Hildur & Rosa & Björk

Näemmä kirjoitan sittenkin Suomen hypetetyimmän dekkaristin Satu Rämön trilogiasta, josta olemme nyt saaneet nauttia tai rämpiä läpi kaksi osaa. Ensin ajattelin, etten halua tarttua arviomielessä niiden kirjailijoiden teoksiin, jotka saavat muutenkin laajaa näkyvyyttä kaikkialla. Puhumattakaan siitä, miten kärsin blogien että Instagramin kirjagramin keskittymisestä vain uutuuskirjallisuuteen. Minua kuitenkin kiehtoo kaksijakoinen suhtautuminen Rämön teoksiin. Toisaalta, ainahan mielipiteet jakautuvat. Myönnän silti Hildurin (WSOY 2022) jälkeen  (jonka luin jo viime vuoden kesällä) ihmetelleeni, mikä tässä on tehnyt tästä Suomen suosituimman kirjan. 




Teos oli ihan sujuva, se eteni. Kaksosten katoaminen oli täky, joka sai lukemaan kirjan loppuun. Pettymys oli suuri, kun jo puolessa välissä tajusin, että tämä asia selviää vasta kolmannessa osassa. Kuinka paljon se on tietoinen valinta, sitä minä olen toki väärä ihminen analysoimaan. Mutta tämä yhdistettynä heti muotoiltuun trilogiapakettiin haiskahti sen verran rahalta, että fiilis jäi siksikin lässähtäneeksi. Mutta - kirjoja kirjoittavan on joskus pakko ajatella myös sitä, mikä myy. Tai ehkä se on enemmän kustannustoimittajan tehtävä. Se, onko kaupallisuus sitten enää taidetta, on toinen asia. Mutta työtä kirjoittaminen joka tapauksessa vaatii. Sille hatunnosto. Jotkut jaksavat olla tehokkaita. Minulla on täysin toinen tapa edetä ja kirjoittaa. Lopputulos voi silti olla "sama" tai sitten ei. Eniten olen pitänyt teoksista, joita on kirjoitettu kauan (viimeisimpänä Tsernobylista nousee rukous. Hyvänen aika, miten järisyttävä teos).

Isoin ongelma minulle lukijana oli, etten pitänyt Hildurin tylsän tuntuisesta kielestä. Siinä käytettiin makuuni liian lyhyitä lauseita (tyyliin Hildur teki sitä. Hildur teki tätä. Hildur mietti, voisiko se olla mahdollista.). Tietenkin kerronnan mestarin Elena Ferranten teokset Hilduria ennen luettuina ovat ehkä liikaa kontrastina. Kyllä lukukokemukseen vaikuttaa aina se, mitä olet juuri aiemmin lukenut. 

Hilduria on parjattu niin ikään Islanti-matkaopasmaisuudestaan ja makkaratarinoistaan. Minusta ne olivat kuitenkin kiinnostavinta antia kaksosten katoamisen lisäksi, fanitanhan kaikin tavoin ruokakulttuurista elämöintiä. Sen sijaan alun takaumia vuosisatojen päähän en varsinaisesti pitänyt tarpeellisina tarinan kannalta, vaikka historiafani olenkin. 

Hildurista jäi käteen laimeus - tässäkö tämä nyt oli? Mikä oli loppuhuipennus, jota jäin odottamaan? Silti ajan myötä huomasin miettiväni Hildurin tarinaa usein, eihän sitä saattanut varsinkaan kirjagramia seuraamalla unohtaa. Kaikki postaavat samoista kirjoista, joista Hildur on yksi. Samalla tietenkin on hienoa, että Suomessa voi joku saada lottopotin ja tienata kirjallisuudella elantonsa tällä mittakaavalla. Nyt on vissiin myyty jo elokuva- vai sarjaoikeudet Hilduriin. Veikkaan, että osa arvostelusta on myös kateutta. 

