Tove Janssonin postikortit - sota-aika sadunomaisin kuvin kerrottuna

Kodissamme on aika vähän "ulkopuolista" taidetta, mutta ne vähäiset hankinnat ovat sitäkin kiehtovampia. Ostin kerran antiikkimarkkinoilta Tove Janssonin alkuperäisiä, vanhoja postikortteja kolmen kappaleen verran. Niiden piilosymboliikka kiehtoi minua kovasti. En voi tietää, näkikö Tove Jansson niissä samoja asioita tai jopa kannanottoja kuin minä. Juuri se tekee taiteesta kiehtovan. Kauneus ja tulkinta ovat katsojan silmissä. 

Tove Jansson taiteili postikorttikuvat Taidekorttikeskukselle vuosina 1941-1942, sota-aikana. Maailma ja Suomi olivat keskellä totaalista myllerrystä. Postikorteista on hyvin löydettävissä ajankohtaiset tapahtumat ja niiden herättämät tuntemukset. 

Nämä värilliset postikortit ovat käsittääkseni aika harvinaiset, mutta alkuperäiset 10 korttia on ollut kokoelmana myynnissä Bukowskilla 200 euron lähtöhinnalla (klik). Antiikkimarkkinoilla oli myynnissä ehkä jopa kaikki kymmenen korttia, mutten raaskinut ostaa kuin kolme itseäni puhuttelevinta. Kehystyksineen hinnaksi kolmelle tuli noin 100 euroa muistaakseni, ei nyt paha investointi kuitenkaan. Ottaen vielä huomioon, miten paljon keskustelua kortit ovat herättäneet, kuten taide parhaimmillaan tekee. 


Valitettavasti jokaisessa kuvassa on heijastumia, sillä näitä oli todella vaikea kuvata valoisaan aikaan ilman lieveilmiöitä ja omia ilmeitäni!


Ensimmäisessä kortissani viekkaat ketut pelaavat korttia panoksia vastaan kuin Hitler, Stalin ja Mussolini tulevista ja puolustettavista valloituksistaan. Vai olisiko yksi ketuista sittenkin ympärysvaltojen edustaja Winston Churchill? Ketut voisivat symboloida myös vuonna 1941 ajankohtaisen salaisen operaatio Barbarossan kolmea armeijaryhmää tai Suomea Neuvostoliiton ja Saksan puristuksessa. Piti pelata molempien kanssa, molempia vastaan.  




Happamia, sanovat ketutkin pihlajanmarjoista. Taustalla pihlaja vielä huojuu syksyisissä väreissä, mutta sodan hinta on ollut raskas. Puita on kaadettu omaksi turvaksi ja tiepaaluiksi, niitä on myös pommituksin tuhottu lohduttomiksi rangoiksi. Tässä ketut pelaavat kannon eli miltei puhdetyön päällä. Itse puu on ehkä jo käytetty huutavassa rakennustarvikepulassa joko lämmitykseen tai uuden hätäasumuksen rakentamiseen. Ilman Suomen metsäteollisuushistorian tuomia varantoja ja käytännön valtavaa kokemusta suomalaisten luontosuhteella höystettynä, olisiko meillä ollut mahdollisuutta puolustautua suuria vihollisia vastaan?




Toinen kortti, neulova sammakko, symboloi kenties kotona odottavaa perhettä. Äitisammakko tekee lämmittävää kaulaliinaa lumpeenlehdeltä pois hyppääville sammakonpojilleen tietämättä, tulevatko he enää aikuisina miehinä takaisin - muussa kuin ruumisarkussa (tämä oli täysin suomalainen kuriositeetti, vainajien kuljetus takaisin kotiseudulleen). Äitisammakko odottaa ja ylläpitää toivoa. Hän neuloo vanhoille ja tuleville perheenjäsenilleen, tulevaisuudelle. Ilman äitien ja kotijoukkojen panostusta arkeen ja etenkin henkiseen jaksamiseen Suomi ei olisi sodasta selviytynyt. Emme olisi myöskään nyt yksi maailman tasa-arvoisimmista yhteiskunnista, jossa naisen euro tosin on edelleen noin 80 senttiä. Edelleenkään kotiäitiyttä ei arvosteta ainakaan rahallisesti riittävästi. Se on käsittämätöntä, sillä siinähän luodaan uuden ihmisen koko elämän perusta. Sanon tämän ottamatta mitenkään kantaa älyttömään kotikasvatus vs. päiväkoti -asetelmaan, 


Symbolistako tämäkin - edessä "hautajaiskukka" kalla. Joka on säilynyt meillä sittenkin hengissä!


