Sinun, Margot muistaa ja yllättää

Vihdoin saan kirjoitettua Meri Valkaman kehutusta esikoisteoksesta Sinun, Margot (WSOY 2021)! Ostin kirjan alkuvuonna heräteostoksena Prismasta, sopi hyvin kärryyn perunoiden joukkoon. Ostopaikkaa selittää myös joululahjaksi saamani S-ryhmän lahjakortti, muutenhan suosin pieniä kirjakauppoja. Turussa erityisesti Hämeenkadun Kansallista, sillä pelkään aina, koska "sivukonttori" mahdollisesti lopetetaan kuten monet muinaisen huippukauppakadun myymälöistä. Toivottavasti loppuunmyynti-lappua ei teipata oveen koskaan. 

Mutta asiaan. Aloin lukea Sinun, Margotia heti samana iltana, kun pääsin ryytyneenä viikon ruokien kera kotiin. Sitä ennen kuvasin kirjan miltei lempinukkeni Gorbin kanssa, mutta näemmä olen taas liian laiska etsiäkseni kuvaa nyt tähän blogiin. Myönnän, että itse olen juuri sortunut vienoon DDR-ja neuvostoromantiikkaan, yrittämättä juuri tajuta, mitä ihan oikeasti ihmiset ovat siinä ajassa tunteneet. Olen ollut 1980-luvulla lapsi, jolle Nukkumatti ja Myyrä edustivat suodattamatonta hyvää. Muistan kyllä hyvin Berliinin muurin murtumisen, siksikin Sinun, Margot alkaa todella kutkuttavasti. Berliinin TV-tornin läheisyys valoineen tapahtumien keskiössä olevaa kerrostaloa on myös monin tavoin itseeni resonoiva. Voisin sanoa, jopa jälkikäteen inspiroiva!




Sanon heti alkuun, että jo entuudestaan korkeat odotukset ylittyivät, sillä usein en ole ollut innostunut hypetetyistä kotimaisista teoksista (sisältää Finlandia-voittajia ihan riittävästi). Suurin syy, miksi kirja jää minulta kesken, on se, että jään kaipaamaan vahvempaa tarinan imua. Liian usein kiinnitän huomiota kielellä kikkailuun, se on noussut monissa teoksissa jopa häiritsevällä tavalla luonnollisen imun heikentäjäksi.

Mutta Meri Valkaman esikoisteoksessa kerronnan hyvällä tavalla unohtaa, tarina vie mukanaan, syttyy palo ahmia kaikki kerralla loppuun. Edellisen kerran olen kokenut saman suomalaisen teoksen kohdalla miltei kaksi vuotta sitten, lukiessani Pauliina Rauhalan Taivaslaulun (blogikirjoitukseni linkissä). Se ja Sinun, Margot, ovat molemmat kirjoittajiensa esikoisteoksia. Eikö ole jännää, että kummassakin päähenkilön nimi on Vilja?

Sinun, Margotin juonta on varmasti turha sen enempää avata. Itse en lue juuri koskaan edes takakantta ennen kirjan lukemista, haluan kaiken olevan "tabula rasa". Tiesin kyllä, että kyse on salapoliisiromaanimaisesta rakkaustarinasta, joka sijoittuu DDR:ään. Jo yksin jälkimmäinen lokaatio saa minut syttymään. Nukkumatit ja perunakeitot ovat olleet myös minun todellisuuttani, kuten oli pitkään myös oranssi DDR-sähkövatkaimeni, joka hyytyi kesken sokerikakun leivonnan. Miten vertauskuvallista.

Jo yksin ajankuvan ja lokaation takia Sinun, Margot oli kiehtova. Nautin myös teoksen rakenteesta ja siitä, että samalla lukija pystyy aistimaan vuosien työn taustaselvityksineen, kun taas itse lukukokemus on luonnollinen ja pakottamaton. Tämä on sitä, mihin itsekin kirjallisena perfektionistina pyrin. Minusta on lohduttavaa lukea näin hienoa teosta tietäen, että siihen on käytetty kymmenen vuotta eikä kaksi viikkoa, kuten Mika Waltari Suuren illusionin näpyttämisen kohdalla. No, ehkä siinä vähän vaikutti Pariisi.

Usein sanotaan, että kirjoita siitä minkä tunnet. Sinun, Margotista välittyy henkilökohtaisuus, vaikka se on fiktiota. Äärimmäisen tärkeää, että DDR-muistoja ja koko valtion romahtamista käsitellään vihdoin tavalla, jolla Meri Valkama sen tekee. Suosittelen tätä teosta kaikille, joita kiinnostaa lähihistoria, tämä maailmanaika, kipuilevat perhesuhteet sekä se klassinen, ihmisen ikävä toisen luo. Tuo toinen on myös kaupunki ja maa, jota ei ole enää olemassa kuin sielunmaisemissa. Teokset, joissa paikka on tavallaan yksi päähenkilöistä, ovat aina minuun iskeneet lujaa. Tunnistan tätä samaa linkittymistä paikkaan ja muistoihin niin vahvasti, että sitä on ryhdyttävä selvittämään, siitä on luotava kirjoitettu tarina. Viis tähtee hei.

