Vaikuttavimmat elokuvakohtaukset

Jos jostain aiheesta voisi tässä talossa keskustella aamusta iltaan, se olisi elokuva ja kaikki siihen liittyvä tekemisestä katsomiseen ja tulkintoihin. Minä olen niin sanottu normikuluttaja, mutta mieheni kohdalla elokuvafanius on yhtä kuin puoli elämää. Jokin aika sitten innostuimme miettimään omasta mielestämme vaikuttavimpia elokuvakuvakohtauksia. Koska lupailin tällaista aihetta myös blogiin, simsalabim! 

Valitsin listaan ne kohtaukset, joita myös minä pidän vaikuttavimpana (anteeksi vaan kaikki Star Wars -fanit, mutta tähän listaan ei tullut lainkaan kohtauksia kyseisestä elokuvasta, vaikka itse musiikki niissä on kyllä upea). Oma leffamakuni menee hiukan enemmän eurooppalaisen ja puolalaisen puolelle, siinä missä mieheni katsoo myös scifiä ja kaikkea, mikä näyttää elokuvalta. Minä myös pidän enemmän esimerkiksi Coenin veljesten elokuvista ja monista verkkaisesti etenevistä, mutta väkevästi kerrotuista tarinoista. Mieheni on katsonut niin paljon elokuvia, että saattaa nähdä tarinan kannalta turhaa joutokäyntiä siellä, missä kohtaa minä vain onnessani tartun sipsikulhoon. Pääsääntöisesti meillä on kyllä harvinaisen yhteneväinen maku, joka puoltaa usein klassikoita, musikaaleja ja tasokasta draamaa taidokkailla dekkareilla höystettynä. Räiskistoimintaa tässä talossa katsotaan hyvin vähän, mutta joskus sitäkin. 


Roman Polanskin Pianisti (2002) sisältää vaikuttavia kohtauksia jokaiselle sormelle.
Minuun Chopin-fanina vetoaa tietenkin myös musiikki, joka on jo itsessään merkittävä tekijä kohtauksen vaikuttavuudessa. 


Mikä sitten on vaikuttava elokuvakohtaus? Sanoisin, että se tiivistää jotain olennaista, vie tarinaa eteenpäin tai johtaa katsojan kokonaan uusille (mentaali)poluille. Se puhuttelee sielukkuudellaan ja on usein lyhykäisyydessään nerokas ja oivaltava. Mahdollisesti se aukaisee myös kyynelkanavat. Vaikuttava voi olla myös hauska tai ikimuistoinen. Vaikuttava kohtaus voi myös löytyä elokuvasta, josta muuten ei ehkä niin pidä. 

Aloin myös miettiä, kuinka tarkkaan näitä kohtauksia voi kuvailla. Jos vaikka pilaan sillä tulevan katselunautintosi! Kerron siis vain jotain, en liikaa. Lista etenee intuitiivisessa järjestyksessä, ei paremmuuden mukaan. 


Roman Polanski: Pianisti (2002)


Roman Polanski ohjaa Wladyslaw Szpilmania esittävää Adrien Brodya, joka joutui roolia varten laihduttamaan itsensä riu´uksi. Elokuva on kuvattu pääosin Puolan Varsovassa, josta myös Polanski pakeni poikasena natsien vainoja, yksin. 


Tämän huikean, osittain Polanskin omakohtaisiin kokemuksiin perustuvan elokuvan lopussa nähdään kohtaus, jossa usein keskiöön nostetaan natsin ja piileskelevän juutalaisen musikaalinen yhteys. Se on hyvin vaikuttava, mutta rinnalle nousee sota-ajan selviytyminen ja toivo tiivistettynä kurkkusäilykepurkkiin. Kun Adrien Brody puristaa löytämäänsä kurkkusäilykerasiaa ja kuljettaa sitä mukanaan kuin parasta ystäväänsä, voi kysyä, onko meillä varaa valittaa MISTÄÄN rauhanajan Suomessa. Toki varmasti on, mutta perspektiivi voi muuttua katsottua tämän suuren humanismin, kiitollisuuden, anteeksiannon ja selviytymisvietin vuoropuhelun. 

