Nurmikon historia ja siilien tulevaisuus

Pidätkö nurmikkoa itsestään selvänä osana talopakettia? Kylvätkö siemenet tasoitettuun multaan heti avaimet käteen saatuasi? Muuttaessasi vanhaan taloon, alatko kenties heti raivata ryvettynyttä pihapiiriä saadaksesi tasaisen nurmikentän selkeyttämään mielenmaisemaasi?


Kuva: Meillä kotona, Ohjeet nurmikon hoitoon.


Nyky-sapiens kuvittelee voivansa parhaiten klanitun nurmikentän äärellä, mutta tosiasiassa kynityt pihapiirit ovat haitaksi eliökunnalle - siten myös ihmiselle. Nurmikkopläntit siellä sun täällä, villiintyneempinä tapauksina, eivät toki kokonaisuutta haittaa. Mutta nurmikoiden hoitamiseen liittyy usein ajatus täydellisen hallitusta pihapiiristä, jossa suuntaviivat päättää ihminen. Nykyisin myös robottiruohonleikkuri, joka on toiselta nimeltään siilisilppuri. Siilien häviämisestä pihapiireistä kohta lisää. Kysytään ensin, voiko nurmikollakin olla historia. 


Iso nurmikenttä, virikkeellinen vai virikkeetön ajanviettopaikka? Kuva niin ikään samasta nurmikkojutusta kuin edellinen. 


Mitä teille tuntee ensimmäisenä mieleen täydellisen ajelluista ja symmetrisistä nurmikentistä? Minun näkökenttääni nousee 1700-luvun palatsi, jossa ainoana poikkeuksena hallitussa järjestelmässä toimii pensaslabyrintti. Sinne saattoi hallitusti eksyä, toisin kuin avaraan aatelisten pihapiiriin. Ranskalaisen valistusajan filosofin Rousseun slogan "paluu luontoon" saattoi tarkoittaa tätä ennen nykyisiä Selviytyjät -tosi-tv-ohjelmia. 


Parc del Laberint, jonka Joan Antoni Desvalls rakennutti omaksi puutarhakseen vuonna 1791. Tällöin labyrinttitrendi oli jo levinnyt Barcelonaan, josta tämä yhdeksän hehtaarin puisto yhä löytyy. Kuva: Wikipedia. 


Jo ennen 1700-lukua nurmikon ominaisuuksia hyödynnettiin. Esimerkiksi jo varhain keskiajalla yrttitarhojen kukoistusaikana nurmikosta tuli sopiva "kontrasti" puutarhaan, sen yllä saattoi levätä hyötykasveja ja kukkia hoitaessa. Nurmikenttiä käytettiin myös jo tuolloin pelaamiseen. Mutta kyse ei ollut hallitusta hyödyntämisestä. Nurmet kasvoivat sinne minne kasvoivat, tämä oli lähtötilanne. Lampaiden laiduntaminen paransi maaperää. Etenkin vuoristoalueilla nurmikentät saattoivat olla laajoja rikkaruohojen ja ruohojen sekoituksia. Mutta nurmia alettiin myös siirtää turpeen tavoin paikasta A paikkaan B, jos jonnekin haluttiin vähän erilaista maaperää tallattavaksi. Tämä metodi on siis hyvin vanha, mutta sattumanvaraisuus määritteli lopputuloksen. Suoranainen nurmikenttien viljely siemenistä sai alkunsa vasta 1700-luvulla, sekä Englannissa että manner-Euroopassa. 


Tuntemattomat mies ja nainen pihapiirisään vuonna 1900  / Akseli Gallen-Kallelan kuvakokoelma, Akseli Gallen-Kallelan museo . Tämä näyttää siiliystävälliseltä puutarhalta, bonuksena mehiläiset!