Oletko sinä jo lukenut Sinun, Margotin? Mitä pidit? Otan mielelläni vastaan myös vinkkejä muista DDR-aiheisista kirjoista! Mielestäni niitä ei kyllä ole liikaa. 

Kommentit

  1. Tarkistin, mutta enpä ole kirjoittanut Meri Valkaman kirjasta, ei ainakaan löydy tägeistä. Ostin tämän Untolle ja kahdelle muulle ihmiselle joululahjaksi.
    Kirjan vahvuus on minustakin juuri sen henkilökohtaisuus ja ihmisten käsitysten avaaminen. Kaikissa tilanteissa toimitaan silloisen tiedon ja asenneilmapiirin mukaan, vasta jälkeenpäin on mahdollista arvioida ja kummastella.

    Daniela Krienin "Vielä joskus kerromme kaiken" on vahva, intohimoinen ja ajastaan kertova DDR-aiheinen kirja. Uskon, että pitäisit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistelin, että olisit jotain Sinun, Margotista kirjoittanut ja koitin äsken etsiäkin, mutten löytänyt. Ehkä sitten vain kuvittelin, kuten sinäkin. Kiitos kirjasuosituksesta, otsikkokin jo imaisee mukaansa.

      Poista
  2. Marjatta ehti jo vinkata tuon romaanin, joka minuunkin jätti syvän jäljen. Pari muuta vahvaa suositusta. Angela Kluessendorf: Tyttö ja Eugen Ruge: Vähenevän valon aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kiitos! Näemmä näitä riittää, missä umpiossa olen elänyt!

      Poista
  3. Mä en ole lukenut tätä vielä, mutta on ehdottomasti listalla! Hyvä, että kirjoitit lukukokemuksestasi ja samalla teit muistutuksen, ettei tämä todella vakuuttavan kuuloinen esikoisteos jää lukematta! (Mitä männyt näkevät oli vähän blääh, en siis voi sittenkään suositella, vaikka teoksen henkilöhahmot ja aiheisto ovat ehdottoman kiinnostavia ja jälleen hyvin ajankohtaisia).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva. että innostuit! Minulle käy just usein noin hypetettyjen kanssa, kuin sinulle "Mäntyjen" kanssa, blääh. Kiitos kuitenkin vinkistä, voihan se olla että innostunkin. Valitettavan ajankohtaista aiheistoa, tosiaan.

      Poista
  4. Pidin kirjasta todella paljon. DDR on yksi kiinnostukseni kohteista ja tässä kirjassa minua viehätti nimenomaisesti yksilönäkökulma DDR:n alasajoon. Kirja piti otteessaan ihan ensisivuista alkaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tämä yksilönäkökulma eri kertojien äänillä oli kiehtovaa. Pidän siitä ettei ole tarjota vain yhden ihmisen näkökulmaa ja silti näkökulma on yksilön. Kiva, kun sinäkin pidit kirjasta!

      Poista
  5. Tulee mieleen Maxim Leon Talviuni Berliinissä. Tai tuore Venla Saalon Kukkia maan alla. Paras Saksaa esittelevä kirja on runokokoelma Puiden lohtu, josta olen joskus kirjoittanutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän tuli tosi monia hyviä vinkkejä! Kiitos! Käynpä lukemassa oman kirjoituksesi runokokoelmasta myös!

      Poista
  6. Viisi päivää helteisessä Berliinissä lähes kolme vuotta sitten jäivät mieleeni vielä pitkäksi aikaa kotiinpaluun jälkeen. Upea kaupunki täynnä koskettavaa historiaa. Kuljimme paljon itäisellä puolella. Monta näkymää pystyn helposti palauttamaan mieleeni. East Side Gallery lienee maailman pisin ulkoilmagalleria, jonne yli sata taitelijaa on laatinut yli kilometrin pituisen taideteossarjan jäljellä olevan muurin itäiselle sivulle. Hyvin muistan Alexanderplatzin, Fernsehturmin, DDR-museon ja Nikolaiviertelin. Ai ai, täytyykin palautella matkaa tarkemmin mieleen. Ehkäpä seuraava blogijuttu?

    Margot on minulta lukematta. Niin kuin moni muu kirja tällä hetkellä. Jostain täytyisi löytää apu lukulukkoon. Kiva, kun olet tuon lukenut ja jakanut tännekin. Mainitsemasi tekstistä huokuva henkilökohtaisuus on kyllä yksi hyvän tarinan piirteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä upealta reissulta tuo teidän Berliinin matka! Todella odotan uutta blogijuttua aiheesta! Uskon kyllä, että on sinunkin mieleesi tämä kirja, kun tunnet jo alueet, joilla liikutaan. Plus toki henkilökohtaisuus. Minullakin on ollut pitkään lukujumia, mutta onneksi tänä vuonna on vähän helpottanut jo.

      Poista
  7. Tää oli ihana. Mä suorastaan ahmin tämän tammikuussa ja sen jälkeen kaivelin jos jonkinmoista DDR luettavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun sinäkin pidit! Tällä kirjalla taitaa olla DDR-maniaa kasvattava vaikutus!

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!