Uskollinen naapuri (tällä kertaa japanilainen)

Huhhuh, värisyttää jo pelkkä otsikko, jotkut ehkä arvaavat miksi!

Uskollinen naapuri. No, sanotaanko nyt että löysin asteen verran oikeaa pahemman. Samalla myös avasin "pistetilini" japanilaiseen kirjallisuuteen, ellei männävuosien Geishan muistelmia ja opintojen uskonnollissävytteisiä tekstejä lasketa.

Jollet halua tietää vielä juonen alunkaan yksityiskohtia, älä paina tätä kustantamon linkkiä, josta kuva on peräisin. 

Sanotaan myös, että matematiikasta lähes yhtä aikaa ehdot että kympin saaneena tämä teos puhutteli syvästi. Osoitus siitä, että kirjoita siitä minkä tunnet. Miten voi derivaatastakin saada mielenkiintoisen, vaikken edelleenkään tajua mitä se tarkoittaa.

Uskollinen naapuri on matemaattinen yhtälö. Heti alkuun on vastaus, joka on tosi tai epätosi. Sillä ei ole merkitystä niin kauan, kun et pysty todistamaan päätymistä ratkaisuun.

Ylioppilaskirjoituksissa vastasin pakollisen matematiikan jokeriin, kuvassa oli pianon koskettimisto. Löysin tehtävänantoon oikean vastauksen jonkinlaisella päättelyllä, mutten kyennyt osoittamaan sitä kaavoilla tai edes laskemisella. Piirsin ja selitin sanoin, että miten ja miksi. Koevastaukseni oli ollut murheenkryyni, sain kaksi säälipistettä. Ja voitteko kuvitella, tässä teoksessa matemaattinen guru antaa oppilaiden vastata kirjallisesti! Säälistä tosin! 

Uskollisen naapurin lukeminen oli jatkuvaa oman matemaattisen antisankaruuden muisteloa. Se toi myös muunlaisia tuskatiloja elävästi mieleen. Teos oli mielenkiintoisesti rakennettu ja hyvin japanilainen, mikäli nyt itse voin asiaa arvioida jonkin stereotypian läpi. Ytimessä ovat hillityt tunteet ja pullonpohjalasien läpi nähty älykkömaailma. Tai sitten jotain aivan muuta. 

Taas kerran ulkomaalaisesta dekkarista löytyy sellaista syvyyttä, jota hyvältä kirjallisuudelta hamuan. Tämä Japanissa suositun Keigo Higashinon dekkari on myös palkittu vuoden parhaana Japanissa (2005? Suomessa tämä ilmestyi viime vuonna), vaikka palkinnot eivät sinänsä kiinnosta minua lukijana. Useammin en innostu palkituista kirjoista. Mutta tämä oli oikeasti älykäs teos, ja mikä parasta, omalla vitosen teoriaälyllä ymmärsin lukemani! Tämä teos myös todistaa, miten loppuratkaisu, niin, ratkaisee kaiken.

Tarina ei ollut täydellinen, mutta se oli täydellinen kertomus ihmisen luonteesta. Aina puhutaan rikoksen luonteesta, mutta rikollisen luonne jää aika usein dekkareissa liian vähälle huomiolle. Sehän on se, joka on kaiken ydin.

Nautin myös siitä, että teos perustui pitkälti toverilliselle dialogille, teorioille syyllisestä. Asiat ratkaistaan keskustelemalla, käyttämällä aivoja ja kunnioittamalla keskustelukumppania. Actionia ei ollut nimeksikään, mutta sitähän ei jännitteen synnyttämiseksi tarvita. Tässä ei ollut mitään turhaa yritystä, tämä oli hienolla tavalla myös vanhakantainen dekkari. 

Yritin kuitenkin ummistaa silmäni sisäkannen "Agatha Christiekin olisi vaikuttunut" - mainospuheelta. Lopettakaa nyt jo nämä turhat mainokset, vaikka tämän kohdalla toisaalta ymmärrän: japanilainen kirjallisuus on monelle niin vierasta ja tämä on pienen kustantamon Punaisen silakan kirja, joka tarvitsee lukijan huomion suurten kustantamojen puristuksessa. Osittain myös siksi kirjoitan tästä blogiin ennemmin kuin Hildurista, joka on jo ihan tarpeeksi kaikkialla promottu. Pidin paljon enemmän muutenkin tästä japanilaisesta genren edustajasta. Tämä ei jättänyt mitään irralliseksi, ei mitään väärällä tavalla roikkumaan. Ja vaikka kieli on toteavaa, se on luonteenomaista ja varmaan kulttuurista retoriikkaa mukailevaa. Ei tarkoituksellinen tyylilaji, joka tuntuu lukijasta (minusta) töksähtävältä. 

Ihan kirjan loppusanat olivat kyllä ehkä vähän töks, vaikka ratkaisu toimi hyvin. Ehkä kokemus johtui myös siitä, että odotin matemaattisteoreettista huipentumaa, joka minusta olisi sopinut loppuratkaisuksi myös nykyisen sijaan. Mutten voi paljastaa sitä, nyyh! 

Etenkin nautin, näin jälkikäteen ajatellen, olisiko ollut luvusta 12. No kuitenkin se, jossa kerrottiin matematiikan opiskelijoiden taustoista ja suhteista toisiinsa. Minusta suomalaisessa dekkarigenressä voitaisiin panostaa paljon enemmän tähän puoleen. Hahmot jäävät usein ohuiksi, vaikka ei nyt yleistääkään voi. 

Pidin kovasti Uskollisesti naapurista, paljon enemmän kirjamuodossa muutenkin kuin rapuilla seisomassa! Aion ehdottomasti lukea kohta jatko-osan, joka kirjapinossa jo odottaa. Kolmas taitaa olla kohta tulossa. Erityiskiitos suomentajalle mielettömästä työstä! 

Oletko sinä jo lukenut tämän? Tai muuta japanilaista kirjallisuutta? 

P. S. Sen kympin sain Tilastot ja todennäköisyys -kurssista, varmaan kaikista muista tyyliin ehdot. Ei korvakuuloa ja nuotteja voi sulloa samoihin lainalaisuuksiin!