Tämä elokuva on ollut kokonaisuudessaan minulle erityisen vaikuttava myös siksi, että sain tästä pakkomielteen osata Chopinin Nocturnen huonommin kuin YouTuben 5-vuotiaat ihmekiinalaiset. Sillä tiellä olen yhä! 

Alla aidon ja oikean Szpilmanin (1911-2000) soitto vuodelta 1997, omassa Varsovan kodissaan. (Olipa hyvä katsoa tämä, itse aina kiirehdin liikaa soittaessa tätä. Kylmät väreet menevät pitkin selkäpiitä, kun Szpilmania kuuntelee.)




Steven Spielberg: Schindlerin lista (1993)




Jatketaan samalla teemalla. Veikkaan, että Schindlerin lista kuuluu hyvin monen suosikkielokuviin, vaikka sen aihe on järkyttävä. Tähän mennessä elokuva on tuottanut 321 200 000 dollaria, mikä on järjetön luku. Näin elokuvan ensimmäisen kerran yläasteella, jolloin elokuva näytettiin valistusmielessä kaikille kahdeksasluokkalaisille. En usko, että näin tehdään enää, mutta toivottavaa se olisi. 

Elokuvassa on monia äärettömän vaikuttavia kohtauksia. Silti yksi nousee intuitiiviseen kärkeen. Se on punatakkisen tytön tien seuraaminen. Elokuva on mustavalkoinen, ainoa väriläiskä on tuon pienen tytön punainen takki. Tyttö näkyy vain muutamassa kohtauksessa, mutta muuta ei tarvita. Siinä on kaikki, sodan kauhujen tiivistäminen nerokkaalla tavalla. Jokainen meistä voisi olla tuo punatakkinen tyttö, ja jokainen meistä voisi tunnistaa hänet kaikkien joukosta. Punatakkinen tyttö on myös vaikuttanut epäsuorasti omassa käsikirjoituksessani. 




Schindlerin listan musiikki on myös ilmiömäinen, sen on säveltänyt John Williams. Yksi kaikkien aikojen parhaita säveltäjiä. Joskus soitan myös Schindlerin listan tunnaria, mutta se kulminoituu niin vahvasti holokaustiin, että alkaa masentaa liikaa. Parempi varmasti etenkin mieheni ilonpidon kannalta olisi Star Warsin tunnarin harjoittelu!


Giuseppe Tornatore: Cinema Paradiso (1988)


Kuva on heikkoresoluutioinen, mutta elokuvateatterin filmikelanpyörittäjän ja pikkupojan ystävyys on vahvempi kuin yksikään kuva. Elokuva on monessa mielessä liikuttava. 


Sanoisin, että tässä pitkässä ja tunteikkaassa elokuvassa on kaikkien aikojen huikein loppukohtaus. Tästä ei kyllä voi kertoa oikein mitään muuta, kuin että se liittyy muistoihin ja elokuvateatteriin. Vollotimme Serlat ja Nessut litimäriksi tämän kohtauksen aikana ja vielä pitkään sen jälkeenkin. Hirveää ulvontaa, huhhuh. Pahoittelut, jos kuului kaikkoaville kala-apajille asti! 

Ihmettelen, etten ollut katsonut tätä elokuvaa kuin vasta viime vuonna ensimmäisen kerran. Ehkä se kuitenkin iskostui tässä iässä vielä vahvemmin tajuntaan. Olen kyllä soittanut Ennio Morriconen tarttuvaa tunnusmelodiaa Nuovo Cinema Paradiso pianolla jo teinistä lähtien! No, enpä muista olenko dollaritrilogiastakaan kaikkia osia nähnyt, vaikka niissäkin on saman herran loistokas musiikki.


