ja tosiaan sekä mieheni että mieleni ovat sysänneet minua kohti muutosta. Ja nyt kun elän sen keskellä, ai että miten rakastan sitä. Vielä nyt, kun palkka juoksee tilille :D

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Unen ja valveen rajamaa - erään painajaisen tarina

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Vaikeuksia ennen kuvitteellista helpotusta (tasan puoli vuotta sitten)

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?