1800-luvun lopulla nurmikkoruohoja alettiin oikein tutkia. Tällöin nurmikosta oli jo tullut yläluokan luksuspiha. Köyhälistö tarpoi talojensa edustoilla pikemminkin mutaliejussa. Kuvitelkaa suomalainen umpipiha sateessa kontrastiksi. Nurmikosta tuli statussymboli myös alleviivaamaan tätä eroa "rahvaaseen". Samoin kuin vaalea iho versus rusketus - oli muotia näyttää siltä, ettei näytä ulkotöissä paiskivalta vaan vaaleahipiäiseltä kello viiden teetä juovalta laventelikeksin maistajalta (minähän harrastan tätä omalla kotipihallani, joskus kenties jaan teille laventelikeksien ohjeen).  

Koska nurmikosta oli tullut vakava asia, Yhdysvaltain Connecticutiin perustettiin tutkimuslaboratorio vuonna 1895. Aika pian tämän jälkeen vuonna 1900 keksittiin ensimmäinen bensiinikäyttöinen ruohonleikkuri. Se oli merkittävä "kehitys" Edwin Bunningin vuonna 1830 keksimään  "rummunleikkuriin". Nyt nurmikoita voitaisiin ajella ikään kuin viihteenä, samoin kuin nykyisin käytetään mitä tahansa teknistä vimpainta pihalla myös lesoillakseen naapureille aidan yli. 



Niin sanottu hyötypuutarhurointi kasvatti suosiotaan 1900-luvun alussa niin meillä Suomessa kuin rapakon takana Jenkkilässä. Ehkä jonkinlaista kulta-aikaa oli 1930-luku. Puutarhan historiasta on juuri julkaistu kirja, jonka nimen olen unohtanut, mutta jonka ehdottomasti haluan. Daalia ja Pelakuu! Eiköhän tässä 1950-luvun kuvassa viljelyksiä ympäröi myös hieno nurmikko. Niin on täydellinen yhdinperhe myös ympärillä korostamassa koko perheen yhteistä ajanviettoa. 


Mutta missä kohtaa nurmipihojen hoidosta tuli markkinamiestenkin rallattama statustoimenpide? Toki katseemme kääntyvät 1950-luvun Yhdysvaltoihin, joissa oli tullut suosituksi tietynmallinen talorivi yhdistettynä kompakteihin tai vähän suurempiin nurmipihoihin. Äidin hämmentäessä kellohameessa ruokaa kahdelle kiintiölapselleen, isä nousee nojatuolilta lehtensä parista ja pistää ruohonleikkurin ajokuntoon. Ennen toista maailmansotaa oli keksitty kovalla nopeudella toimiva bensiinileikkuri, joka oli käytännössä samanlainen kuin nykyään. Nurmikonajosta on suoranaista valkokaulustyötä, sillä bensiinikäyttöistä leikkuria saattoi ajaa valkokauluspaidalla kevyesti. Kädet nousevat pensasaitojen yli hyväksynnän merkiksi: sielläkin uros ajelee statusomaisuuttaan ja osoittaa maailmalle ja naapureille olevan hyväksytty yhteiskunnan jäsen. 

Ryobi myy ruohonleikkureita. Näenkö oikein, että ajurilla on oikein suojalasit yllään! Tämän jälkeen Weber-varustelugrilli kuumaksi ja Sandels auki. 


Huomaatteko samaa nykyajassa? Niin minäkin sekä hykerryttävä Vain keskiluokkajutut -tili Instagramissa, jonka päivityksissä vilahtaa usein vitsit pihan kilpavarustelusta. Erityinen suosikkini viime aikoina on ollut kuva robottiruohonleikkurista ja kahdesta luovuttaneesta orangista, jotka kuvaavat toimettomia isäntiä kotipihassa. Mitäs virkaa meillä nyt enää on?


Tarkoituksella valittu hoivaava siilikuva: Heidi Ojanen / Aamulehden arkisto. 


Tästä pääsemmekin siiliaiheeseen. Robottiruohonleikkuri on viimeinen niitti pihapiirissä, josta on jo karsittu kaikki siilien, pupujen ja hyönteisten paratiisit. Suomen Luonto-Liitto korostaakin artikkelissaan harkitusti villin pihan tärkeyttä, jotta siilikanta pääsisi jälleen elpymään. 

