Mattopyykillä

Taas on se aika vuodesta, jolloin harjakset viuhuvat niemissä ja notkoissa ja mäntysuovan nostalginen tuoksu leijuu kaikkialle. Oikeastaan tuo aika oli jo, sillä kesän kosteus yllätti matonpesijät myrskyillä ja sateilla. Pelastutin neljä ripustusviriteltyä mattoani rankkasateelta lähes ajoissa, mutta tuttu vettyneen koiran tuoksu kilpailee nyt pihalla paikastaan raikkaan havun ja juhannusruusujen kanssa. Tappio, joka on kestettävä, sillä toista kertaa en ryhdy urakkaan per kesä varsinkaan työpäivän päätteeksi. 

Matonpesuoperaation kunniaksi kirjoitan nyt empiirisen havainnointikertomuksen tästä omituisesta ilmiöstä, joka yhdistää meitä kansakuntana. Ajatelkaa näkyä avaruusolioiden näkökulmasta. Mitä ihmettä, yhteisiä teräskaukaloita, joissa jokaisessa jynssätään ihan tosissaan? Matonpesupaikat ovat meille suomalaisille kuin antiikin roomalaisten rivivessat, joissa jauhettiin politiikkaa ja juonittiin kuvioita vihollisua vastaan. Mutta matonpesupaikoilla jutellaan vain mukavia ja ennen kaikkea ruoditaan säätä ja siitepölytilannetta! Salakuunnellaan myös toisten juttuja!




Veikkaan, että valtaosa matonpesijöistä nauttii tästä vuotuisasta puhde- eli puhdistustyöstä. En tiedä, moniko pesee oikeasti matot vuosittain, mutta uskoisin, että yli puolet kotitalouksista. Matonpesuoperaatio poikkeaa monista muista kotitöistä, sillä se tehdään ulkona ja se on ilahduttavasti aika tasa-arvoista hommaa - oletettavasti mattojen painavuuden takia. Ainakin iäkkäämmän polven aviomiehet suorastaan kilpailevat parhaista matonpesupaikoista, joista saattaa aueta vaikkapa viihdyttävä bikininäkymä. Todennäköisemmin vastapäätä jynssää kuitenkin lateksiessuinen riuskatar huivi päässä, joka paljastuu miehen vaimoksi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Ai, he lähtevätkin samalla autolla. 

Mattopyykillä käyvät vuosien otantani perusteella ihan kaikki suomalaiset miehet ja naiset variaatioissaan, paitsi ehkä 15-25-vuotiaat. Vasta oman kodin hankinnan ja pariutumisen jälkeen saatetaan lähteä yhdessä mattopyykille kuin itsenäistymisen siirtymäriittinä. Maahanmuuttajiakin paikoilla käy, yleensä kuitenkin vain miehet. Valtavan ja märän itämaisen maton nostoon olen nähnyt tarvittavan jopa neljä miestä! En tiennyt, että niitäkin mattoja voi pestä, mutta kai riittävän likainen on vain pestävä. 

Matonpesussa on jotain ikiaikaista. Se juurruttaa meidät osaksi esivanhempiemme elämää, jolloin imuria ei ollut ja hiekanjyväset tuvassa lakaistiin kohti lautalattioiden loputtoman syviä rakoja. Tein näin juuri itse kellarissa, sillä imuri olikin yläkerrassa enkä jaksanut hakea sitä. Lattiat täytyy kuitenkin pestä ennen puhtaiden mattojen asettelua lattialle, edes kerran vuodessa, jollei ennen joulua jaksa. Siispä kuurasin siinä samalla oman sieluni, jonka suomalaisin ulottuvuus on ehdottomasti matonpesu saunomisen lisäksi. 


Matonpesijätär Kaarina Siivonen Helsingin Vallilan mattolaiturilla vuonna 1959. 
Seppo Saves / Suomen valokuvataiteen museo


Ainoat lähivuosikymmenten muutokset suomalaisten rakastamassa matonpesutraditiossa ovat mäntysuovan vaihtaminen palasaippuasta nestemäiseen sekä siirtymä merivesiponttooneista kuivan maan pesupaikoille. Onneksi kuitenkin muistan elävästi kaikesta ekosyntiydestään huolimatta, miltä tuntuu ahtautua tai suorastaan upota siniseen muovisäiliöön ja pestä mattoja merivedessä esiäitiemme tapaan. Tänä vuonna ostin myös pitkästä aikaa palamäntysaippuan nestemäisen sijaan. Enää enää ymmärrä, miksi valitsin aiemmin liuoksen. Ehkä siksi, kun sitä on niin helppo truutata yleispesuaineeksi ja ruusutuholaisten torjunta-aineeksi. Mutta suoraan tummalle matolle levitettynä nestemäisestä mäntysuovasta voi jäädä ikävät rannut mattoon. Ei kiitos, valitsen kuution, hinkkaan sitä räsyyn ja olen onnellinen jälleen miesten valtaamalla matonpesupaikalla.