Miehelläni on aina suunnilleen sama katse, kun elokuva alkaa. Tarkoitan pikkupojan intoa, heh. Minä taas olen ehkä sohvalle jähmettyneenä kuin tuo takapappa ilmeeltäni, etenkin jos katsomme leffaa työpäivän jälkeen ja alan pilkkiä mukavalla sohvalla. Katastrofi! 


Charlie Chaplin: Chaplinin poika (1921)




Tämä menee nyt aivan melodramaattisuuksiin, mutta tästä universumin liikuttavimmasta elokuvasta löytyy myös sellainen itkuhanat avaava kohtaus, että oksat pois. Se liittyy Chaplinin poikaan, kappas kummaa! Charlie Chaplin oli suuri tunteiden tulkki, humanismin sammumaton liekki. Hänellä oli myös valtava rohkeus tehdä nerokasta parodiaa maailman pelleistä, kuten natseista, varoituksista huolimatta. Kuulemma Hitlerkin katsoi hänestä itsestään tehdyn elokuvan Diktaattori. Jos hän olisi katsonut elokuvan Chaplinin poika, olisiko hän kyennyt toteuttamaan kaikki suunnattomat julmuudet? Valitettavasti uskon, että olisi... 




Krzysztof Kieslowski - Sininen (1993)




Lähikuvakohtaus, jossa Juliette Binoche uittaa sokeripalaa kahviin käsittämättömällä tavalla tutun huilumusiikin soidessa taustalla, on yksinkertaisuudessaan mieletön. Elokuvassa on paljon loistavia kohtauksia, kuten loppu, jossa naisääni laulaa Korinttolaiskirjeen sanomaa taustalla. Tuo laulu on usein soinut päässäni silloin kun elämä on kohdellut kaltoin, eri tavalla kuin kuvan päähenkilöä. En ole tätäkään elokuvaa pystynyt koskaan katsomaan kuivin silmin.


Krzysztof Kieslowski - Lyhyt elokuva rakkaudesta (1988)




Tämä on yksi kaikkien aikojen suosikkielokuvistani. Nuori poika on epätoivoisen rakastunut vastapäisessä talossa asuvaan vanhempaan naiseen. Poika tarkkailee häntä kaukoputkella ja haaveilee rakkaudesta, jota ei ole koskaan saanut kokea. Kohtaus, jossa nainen ymmärtää pojan olevan aidosti rakastunut, eikä vain stalkkeri, on riipaiseva. Oikeastaan en voi kirjoittaa mitään tarkempaa asiasta kuin "kaukoputki ilman katsojaa". 

Kieslowski tavoitti ihmisyyden ytimen sen lisäksi, että hän osasi käsitellä yhtä aikaa puolalaisia (historiasta johtuvia) kipukohtia. Kieslowski sai koulutuksensa kuuluisassa Lodzin elokuvakoulussa, vaikka tosiasia tietysti on, etteivät suuret humanistit tarvitse koulutusta taiteen tekemiseen. Neuvostoajan Puolassa vain ei ollut minkäänlaista ponnahduslauttaa ulkomaille ilman koulutusta tai suhteita. Viisikymppinen sydämen tulkki kuoli siihen, että hänen sydämensä petti. Ei ihme. Tosin ketjutupakoinnilla lienee ollut merkittävä vaikutus.  


Hugh Wilson: Poliisiopisto (1984)




Eikö aina viimeisenä tule loppukevennys? Kun mietin, mikä kohtaus on naurattanut minua eniten ja useiten, vastausta täytyy hakea lapsuuden päivistä lähtien. Olin silloin(kin) Poliisiopistojen suurkuluttaja, kuten myös muutaman muun ääliöhuumorielokuvan, joita lainailin muinaisesta vhs-videovuokraamosta. Muistan, miten jäätävät naurukilarit sain joka kerta siitä kohtauksesta, kun poliisikokelas Mahoney värjäsi megafonin suuaukon mustalla aineella ja tästä jäi tietenkin hieno rinkula kokelaita ärsyttävän poliisikouluttajan suupieliin. Piirrä itsellesi rengas huulien ympärille ja mene vessan peilin eteen, taatusti naurattaa! Kohtaus kokonaisuudessaan alla, muaahahahhahaha!