Olette varmasti huomanneet, että viimeisen kahden vuoden aikana siilien määrä on radikaalisti romahtanut. Ainoa kahden vuoden aikana kohtaamani siili on ollut lähellä maantietä maannut piikikäs lätty. Siili-parka oli siis jäänyt auton alle. Auto onkin toinen tekninen vempain, joka on usein tuhoksi siileille. Lisäksi poikkeuksellisen kuumat kesät vaikuttavat ehkä jollain lailla siilikantaan, kuten myös liian leudot talvet, jolloin siili ei pääse talvehtimaan kunnolla. Mutta pysyäkseen hengissä siili tarvitsee lukuisia eri pesiä. Harva eläin rakentelee itselleen yhtä paljon erilaisia pesiä. Mikä tahansa muuttuva tekijä kokonaisuudessa saattaa olla ratkaiseva siilin hengissä pysymisen kannalta. 


Missä siilit? kysyy myös Suomen Luonto -lehti. 


Siilille voi rakentaa myös itse pesän, vaikka toki siilin itse tekemä pesä on paras. Siili kiikarissa -sivustolla on ohjeet esimerkiksi talvipesän rakentamiseen. Itse jätin siivoamatta pois omenapuiden oksia keosta, jätän myös puutarhaan tänä vuonna enemmän ryteikköä aidanreunuksille naapureiden iloksi. Siilejä vipelsi ennen aidanviertä pitkin, oikein kova kuhina kävi. Vielä kolme vuotta sitten todistimme myös kunnon siilijamboreeta, kun pihalla pariteltiin näkyvästi uteliaiden katseista huolimatta. Tänä vuonna olen saanut todistaa vain koppakuoriaisten parittelua, mutta sekin on jo jotain!

Joku voisi kysyä, miksi siilien tulevaisuus on niin tärkeä. Ensinnäkin, siili on uhanalainen ja rauhoitettu laji syystä. Siili on yksi maapallon vanhimpia asukkeja. Siili on säilynyt muuttumattomana "aikojen alusta" lähtien. Jo 30-50 miljoonaa vuotta sitten Kiinassa oli siilin tyyppisiä eläimiä. Nykyisen kaltainen siili taas on vaikuttanut planeetalla jo 15 miljoonaa vuotta. Emme varmasti halua meidän toimintamme ajavan tämän luontokappaleen sukupuuttoon!


Kuva: Luonto-Liiton Kevätseuranta. 


Jokaisella lajilla on jokin tarkoitus kokonaisuudessa. Siili ylläpitää ekotasapainoa. Jos siilejä, muurahaisia ja hyönteisiä on paljon pihassa, se kertoo, että ekotasapaino on kunnossa. Kun oikein mietin, millä lajilla ei olisi varsinaista virkaa systeemissä, en keksi mitään muuta kuin punkin. Se on ainut eliö ihmisen lisäksi, jonka olemassaolosta taitaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Tämä kuulosti nyt hyvin linkolamaiselta ajatukselta. Mutta kukaan ei voi kieltää sitä, etteikö ihminen olisi vaikuttanut tuhoisalla tavalla koko maapallon toimintaan. 

Ja se kaikki alkaa omasta kotipihasta. 

Pistätkö nyt surruttimen käyntiin vai muutatko tottumuksiasi paljun, grillin ja nurmikentän äärellä? Aurinkoista viikkoa tästä syyllistämisestä huolimatta jokaiselle meille, jotka olemme joskus toimineet vastoin kestäviä pihanhoitotapoja! Liitytkö sinäkin pihanhoitolakkoon ja marssit siilien ja muiden eliöiden tulevaisuuden puolesta?



Kommentit

  1. Hyvä sinä! Minäkin kirjoitin samasta aiheesta sekä taloyhtiön isännöitsijälle ja nurmikon leikkaajille - toiveena saada harvennettua leikkuuta ja apilaa nurmikon joukkoon - että Turun ja Helsingin Sanomiin. Haluaisin todellakin marssia siilien ja muiden pienten ja isompien eläinten puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hienoa kun olet ollut asukasaktiivi! Tärkeimpien asioiden puolesta! Hei nyt muistankin, että bongasin hyvän kirjoituksesi lehdestä!

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Loppuvuoden kirppistelyt (osa 1)