Miesten läsnäolo pesupaikalla ei liity suoraan onnen tunteeseen, mutta kuten sanottu, se kertoo tasa-arvosta. Toisaalta, onko homma silloin tasapuolista, jos rouva käskyttää miestään pesemään matot "oikein" tai ulkoistaa homman kokonaan miehelle sen raskauden takia, kuten auton renkaiden vaihdonkin? Apuria kuitenkin usein tarvitaan puolin ja toisin. Jos lateksiessuinen pieni frouva yrittää yksin saada märkää mattoa pukille, frouva saattaa jäädä elämän painon alle. Onneksi matonpesupaikoilla vallitsee solidaarisuus. Apua saa tarvittaessa tuntemattomaltakin. 


Isoisotätini kutoma matto, jäi kenties hänen viimeiseksi työkseen. Siksikö musta väri? "Mummon tuoksu" ei lähtenyt pysyvästi edes mäntysuovalla! Tämä matto painoi märkänä kuin synti!


Pienempiä räsymattoja on helppo pestä kenen tahansa, pienen lapsenkin, mikäli vain ylettyy pesupöydälle asti. Lopulta äiti kantaa maton mankeliin, jonka veivaaminen on edelleen matonpesun suosikkivaiheeni. "Minä haluan veivata" , ilmoitin juuri äidilleni kuin 5-vuotias. On niin euforista katsoa, kun pienet saippuajäämät kuplivat neljännen veivauksen lopulla matosta, joka siivilöityy teräskoppaan lähes taiteltuna. 

Nälkäisenä keksin, että mattomankeli on kuin jättiläisen pastakone. Haaveilen ihan normaalikokoisesta raviolien tekoon, mutten ole saanut aikaiseksi hankkia. Pastakonetta voisi sitten käyttää Barbien mattomankelina, jos vielä niillä leikkisin. Matonpesussa onkin kaikessa totisuudessaan jotain leikkimielistä. Toisaalta näen kyllä kaikki elämän asiat koomisessa valossa. Ihminen on usein niin tosissaan, että hän on huvittava. Katsokaa vaikka Alfa-TV:stä lavatanssiohjelmaa, vai olenko jo vinkannut aiemminkin tästä parhaasta tosi-tv:stä? Tanssiminen on suorite! Samoin ihmisten keksimät hilavitkuttimet ja instrumentit ovat huvittavia, sillä ne kaikki ovat syntyneet niksipirkkamaisista oivalluksista. Ja Niksi-Pirkka jos mikä on (tragi)komedian aatelia!

Mankeloinnin jälkeen matto viedään kuivumaan puuparruille, joita voisi matalampina käyttää vaikkapa pukkitappeluun. Mutta ehei, matonpesupaikalla ei tapella, korkeintaan närkästytään silloin, kun huomataan jonkun mattojen kuivuneen liian kauan ja vievän muiden matoilta tilan. Tällöin joku on saattanut lätkäistä kuivemmat matot päällekkäin. Se on parempi vaihtoehto kuin mattojen varastaminen, jota yön pimeinä ja päivän helteisinä tunteina nykyään tapahtuu yhä enemmän. En voi ymmärtää tätä, sillä voiko suomalaisella olla montakaan kamalampaa merkintää rikosrekisterissä kuin mattovarkaus? Valitettavasti voi, mutta ryöväys matonpesupaikalta on yhtä suuri pyhäinhäväistys kuin hautakukkien varastaminen. Hyvä rosvo, et voi varastaa mummon räsymattoa etkä esimerkiksi minun suutarinlamppuani kirpputorilta. Ehkä se oli kosto siitä, että yritin myydä tuon Ruotsista hankitun aarteen kahdeksalla eurolla, kun sille ei ollut paikkaa talossa eikä edellisessäkään. 


Tällä kertaa salakuvasin sentään tuttua henkilöä eli äitiäni jynssäämässä MINUN mattoani! Tätä on solidaarisuus ja vanhemmuus hautaan asti!