Voiko olla mitään niin älyvapaata kuin tämä kohtaus ja koko Poliisiopisto-elokuvasarja, josta en muuten ole edelleenkään kirjoittanut lupaamaani analyysiä! Se on kuitenkin kyseenalaistava, sillä Poliisiopistohan on nykymittapuulla äärimmäisen seksistinen ja stereotypioille naurava elokuva. Anteeksi, mutta naurattaa silti! 

Vaikuttavia elokuvia ja kohtauksia olisi vielä pilvin pimein, mutta nyt taitaa olla popcorn-tauko. Oikeasti paistan porkkanalettuja puolivalmistaikinasta, minkä jälkeen jatkamme Beck-elokuvien rallia. Tämä on neljäs kerta, kun katsomme ne. Eli eiköhän panna ne vaikuttavien kohtausten joukkoon, ne kaikki, joista löytyy Gunvald Larsson eli Mikael Persbrandt ennen kuin huumesekoilut turruttivat myös hänen näyttelijänsuorituksensa. 

Lisäksi lisään ja lisäämme joukkoon kaikki Chaplinin elokuvat, joista jokainen on upea elämys täynnä oivalluksia. Jollet ole koskaan nähnyt Chaplinin elokuvia, sinulla on loppuelämä aikaa sivistää itseäsi. Minulla oli jokin ihan väärä käsitys niistä ennen kuin näin ne. Ei ole ihme, että Chaplinia ylistetään ympäri maailmaa ja hän on monen elokuvantekijän esikuva. Monelle voi olla uutta tietoa, että Chaplin sävelsi itse valtaosan elokuviensa musiikeista. Ne osuvat täydellisesti kohtauksiin ja tavoiteltaviin tunteisiin. Myös siksi Chaplin on monessa mielessä meidän molempien idoli. 


Täällä oli kunnon bakkanaalit, kun John Williamsin konsertti lähetettiin telkkarista. Töllössä herra itse, olisiko ollut Wienin filharmoninen orkesteri ohjattavana. Kuvan ottaessani olin jo syönyt valtaosan pizzasta - en ole pieniruokaista sorttia...
Crescendo tälle lähetykselle oli Star Wars -tunnari. Toisella meistä oli tietenkin asiaan kuuluvasti yllään Star Wars -aamutakki, jonka hihat liehuivat edestakaisin kotikapellimestaroinnin tahdissa. 


Varmasti heti tämän kirjoituksen julkaisun jälkeen mieleeni tulee liuta kohtauksia, jotka olisivat ansainneet päästä mukaan... kuten Spielbergin Indiana Jonesin Tuomion temppelistä pari kohtaa. Yhtä laulua hoilaan edelleen jatkuvasti kotona, joten ilmeisesti kohtaus teki vaikutuksensa. Ja Jane Campionin Piano, hyvänen aika... Michael Nymanin sävellysten myötä tajusin, mitä kaikkea pianolla voi tosiaan soittaa, ja Holly Hunter soitti. Aika moneen elokuvaelämykseen liittyy vahvasti musiikki, tarkemmin vielä piano. Ja siksi on aivan pakko mainita vielä yksi elokuvakohtaus!
 


Miten tehokkaasti vain parilla koskettimen painalluksella saadaan aikaan painostava kauhun tunnelma... Tuo kohtaus on Stanley Kubrickin Eyes Wide Shutissa, jossa Tom Cruise liikkuu öisellä kadulla. Häntä seurataan. Taustalla on kuuluu vain kaksi tai kolme kosketinta, lopulta yksi. Karmiva kohtaus ja mieleenpainuva elokuva kaiken kaikkiaan. 

