Uusi kriikunalikööri on valmis!

Siinä hän on! Kutsuvan punaisena ja huumaavan tuoksuisena odottamassa kuvaajan tarttumista lasiin. Tosin tämä pikari on kumottu jo kuukausi sitten jolloin pullotin viime vuoden elokuussa preparoidun uuden erän. Kävi jälleen klassisesti: unohdin vodka-sokeri-kriikunatölkit kellariin, kuten oli tarkoituskin. Pitkällä kypsytysajalla eli unohduksella syntyy paras maku. 

Lasit ovat satavuotiaat från Stockholm, antiikkikaupan alelaarista pengotut. Mielestäni nämä ovat juuri kriikunaliköörille täydelliset. 

Tänä vuonna odotin makuelämystä erityisesti myös siksi, että käyttämäni kriikunat ovat "lainakriikunoita" ystäväni pihalta. Eli täysin eri puusta ja maaperästä. Meidän kriikunapuulle kävi surullisesti, kuten olen aiemmissa postauksissa kertonut. Istutin jo toisen kerran uuden taimen versosta, mutta toistaiseksi mitään ei ole tapahtunut. Kriikunapuu haluaa elää juuri siellä, missä hän itse haluaa. Kriikunapuuta ei kiinnosta, kulkeeko hänen valitsemallaan kasvualustalla esimerkiksi yleinen kulkureitti tai värjäävätkö hänen jaloaromiset hedelmänsä asukkaiden kengänpohjia ja siksi myös eteisiä. Ei, kriikunapuu voittaa ihmisen! Kyllä, tämä on minulle ehkä jo liian tunnepitoinen asia. 

Mutta se maku! Omista kriikunoista tehty likööri oli kirpeä ja viipyilevä, täysin uniikki aromeiltaan. Meillä oli vanha kriikunapuu, osin laho ja kitukasvuinen. Hedelmät olivat pieniä ja hapokkaita. Viininvalmistuslogiikalla arvasin, että nyt saataisiin oikeaa kuninkaiden ja kuningattarien juomaa. Kävikin vielä paremmin: appeni mukaan lopputulos oli maailman parasta alkoholijuomaa! 

Tätä vasten odotukset olivat korkealla sossutessani ystäväni kriikunoita. Hänen kriikunapuunsa on iso, ei kuitenkaan ehkä yhtä vanha kuin meidän oli (hieman uudempi asuinalue). Myöskin hedelmät olivat ainakin viime kesänä isokokoiset, lähes kuin luumut. Värikin oli enemmän violetti kuin viininpunainen. Arvasin, että nyt likööristä tulee selkeästi hedelmäisempi. Ja mitä sain: aivan kuin karvasmantelista kirsikkalikööriä! Ihanan makuista nektaria. Luulisin tätä oikeasti kirsikkalikööriksi, jos joku niin väittäisi. Lopputulos on täysin erilainen kuin kriikunalikööri oman pihan puusta. 

Pullotin liköörin suppilon avulla tölkeistä mustaherukkamehupulloihin. Täytyy olla varovainen jääkaappia tonkiessa! 

Erilainen on ehdottomasti mielenkiintoinen. Tätä kriikunaliköörierää olen jo käyttänyt ihan sellaisenaan, kakkujen ja muffinssien maustamiseen sekä kriikuna-GT:n tekoon: 2cl giniä, 2 cl kriikunalikööriä ja loput laadukasta tonic-vettä (Schweppes jyrää yli, käytä esim. Fever Treetä). Voit korvata ohjeen liköörin esimerkiksi maraschinolla, joka on kylläkin väritön. Lisää lasiin jo ennen ainesten kasaamista jäitä ja yksi söpö cocktailkirsikka. Tämä drinkki oli muuten hyvä yhdistelmä Lähi-idän tyylisen ruuan kanssa. Kuinkas muuten, onhan kriikunapuu niiltä main alunperin kotoisin. 

Eri versioita: näihin drinkkeihin käytin "perusginin" sijaan laivalta ostettua raparperi-inkivääri-giniä. 

Tämä kakku sai sisälleen Valsoia-maapähkinälevitettä, kriikunalikööriä sekä "kriikunamuusia" niistä kriikunoista, jotka lilluvat tölkeissä. Tästä tuli kyllä tosi hyvä kakku. Heitin taikinaan vain kaikkea mitä mieleen juolahti, muistaakseni myös vanhentuvaa smetanaa! 

Löydät kriikunaliköörin tarkan ohjeen aiemmista kriikunapostauksistani. Kannattaa ehdottomasti hyötykäyttää kriikunapuun antimet, jos sinulla sellainen aarre on pihassasi. Manteliaromin tuovia siemeniä ei kannata poistaa - riippuen toki mitä olet tekemässä. Hillosta siivilöin siemenet pois ja siitä tulikin maultaan selkeästi "karkkikirsikkaisempi" ilman karvasmantelisuutta. Edelleen tänä vuonnakin loistava lisä homejuustolle ja muillekin juustoille. 

Harmi kyllä tämä korona-aika pilasi sadonkorjuujuhlasuunnitelmat, mutta onneksi voin kiitollisena toimittaa kriikuna-anteliaalle ystävälleni maistiaiset muulla tavoin. Kriikunaliköörilasilliset keskellä metsää (kera turvavälien) sopisi muutenkin hyvin suomalaisen alkoholinkäytön ja - valmistuksen historiaan!