Mietin kyllä, mihin rikoskategoriaan sijoitetaan seuraava: matonpesupaikan veden hyödyntäminen omiin käyttötarkoituksiin. Kyllä! Näin viimeksi omin silmin, kuinka näpsäkkä lady kurvaa matonpesupaikalle, ottaa takakontista läjän tyhjiä kanistereita, täyttää ne muina naisina piripintaan ja raijaa ne takaisin peräkonttiin. Tämän jälkeen hän kaasuttaa rempseästi pois. Jäin ihmettelemään tilannetta monttu auki. Voiko joku tosiaan olla noin pihi, että hakee mökilleen juomavedet matonpesualtaasta? VOI, sen voi havaita jo Niksi-Pirkkaa lukiessa! En edes tiennyt, että matonpesupaikan vettä voi juoda. Itse en ainakaan joisi, ties missä liejuissa putkien päät ovat lilluneet. Mutta säästö se on epähygieeninenkin säästö! Vaikka nainen olisi hakenut vain kukkien kasteluvettä, teko on mielestäni rinnastettavissa pahimpiin ja noloimpiin pihistelyväärinkäytöksiin. Seuraavaksi taidankin ottaa itse shampoon mukaan ja pestä hiukseni matonpesualtaassa, tehdä itselleni lisäksi oikein vaahtokylvyn! 

Negatiivisuudesta takaisin positiivisuuteen. Kun kuivuvat matot huojuvat hennosti tuulessa, täysillä orsilla, tarvitseeko mitään enää sanoa? Muuta kuin huhhuh, joka onkin ollut viime viikkojen yleisin sanani ja lauseeni. Taustalle soimaan Kuoppamäen sininen ja valkoinen, värit ovat vapauden... ja kaikkien kuteiden värit. Suomalaisten jalkapohjia nähneet matot sulassa sovussa, eri työtä tekevien käsien peseminä. Hautapaikka on näin lunastettu hautailmoituksineen! Sillä niissä muistellaan juuri matonpesurumbaa ja kaikkea sitä, mistä työstä raskaat kädet ovat rauenneet. 


Äidin kädet lepäävät todellakin vasta haudassa. Kuuluu ihmistyyppiin häärääjä, kuten toisinaan minäkin. Ehkä itse olen laiska häärääjä, alalaji. 


Jokainenhan on maton hinkannut toivottavasti juuriharjalla eikä painepesurilla. Jälkimmäinen on väärä valinta, sillä se on liian moderni ja kuteita vahingoittava oikotie. Mattopesuun kuuluu tietenkin myös sosiaalinen hinkkaus, jonka aikana höpistään tuntemattomien vierustoverien kanssa. Jotkut toki haluavat pysytellä hiljaa, mutta he ovat matonpesupaikkojen kummajaisia. Tai sitten se olen minä, joka huusin viimeksi kaikille "heippa" lähtiessäni, eikä kukaan vastannut minulle. Kaikki olivat kyllä yli 70-vuotiaita, joilla oli ehkä heikentynyt kuulo. 

Juttelin kuitenkin kahden herrasmiehen kanssa aikaisemmin, sillä he ratkaisivat mattomankelin likaongelman siitepölysmalltalkin jälkeen. Olin pessyt keltaisen maton ja mankeloituani huomasin, että matossa kulkee musta raita! Mikä järkytys! Jouduin pesemään maton uudelleen - sillä välin herrasmiehet pesivät mankelin. Matto oli niin ohut, että se oli mennyt mankelin koneiston väliin tavalla, jota ei voi selittää. Aivan kuten pyöräntarakkani mustekala irtosi tarakalta täysin mystisesti ja rullautui pyörän takarataksen ja ketjujen väliin, jolloin kaaduin kuminauhamaisen joustavasti ja tyylikkäästi. Mustekala katkesi kolmeen osaan, mutta matonkuteet kestävät mitä vain, jos ne on rakkaudella sukkuloitu. 

Tosin pentukoiran tylsistymistä matot eivät kestä. Kellarin maton reunat on järsinyt nyt jo edesmennyt suloterrieri ensimmäisenä harjoitustyönään, mutta maton habitus ei siitä huolimatta ole pahemmin kärsinyt. Useammin räsymatot muistuttavat meitä aiemmin eläneistä sukulaisista, ei koirista. Ennen vielä moni osasi tehdä räsymattoja ja tekikin. Ne ovat päätyneet perintöinä käyttöön, ja jollei ole, kirpputoreilta löytää nykyisin hienoja ja uusia varta vasten myyntiin tehtyjä räsymattoja. Minun ei ole tarvinnut ainuttakaan sellaista hankkia, mutta bongannut olen usein. Yksi mattoni on ostettu aikanaan torilta räsymattomyyjältä. 