Tällä elokuvalla ja varmasti näillä kaikilla on ollut alitajuinen vaikutuksensa myös omissa säveltelyissäni. Mieheni lyhytelokuviin olen niitä tehnyt ja itse asiassa Kiellettyyn hedelmäänkin on pään sisäinen soundtrack jo valmiina. Vaikka siitä tulee kirja. Soitan aina kohtausten teemakappaleita, jos minulla on kirjoitusjumi. Halusin tuoda tämän esille myös siksi, että hedelmällisiä kirjoittamistapoja on yhtä monia kuin kirjoittajiakin. Ihmiset käynnistyvät eri tavoin. Minä käynnistyn musiikista, tunnelmista, äänistä ja aistimuksista. Siksi kiinnitän myös erityistä huomiota näihin puoliin elokuvassa (vaikka Poliisiopistosta ei taida löytyä näistä mitään tunnussävelen lisäksi, heh).

Elokuvat vaikuttavat tässä talossa niin monin eri tasoin ja tavoin, siksi koko aihe on mahdoton pistettäväksi yhteen pakettiin. Mutta tämä onkin keskustelunaloitus. Jatkakaaa te lukijat kernaasti teemaa kommenteissa. Mitkä elokuvat ja kohtaukset ovat tehneet sinuun lähtemättömän vaikutuksen ja miksi?

Kommentit

  1. Tuo Pianistin kurkkusäilykepurkkikohtaus kuuluu myös omiin ehdottomiin suosikeihin. Pianisti tuli tässä yksi päivä telkkarista ja sanoin miehelleni, että tässä elokuvassa on yksi elokuvahistorian vaikuttavimmista kohtauksista.
    Poliisiopisto-elokuvien huumori kyllä naurattaa, vaikka osa niiden huumorista ei enää tähän päivään sovi. Älyvapaa on juuri oikea termi kuvaamaan näitä elokuvia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä yhdistelmä on syvällisen ja älyvapaan balanssi :D Tosiaan, jotkut vitsit Poliisiopistossa ovat aika kamalia tämän päivän näkökulmasta. Ja naisellahan ei ole muuta tehtävää kuin olla piipitysääninen tai isorintainen... :D

      Onkin mennyt ohi tuo uusin Pianistin lähetys, mutta meiltä onneksi löytyy kyseinen elokuva varmaankin kolmessa eri formaatissa. Parhaat elokuvat on kiva "omistaa", sillä ne kestävät katselua monia kertoja.

      Poista
  2. No, olen jäätävä leffafriikki kuin kirjafriikki kuin musiikkifriikki.
    Ja genreistä mainitsen eniten kiinnostaa kauhu, mystisempi sen parempi, splätteriä ei niinkään semmonen suolistus saa silmät kiinni tai tyynyn naaman eteen.

    Klassikot, kuten Alfred Hitchcock Takaikkuna, vaikutti vaikka olikin mustavalkoinen, ja Linnut, muuta en nyt näin äkkiä muista.
    Linnuista mieleen ROAR joka oli järkyttävä kaikenkaikkiaan jostain alelaarista sen ostin, vm 1981-
    Roar: The Most Dangerous Movie Ever Made! Muistin vain Tippi Hedrenin, idea se että se oli oikeasti vaarallinen. Se kertoo luonnonsuojelijasta nimeltä Hank, jonka perhe tulee vierailulle, kun Hank ei ole kotona. Elokuva tunnetaan räikeistä turvallisuusrikkeistä. Esimerkiksi Noel Marshall sai kuolion ja Melanie Griffith joutui leikkaukseen.