Vanhassa kodissamme nämä taulut tulivat ehkä paremmin esille. Nyt sammakko on jäänyt väliaikaiselle paikalleen vitriinin ylle. Katsonkin vasta nyt oikein kunnolla teosta, ja huomaan taustalla kuunsirpin. Kuu symboloi toivoa, alitajuntaa ja rajuja pelkoja. Ihmisen pitää työstää pelkojaan voittaakseen ne, jatkaakseen elämää. Monet jäävät kuun pimeän puolen ja vuorovesien vangiksi elämässään. Näin kävi monille sotaleskille, sotaorvoille ja jollain tavalla kenties kaikille sodan kokeneille ihmisille. Mutta sota-ajan puhdetyöt, virkatut pitsityynyliinat ja kudotut villapaidat saattavat lämmittää edelleen, muistona pyyteettömästä rakkaudesta. 


Kun klikkaa kuvat auki, ne näkee selvempinä ja suurempina tiedostoina. 


Kolmas postikortti kuvastaa mitä ilmeisimmin karjalaisten, sorrettujen kansojen ja päivittäisten sodan uhrien evakkoretkeä. Alustana toimii kaikkille hyvin tuttu anjovissäilykerasia. Jos olette nähneet Roman Polanskin elokuvan Pianisti, sen vaikuttavassa loppukohtauksessakin ilmenee säilykkeiden valtaisa merkitys sota-aikana. Suomalaisilla ravitsemustilanne oli monia kohtalotovereitaan parempi, sillä täällä kansalaisilla oli usein mahdollisuus paeta maalle, jossa omavaraistuotanto mahdollisti hyvässä lihassa pysymisen. Maalla asuvat sukulaiset toimittivat ruokavaroja myös kaupunkiin. 


Vaahteranlehdessä eli venettä eteenpäin vievässä purjeessa on rupia ja luodinreikiä. Sairauksia ja vammoja. Hilkulla selvitymistä. Sota-aika oli äärimmäistä venäläistä rulettia. 


Suurempi murhe ja suoranainen tragedia olikin rakkaan kodin menettäminen, syntyjuurien katkeaminen. Niin monella koti jäi rajan taa, mutta oli myös heitä, jotka joutuivat tarjoamaan kotinsa tai maansa pakkolunastuksena hätää kärsiville. Tämä aiheutti solidaarisuuden lisäksi myös eripuraa. Neutraalistikin asiaan suhtautuvat saivat silti kokea läheltä, mitä kodin menetys tarkoittaa.

Kuten huomaatte, kolmas kortti on yhä tänään erittäin ajankohtainen. Siinähän seilaavat pakolaiset Afrikan mantereelta Välimeren yli kohti Eurooppaa. Tulevaisuuden lapsi, toivo, kulkee perässä ohuen siiman varassa. Hän voi upota koska hyvänsä joko ison anjovispurkin mukana tai yksinään. Ja kun toivon menettää, menettää ihan kaiken. Silloin kukaan ei jaksa enää elää. 