Räsymatot, joista ylin Marimekon vihkon muodossa. Se sisältää yli puolet Kohtaamattomuudesta käsin kirjoitettuna. Hyvä konsti kirjoittaa migreenissä toista käsikirjoitusta käsin ja "terveenä" näpyttää toista tietokoneella, joka tämän bloginäpyttelyn hitauden perusteella vetelee jo viimeisiään. 


Räsymatot ovat nyt muotia, kuten mummoilu ylipäätään. Yksi Marimekon suosituimmista printeistä on Räsymatto, mikä kertonee jotain nostalgian kaipuustamme. Monet innostuneet sisustajat ovat myös voineet maalata räsymaton vaikka terassille tai verannalle. Minäkin hetken mietin asiaa, mutta aito matto on kuitenkin aito. Keskellä kuuminta kesää jätän maton verannalta pois, jotteivät värit vaalenisi auringossa. Ja minullahan on tämä ikuisuusprojekti, johon kuuluu verannan maalihilse! Niitä hippuja on vaikea saada kuteiden välistä pois. Katsotaan, olisiko viimeinen iso seinä juhannuksen jälkeisen loman aikana valmis, mutta sen jälkeen on vuorossa vielä pahin eli katto! 

Juttu rönsyilee kuin purkautuva räsymatto, mutta sellaistakin olen yrittänyt joskus mattopuilla väsätä. Ryijyn tein, mutten siitäkään oikein innostunut. Kuitenkin nyt mattopuita kuvitellessani aloin kaivata niiden ääreen istumista. Suomalaiset urut, joissa vaiennut sävel soi sukkulan suhinana ja uuden rivin luomisen riemuvoittona. Ehkäpä minun mattopuuni on näppäimistö. Tekstin tuottaminen tarinaksi on omanlaistaan räsymaton kutomista. Välillä pitää purkaa, välillä heittää koko teos päin seinää (silloin joutuu asettelemaan langat uudelleen). Mutta voi sitä iloa, kun matto on vihdoin valmis! Sitten voi miettiä, ostaisiko joku sen kirpputorilta vai annetaanko se suosiolla laitapuolen kulkijalle lämmikkeeksi. Mutta Marimekko onnistui tekemän Räsymatosta jatkuvasti itseään myyvän brändin. Parhaita mattoja ovat kuitenkin ne, jotka eivät pidä meteliä itsestään. Ne vain ovat ja lepäävät siellä tuvan hämärässä, odottaen verkkaista astujaa. 

Tämä visio sopii parhaiten myös olotilaani, joka jälleen suorastaan huutaa loman perään. Vielä yksi työpäivä, sitten koittaa kahden viikon vapaus. Ilman matonpesua, muttei toivottavasti vailla edistyvää kudontaa. 

Jokos sinulla on matot pestyinä, vai onko tämä kaikki turhaa vouhotusta? Hyvää juhannusta joka tapauksessa jokaiseen tupaan matoilla ja ilman! 



Kommentit

  1. Pakko käväistä kommentoimassa:

    Minun mattoni - kuinka kaunis! 3x:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista hikkaj! Mietin muuten usein, mistä tuo bloginimesi tulee, onko lyhenne nimestäsi vai vaivaako kenties hikka usein 😄
      Hienoa, että olet ylpeä matoistasi! Niin sietääkin olla!

      Poista
    2. Minun mattoni.
      Tuo piti olla lainausmerkeissä, heh.

      Tulkintasi tulkinnastani hikerryttävä. :)

      ps
      etu-/sukunimiviännös se on tuo hikkaj, siitä hyvä ettei sitä jokapoika osaa taivutella genetiivilöissä eikä ablatiiveissakaan.

      Poista
  2. No, sielläpä on tullut puhdasta.
    Muistan lapsuudesta mattopyykkipäivät ihanina retkinä. Matot ja ihmiset vietiin hevosen vetämillä rattailla jokirantaan. Isä taiteili laudoista pesualustat kivien väliin ja Äiti sekä Mamma aloittivat jynssäyksen. Isä vahvakätisenä huuhtoi matot virrassa ja sitten ne levitettiin kiville ja ruoholle kuivumaan. Minä nukahdin usein johonkin kivenkoloon kosken pauhu tuutulauluna. Heräsin, kun pesijät kahvittelivat ja matot koristivat töyrästä iloisena rivinä kirkkaissa väreissään. Olin aika pieni, mutta jostain syystä en muista pari vuotta nuorempaa siskoani ja saman verran vanhempaa veljeäni ollenkaan. Keskityin itseeni. :)
    Joskus rannassa oli toinenkin porukka, jolloin päivästä tuli yhteisöllinen ja lounashetki vietettiin yhdessä.