    Mutta oli siinä kohtia jolloin sai nauraa kippurassa varsinkin kohta jossa paniikissa perhe piiloutui tynnyreihin kun vaatekaappiin ei mahtunut kaikki, kun leijonat kiinnostui, tuo Hank luonnonsuojeli villieläimiä tiikereitä, leijonia, ihan kaikkea ja ne sai mennä ja tulla vapaasti sisälle taloon.

    Mulla on eri-ikäisiä ystäviä, mutta maybe sen takia ei ole paljoa yhteisiä leffajuttuja yksi mua vanhempi haluaa nähdä vain musikaaleja ja rakkausleffoja en ole kysynyt pitääkö hän myös Woody Allenin leffoista joita kriitikot ylistää antamalla viisi punaisena hehkuvaa tähteä.
    Sanon siksi kun ei innosta mua yhtään, ei myöskään musikaalit, sen sijaan kunnon kauhu se olla pitää, sen parempi jos säikkyy pari kertaa silloin ajattelee olipas rahan väärti vaikka katsoisinkin ilman rahaa.

    Leffateattreissa ärsytti se kun olen aika herkkä säikkymään jos en voi purra kauhusta kaveriani.
    Olen sanonut että tasapaksuelämäni vaatii kunnon kauhuannosta, mutta eräs kauhu toikin nightmarea, ja vaikka sen näkee yhä NetFlix en voi katsoa uudelleen.

    Katseltiin pari päivää sitten Blood Red Sky NF kun vaikka zombeus oli tapetilla lentokoneessa oli kohtia jotka nauratti kippurassa, toinen sanoo siis mille sä naurat mitä hauskaa tossa oli.
    Entäs Kellopeliappelsiini sen teho pysyy näihin päiviin jolloin näin sen ensi kerran, vaikka se raakuudellaan järkyttikin.
    Mainitsemani leffat kuuluu ääripäihin, minut tuohon kellopeliappelsiiniin houkuttikin kaksi kertaa mua vanhempi ystävä.
    Eri- ikäiset ystävät voivat tuoda uusia tuulia mukanaan..

    Olin aika pieni kun näin ensi kerran sen Takaikkunan, sen takia sillä on paikka jossain.
    Leffoista leffoihin saatan kaverin kanssa väitellä missä tuo on ollut aiemmin, toisella on hyvä naamamuisti ja voin sanoa että mun nimimuisti on hyvä mutta myös nassumuisti ja johdannainen missä minä olen sen nähnyt.
    Esim. SAW Spiral, juu olen nähny kaikki sahat! Siinä oli paha poliisi jota mietein että missä sen nähnyt olen..sitten BINGO autonkuljettajana The Handmaid's Tale.

    Leffamusiikit ovat kiehtovia myös Ennio Morriconea rakastan kuunnella, jossain vaihessa varmaan asuin kotikotona katselin omasta töllöstä vanhoja länkkäreitä niissä kai sitten Ennioon ensi kerran tutustuin.
    Klassinen musiikki kuten bossanovakin kuuluu suosikkeihini.
    Blues, Jatsi kaikki käy..myös mielentilan mukaan laidasta laitaan, eräs kysyi mistä musiikista pidän vastasin olen kaikkiruokainen.

    Manaajan piinaava pianomusiikki on kyllä kuin nenä päähän.
    Chappe on hauska kuuluu suosikkeihini kuten kaikki aiheet joissa on Holokaustia vain siksi että on ihmisiä jotka kehtaa väittää että Holokaustia ei ole ollut.
    Aasinsilta hommasin kaikki Auschwitziin liittyvät kirjat, ja mietin mahtaisinko kyetä vierailemaan paikassa kuten eräs tuttavani joka kirjoitti siitä nettiin mutta on kai poistanut sen.









