Joulun ihmemaa 101 vuotta

Joulu alkaa päivämäärän tarkkuudella siitä hetkestä, kun naapuri sytyttää ikkuinoihinsa kyntteliköt ja toinen koristelee koko talonsa sinisävyisillä led-seppeleillä. Mikäli ummistan silmäni tältä valoshow'lta (toivoen migreenitöntä vapaapäivää), minulla on kuitenkin jäljellä korvat.




Juon aamukahviani rentoutuneena, maisemana autio piha (ilman jouluvaloja). Ainut havaitsemani liike on joulutranssiin johdatteleva, hiljalleen leijuva lumisade. Kiireisen työviikon jälkeen tämä on juuri sitä mitä tarvitsen. Samana hetkenä yläkerran meluisa Hoover lähtee käyntiin  - naapuri aloittaa joulusiivouksen. Soundtrack: "Tram tram *norsunaskel* pam whoooooo whoooooo uuuuuuuu tram tram pam *siirtelyä* kaakati kaakati whooooooooo whoooooo *kolinaa*! Koska olen rentoutunut, nauran hysteerisenä keittiössä (yksin, koska mieheni nukkuu vielä) tätä tragikoomista, mutta hyvinkin ennalta-arvattavaa kokemusta. Käännän lehden sivua ja luen horoskooppini. Se sopii täydellisesti tähän hetkeen:




Tosiasiassa olen suuri joulufani. Olen myös syntynyt liian lähellä joulua, lapsuuden lahjasaldon näkökulmasta. Aiemmasta tekstistä saa ehkä sen käsityksen, etten voi sietää jouluvouhotusta enkä toinen toistaan rumempia Kiina-koristeita. Odottakaapa vaan, kun kaivan esille punaisen joulukukka-valosarjani, jonka yli kymmenen vuoden takainen naapurini (90-vuotias puutaloyhtiön "olen syntynyt täällä"- matriarkka) leimasi bordellivaloiksi (edit: kaivoin jo, ks. ensimmäinen kuva).  Kuulemma vanhassa asunnossani oli asunutkin kyseenalaisen maineen omaava nainen, joka oli myynyt palveluja rautatietyöläisille joskus viime vuosisadan alussa. Historiafriikkinä arvostin tätä tietoa suuresti ja loimutin punaisia valoja ikkunassa sitäkin suuremmalla riemulla.

Miten sitten kestän omat jouluvalot enkä naapurien? No, ovathan omat lapsetkin yleensä kullannuppuja ja muiden räkänokkia. Mutta nyt on kuitenkin kysymys valon laadusta. En kestä led-lamppuja etenkään pieninä valopiikkeinä, joihin lukeutuvat esimerkiksi pyörissä käytettävät valot ja hyvin usein myös jouluvalot. Jos satun katsomaan suoraan päin vastaantulevaa pyörää pimeällä, voin saada migreenikohtauksen jo tuosta yhdestä virheliikkeestä. Olen siis se outo pyöräilijä, joka laitan toisinaan käden läpäksi eteen toisen polkiessa vastaan. Nämä punaiset jouluvalot, jotka pitäisi virittää viimeistään jouluviikolla paikoilleen, ovat niin vanhaa mallia, että lediä ei ehkä oltu keksittykään. Bordelliperinne saa siis jatkua. Muuna valonlähteenä toimivat kynttilät ja hehkulamput. Tämä led-valottomuus on ympäristösyntini, mutta terveyden tähden pakollinen valinta. Onneksi kellarissa on kassi täynnä hehkulamppuja, kun ne kaupasta ovat jo loppuneet.




Ympäristösynneistä päästäänkin kätevästi itsenäisyyspäivän viettoon eli Linnan juhliin, joiden teemana on tänä vuonna ympäristö. Vaikka onkin tavallaan ristiriitaista, että kutsuvieraat kuluttavat omaisuuden kierrätystuunauspukuihin yhden illan tähden ja valtio luomu-  ja lähiruokatarjoiluun, pidän teemavalintaa onnistuneena. Kun koko Suomi katsoo "olisinpa minäkin tuolla"-ajatuksella punaista mattoa, arvostelee pukuja, huonoja ryhtejä sekä käytösmokia, samalla kaikki kuulevat Linnaan kutsuttujen ympäristövaikuttajien nimet ja saavutukset. Toivottavasti. Linnaan on kutsuttu 200 ympäristövaikuttajaa, joiden haastatteluja ainakin minä odotan mielenkiinnolla. Voi, kunpa Linnaan olisi kutsuttu esimerkiksi joku fanaattinen roskankerääjä. Pienet teot voivat kasvaa suuriksi, kun saa näkyvyyttä oikeaan aikaan. Pienistä ajatuksista voi kehittyä uudistuneet käytännöt koko valtakunnan tasolle. Kun ympäristö on Linnan juhlien virallinen teema, ehkä tämä näkyy myös kotikatsomoiden eväissä. Luomuviiniä, luomuruokaa ja riistaa, kuten Linnassakin?