    Nykyään pesemme mattoja kerrostalon pesutuvassa ja osan pesetämme pesulassa. Lähellä on kyllä hyviä ulkopesupaikkojakin, mutta perinne on minulla katkennut.

    Hyvää juhannusta mäntysuovantuoksuisten mattojen kera!

    PS Matonpesupaikan vesi ei todennäköisesti käy juomavedeksi. Olisko tämä kuvaamasi rouva hakenut vettä kukkien kasteluun? Joidenkin kauppojen eteisissä on vesipisteitä, ainakin mökkipaikkakunnilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä tuli juhannukseksi puhasta tosiaan! Paitsi matot ovat yhä rullalla verannalla ja eteisessä! Nyt lattiat pitäisikin kenties pestä jo uudelleen tai ainakin imuroida, jos matot halajaa puhtoisina paikoilleen! En siis jaksa, rullaan auki ehkä syksyllä 😄

      Kuulostaa aivan ihanalta tuo lapsuusmuistosi! Kuin jostain Suomi-filmistä, näen tapahtumat filmikelana päässäni. Eväsretki on matonpesussa juuri parasta nykymankeloinnin lisäksi. Kalliolla kuivaus onkin hyvä idea! Joku ehdotti minullekin pesulaa, kun meillä näitä mattoja riittää, mutten pysty. Ehkä sitten eläkeiässä on toinen sävel kellossa, mikäli kello tikittää vielä 😄

      Selvitin vedenlaatuasiaa. Se matonpesupaikka, jossa kanisterinaisen näin, käyttää vesijohtovettä! Paikka sijaitsee yksityisellä maalla, kaupunki maksaa vuokraa omistajalle. Eli tuntemukseni vahvistuu edelleen: nainen haki juomavettä itselleen! Sallittuahan se toki on julkisilla vedenottopisteillä mökkikunnissa, mutta täällä ei ole mökkejä lähistöllä. Kuinka ihanaa varmasti juoda ilmaista muovissa hautunutta vettä!

      Poista
  3. Muistan, kun lapsena kävin äitini kanssa pesemässä räsymattoja mökkikuntamme mattojenpesupaikalla. Lapsena tosin pääasiassa katselin sitä touhua. Joskus aikuisena olen käynyt pesemässä mattoja, mutta siitä on jo aikaa. Tällä hetkellä kotona ei ole oikein sellaisia mattoja, joita voisi pestä itse. Tunnistan kyllä kaiken tämän, mitä mattojen pesuun kuuluu. Onneksi mökillä on räsymattoja. Äitini on pääasiassa huolehtinut niiden pesusta, mutta voisin joku kerta lyöttäytyä mukaan mattojen pesuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osallistu ihmeessä räsymattojen pesuun ihan nostalgiamielessä! Hyvä liikuntamuotokin, itse asiassa! Kuten Marjatalle kirjoitin, parasta kuitenkin on mattopesuun yhdistetty eväsretki. Eihän mattoja voi ilman eväitä pestä 😄

      Minä olen joskus ollut ostaa jonkun maton, jota ei voi pestä, ja tullut sitten toisiin aikeisiin. Itämaisen maton haaliminen on osittain siksi jäänyt, kun täällä kolmen tulisijan kodissa polttotomua leijuu vuoden aikana kaikkialle. Tuntuu, että matot on saatava pesuun joka vuosi, vaikkei millään aina jaksaisi 😄

      Poista
  4. Täytyy tunnustaa, että en ole käynyt aikuisiällä itse mattopyykillä, vaikka tekisi kyllä mieli. Lapsena tuli oltua äidin ja mummon mukana mattopyykilä ja muistan sen mäntysuovan ihanan tuoksun. Ja tunnistan tuosta matonpesukulttuurista paljon tuttua. Olen varma, että kerran kesässä mattopyykillä käyminen olisi tuttua, jos omistaisin auton. Pyörän tarakalla mattopinon, saati märkien mattojen, kuskaaminen ei tunnu kovin houkuttelevalta.

    Aiempaan kommenttiin liittyen: kyllä, mattojen pesu on hyvä liikuntamuoto. Ja jotenkin se veden kanssa "läträäminen" on muutenkin hauskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä, että autolla matonpesurumba helpottuu huomattavasti! Olen välillä polkenut 1-2 mattoa tarakalla ja käynyt välissä uimassa, alkaa olla jo liian tehokasta liikuntaa 😄 Läträys veden kanssa toki virkistää jo itsessään, on siinä matonpesussa jotain terapeuttista! Ja etenkin mankeloimisessa 😂

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!