Oikeastaan kaikkien korttien symboliikka on täysin siirrettävissä tähän päivään. Bukowskilla näitä kortteja myytiin humoristisina, mutta itse näen kuvissa kyllä kaikkea muuta kuin huumoria. Tove Jansson kuvasi osuvasti yhteiskunnan kipukohtia universaalilla ja kaiken ikäisiä puhuttelevalla tavalla. Lapsi näkee korteissa hauskoja juttuja, niiden kepeän puolen. Sota-aikana kepeys oli sitä tärkeämpää mitä rankemmaksi olosuhteet muuttuivat. Natsit juhlivat sitä enemmän, mitä enemmän oli vastoinkäymisiä taistelussa. Suomessa rintamalle kärrättiin tasaisena virtana esiintyviä artisteja viemään sotilaiden mielet pois sodan kauhuista. Ihminen ei kestä liikaa kurjuutta ilman vastapainoa. Kauhun tasapainossa on helpompi elää kuin pohjattomassa kuilussa. 


Nyt kuvan otettuani huomaan, miten pahasti ylempänä tai alempana tuo toinen taulu on. Livenä asiaaan ei jostain syystä kiinnitä huomiota! Sehän tarkoittaisi sitä, että naulaan ja vasaraan pitäisi tarttua uudelleen! Toivon, että kyse onkin vain kameran vääristävästä linssistä, heh. Nuo messinkilampetit ovat vanha kirppislöytöni, ties kuinka vanhat.


Nyt olisikin mukavaa, jos Tove Jansson tulisi pilven reunalta kertomaan, mitä itse ajatteli kortteja maalatessaan. Sitä odotellessa kehystetyt kortit päivystävät "Mysteerinaisen" molemmin puolin olohuoneemme seinällä. Kirjoitan tästä toisesta, 1800-luvun alun huippulöydöstä myöhemmin, jottei tämä teksti lähde liikaa rönsyilemään! 

Etsitkö sinä taiteesta symboliikkaa, ja hankitko taidetta kotiisi kenties juuri symboliikka edellä?

Kommentit

  1. Näistä korteista tosiaan välittyy niiden ajattomuus. Symboliikkaa voi soveltaa tähän päivään, mikä osaltaan kertoo toki sen tosiasian, että historialla on tapana toistaa itseään. Kortit ovat kauniita ja itse kuulun myös niihin, jotka etsivät taiteesta symboliikkaa ja yrittävät selittää sitä. Pianisti-elokuvan säilykekohtaus on todellakin yksi vaikuttavimmista elokuvakohtauksista, joita tiedän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, historia todella toistaa itseään. Tässä aikakaudessa on älyttömästi samoja elementtejä kuin 1920-1930-luvun Saksassa ja muualla Euroopassa. Tulipa se Wall Streetin pörssiromahduskim koronan myötä koettua "uudelleen".

      Katsoimme juuri tuon Pianisti-elokuvan uudelleen. Se on kyllä kokonaisuudessaan niin vaikuttava kertomus sodan kauhuista odotteluineen, sairauksineen ja niin, loppukohtauksineen. Kenelle voi antaa anteeksi, kenelle taas ei voi olla kiitollinen? Tulipa tästä taas kirjoitusidea kaikkien aikojen vaikuttavimpiin elokuvakohtauksiin :D

      Poista
  2. Mielenkiintoisia taidetulkintoja. Hiirten alus sopii todella hyvin pakolaisteemaan myös nykyään.

    Kaikkien aikojen vaikuttavimmat elokuvakohtaukset on kiinnostava aihe. Minulla on monta sellaista, mitkä ovat kerta kaikkiaan jysäyttäneet ja jättäneet haukkomaan henkeä. Säästän ne siihen, kun kirjoitat omistasi.
    Ensi yönä meidän aikaa jaetaan taas Oscareita. Olen nähnyt palkintoehdokasleffoista muutamia tosi hyviä: The Trial of the Chicago Seven, Ma Rainey's Black Bottom, Hillbilly Elegy ja Mank. Mankissa käsikirjoittaja Herman J. Mankiewicz valmistaa käsikirjoitusta elokuvaan, jossa on sykähdyttävä loppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Heti eilen jo tuli viisi elokuvakohtausta mieleen välittömästi. Täytyykin tarttua pikimmiten tähän aiheeseen, kun se sattumalta onkin noin ajankohtainen! Minulta on mennyt Oscarien jako aivan ohi! Kiitos myös uusista leffasuosituksista.

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!