Meillä on pakkasessa peuraa, josta voisimmekin tehdä itsenäisyyspäivän aterian. Tänä vuonna en ehtinyt tehdä ajoissa konjakilla ja rosepippurilla maustettua pihlajanmarjahyytelöä, joka on mausteita lukuunottamatta lähiruokaa parhaimmillaan ja herkullisimmillaan. Se on myös suosikkilisäkkeeni peuranpaistille. Viinin lisäksi.

Mannerheimin  suosikkiviini oli Saint-Emilionista (Bordeaux) joten tuon ala-alueen viini olisi varmasti oiva ja teemaan sopiva valinta peuralle (jostain kuulin myös, että toinen marsalkan suosikki oli Margaux, mutta edelleenkään ei poistuttaisi Bordeaux'n klassikkolueelta). Koska kierrätys ja kuluttamattomuus kuuluvat kuitenkin nyt asiaan, on parempi marssia alakertaan ja valita viini jo aiemmin ostettujen joukosta. Veikkaan, että valinta on vuoden kypsyttämisen jälkeinen Teyroudin Chateauneuf-du-Pape 2014 vanhoilta paavin viinitarhoilta (juuri se, joka sai Hesarissa viime vuonna viisi tähteä ja joka ostettiin loppuun lähes kaikkialta). Lähempänä Mannerheimin valintaa olisi kuitenkin Bordeaux'n Medocista peräisin oleva Chateau Fontesteau 2011, niin ikään lisävuoden omassa säilössäni kypsynyt yksi suosikkiviineistäni.

Linnan juhliin tarvitaan tietenkin myös samppanja. Ainut, mikä meiltä löytyy (ellen luopiona osta uutta), on Tsarine Rose, joka itse asiassa voisi toimia erinomaisesti myös peuran paistin kanssa. Aiemmin kumottu pullo toimii tätä nykyä kynttilänjalkana, mutta onneksi on vielä yksi täysinäinen herkku jäljellä.




Tsarine sopii muutenkin itsenäisyysteemaan, sillä pullon ulkoasu antaa kunniaa Pietarin hoville, jonne Ranska toimitti valtavat määrät samppanjaa etenkin 1800-luvulla (vienti Venäjälle on taas viime vuosina kasvanut merkittävästi). Koska Suomi sai autonomian ja lopulta itsenäisyyden sortovuosien jälkeen, voimme nostaa tsaarin maljan. Unohdetaan tässä kohtaa tulevat yritykset saada Suomi takaisin osaksi Venäjää (tai Neuvostoliittoa). Vaikka kyllähän suomalaisetkin lauloivat ruotsalaisten keksimää voittolaulua "Den glider in" voittaessaan itse jääkiekon maailmanmestaruuden vuonna 1995. Voisimme samalla logiikalla juhlia itsenäisyyttämme juomalla "venäläistä samppanjaa" (eli kuohuviiniä Mustanmeren rannoilta, joka muka muistuttaa aitoa samppanjaa) ja syödä venäläistä kaviaaria. 

Kuten huomaatte, joulukuu edustaa minulle yhtä ruuan ja viinin juhlaa. Kuten totuuden nimissä aika monet muutkin kuukaudet. Mutta joulukuussa ruoka ja viini maistuvat erityisen hyvältä. Koska meillä on puolet vuodesta kylmä, ja kylmintä etenkin juuri ennen lumen tuloa (lumipeite suojaa koleudelta), käytämme paljon uunia ja puuhellaa ruuanlaitossa. Kaakeliuunissakin koetimme grillata makkaraa, mutta onneksi siitä ateriasta ei ole kuvaa. En usko, että kokeilemme samaa enää uudelleen. Joulukuun ruuat koostuvat muutenkin kaikesta haudutetusta: juureksista, lihasta ja keitoista. Vastapainona sitten toisinaan työpäivien päätteiset sushit ja pizzat. Joulukuussa kaikki tuovat tuliaisiksi myös konvehteja, joiden kanssa voikin avata jonkun ihanan jälkiruokaviinin. Olen kyllä avannut marsalani jo kesällä, mutta se on edelleen täysin juomakelpoista. Jouluna testataan myös aiemmin syksyllä tekemääni omenalikööriä ensimmäisen kerran.




Naapurin joulusiivouskärpänen taisi lentää tänne alakertaan puraisemaan minuakin. Olen näpyttänyt tätä postausta paikallani jo riittävän pitkään, ja kun kuvia varten jouduin kaivamaan joulutilpehöörin esille, ehkä niiden virittely ei ole tähän päälle kovin suuri vaiva (toisin kuin siivous). Ehkäpä pienen talvikävelyn jälkeen meidänkin koti näyttää joulun ihmemaalta. Sillä ihmehän se on, jos täällä on siistiä. Kun kaakeliuunin yllä on bordellivalot ja tämä lempijoulukoristeeni toivottaa tervetulleeksi kotiin, joulu, joulu on meillä. 




Tunnelmallista ja ekologista joulun odotusta juuri sinulle, lukijani!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hautausmaiden hiljainen lumo

Luurangot kaapista

Ihmisen lyhyt historia lyhyesti

Woman is the Nigger of the World