    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt melkein vastaan romaanilla, mutta yritän tiivistää (näpytän kännykällä :D). Kauhua en pysty itse katsomaan, koska näen heti pahoja painajaisia. Mutta mieheni pitää erityisesti vanhemmasta kauhusta, yksin ollessaan voi täällä niitä katsoa, kummitustalossa! Nuorempana katsoin, mutta näen vieläkin Hohdon kaksoset käytävällä (loistava leffa kyllä). Blair Witch Project oli pahin virheeni ikinä, tekee pahaa kirjoittaakin nimi! Mutta ymmärn hyvin, miksi kauhu koukuttaa. Senkin yritän ymmärrää, miksei Woody Allenin tyyli kolahda kaikkiin!

      Bossanova ja jazz on ihanaa, kaikki leffat missä niitä ovat pääsääntöisesti hyviä! Ikuisuusharjoitukseni pianolla ovat Buena Vista Social Clubin tilulilut :D Jazzfanejakin on kaiken ikäisiä ja miehenikin on musisoinut kokoonpanossa tyyliin 20-80v soittajat. Samoin ystävinä voi olla minkä ikäisiä ihmisiä hyvänsä. En ole koskaan ymmärtänyt, että pitäisi kaveerata vain saman ikäisten kanssa. Juuri näin, että eri ikäisiltä voi oppia puolin ja toisin enemmän.

      Ja lopuksi, kyllä on uskomatonta tuo holokaustin kieltäminen, se menee jo pahasti rokotesalaliittojen yli. Olen käynyt Auschwitzissa, lue sr kirjoitus olisiko viime vuodelta, varmaan tuolla hakusanalla löytyy. En nyt voi tavallaan suositella, mutta kertoo karulla tavalla siitä, mihin ihminen pahimmillaan kykenee. Ja että niissä parakeissa on kyetty samaan aikaan jopa luomaan uutta elämää. Käsittämätöntä. Elämä on liian väkevä voima tukahdutettavaksi.

      Poista
  3. Pari samaa leffaa omien suosikkien listalla, mitä sulla tässä myös, eli Kieslowskin Sininen (tai koko trilogia oikeastaan) ja Shindlerin lista oli tosi, tosi pitkään ykkössuosikki, mutta nyt en ole elokuvaa pitkään aikaan nähnyt ja pitäisi katsoa se uudestaan. Punatakkinen tyttö jäi todella voimallisesti mieleen myös mulle, varsinkin ekalla katselukerralla. Olin parikymppisenä tosi elokuvaorientoitunut, nyt elokuvat on jostain syystä jääneet vähemmälle. Ehkä viime vuosien mieleenpainuvin elokuvakohtaus löytyy Luca Guadagninon Call me by your namesta ja "isän monologista". Tuo leffa kosketti kokonaisuudessaan paljon. Pitää kaivaa sekin esiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieslowskin Kolme väriä tosiaan koko trilogiana on vaikuttava. Ostin Ranskan lipun värisen boksin ehkä yhtenä ensimmäisenä DVD-hankintana, kun kokonaisuus vain näytti hienolta. Ja joka kerta katsottuani trilogian läpi, siitä aukeaa uusia näkökulmia. Nyt pidän elokuvia aivan erilaisina (ei ehkä parempina, mutta syvempinä eli parempina) kuin 20-vuotiaana. Minäkin katsoin silloin elokuvia aika paljon, ja kiitos leffafriikin mieheni, tämä on tullut nyt entistä voimakkaammin takaisin. Kannattaa ihmeessä katsoa uudelleen vanhoja juttuja, esim. Pianisti ja Piano olivat minulle vielä suuremmat tajunnanräjäytykset vasta toisella katselukerralla. Sitten innostuu katsomaan enemmän myös kaikkea uutta.
      Olen kuullut hyvää tuosta suosittelemastasi leffasta, kiitos kun muistutit sen olemassaolosta!

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tylsä (hyvä?) sijoittaja

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Elämä on täynnä salattua magiikkaa

Luukku 3: Joulupasteijat lihaliemellä ja ilman

Euforia