Ihmiset myös tykkäävät niputtaa dekkarikirjallisuuden roskaksi, vaikka viihdyttävä tai jännittävä (parhaimmillaan molemmat) tarina, vaikuttava lukukokemus, on todellinen taitolaji. Itse en jaksa lukea suurinta osaa suomalaisesta tiedostavasta kaunokirjallisuudesta, josta paistaa yritys olla vakavasti otettava kirjailija. Se, että teoksia hiulataan Kriittisessä tai muussa kirjoituskoulussa, tekee toki usein hyvää, mutta kyllä se vaikuttaa myös huonolla tavalla. Se, että jaksoin ylipäätään lukea Hildurin loppuun, oli minulle verrattain harvinaista suomalaisen kirjallisuuden kohdalla. Dekkaristeista olen pitänyt vain Arttu Tuomisen, Milka Hakkaraisen ja Rainio & Rautaheimon tuotannosta. Kaikki muu on jäänyt kesken heti alkuunsa, viimeistään sadan sivun kohdalla. Nyt jännittääkin tarttua Vera Valan tuotantoon, toivottavasti innostun. 


Rosa & Björk (äänikirjana)

Kiinnostuin Hildurin jatko-osasta äänikirjatarjouksen takia. Olin ensin aikonut olla ainakaan ostamatta jatko-osaa, ykkönen minulla on omana. Kirjastolaina oli kuitenkin sijalla 800 jotain. Kun tuli kymmenen sentin kirjailijaa riistävä BookBeat-tarjous, tartuin siihen syyntakeettomana. Nyt olen kuunnellut osan kaksi. 




Ensin täytyy sanoa Sanna Majuri on loistava lukija. En tiedä, upposiko jatko-osa minuun osittain siksi paremmin kuin luettu töks-töks-versio. Kerronta sopii ehkä paremmin kuunneltavaksi. Toisaalta niin sopi Niklas Natt och Dagin pitkät korulauseetkin Jarmo Pitkäsen luettavaksi. Ehkä, kun oikea lukija kohtaa sopivan tekstin, tunnelma tekee kokemuksesta, jos ei taianomaisen, niin ainakin paremman.

Kuuntelin Rosa & Björkin (WSOY 2023) pitkälti tiskatessa. Toisinaan sängyssä unta hakiessa. Huomasin, että keskittyminen oli välillä vaikeaa hyvästä lukijasta huolimatta. Olen niin tottunut lukemaan fyysistä kirjaa, että äänikirjaelämä on yhä minulle haaste. En myöskään ole sitä koulukuntaa, joka nopeuttaisi ääntä. Nautin, kun kerronta on todellista, juuri sillä nopeudella kuin se ihmisen suusta tulee. 

Entä se itse juoni? No, nyt päästiin taas kaksosiin ja toivoin, että mysteeri alkaisi selvitä. Rehdisti sanottuna minua ei hirveästi kiinnostanut mikään muu, mutta tämä täky toimii vahvana magneettina ja saa kuuntelemaan loputkin. Matkaopasmaisuutta ei ollut nyt kuten aiemmin. Mutta muita asioita kyllä pohjustettiin sitäkin tarkemmin, esimerkiksi juoksemisen ja salilla käymisen yksityiskohtia. Itse olen editoinut omasta tekstistäni kaiken tuollaisen pois, kun olen ajatellut, ettei se kiinnosta ketään. Mutta niin, eipä näitä asioita voi yleistää. Joitain kiinnostaa tarkka kuvailu, toisia ei. Mutta tietynlainen ajattelu valmiiksi on minulle punainen vaate. Vähän liikaa koin sitä myös tämän jatko-osan kohdalla. Yhteiskunnallista analyysia on jonkin verran, mikä on kuitenkin hyvä asia. On paljon dekkareita, joissa sitä ei ole lainkaan. Minusta rikoksia ja yhteiskuntaa ei voi sulkea pois toisiltaan. Pidin Rosa & Björkissä siitä, että tässä oli vahva poliittinen kytkös.  

Rosa & Björk oli loppuratkaisultaan tietysti siinä mielessä pettymys, että kaksosten kohtalo jäi edelleen selviämättä. Kuitenkin pidän jatko-osaa parempana kuin ensimmäistä, ja tämä on toki luonteva kehityskulku. Toivon, että kolmas osa Jakob on sitten jo oikeasti tosi hyvä, ja sinetöi tämän kokonaisuuden suuremmaksi kuin osiensa summaksi. Onnea Rämölle menestyksestä, ja korostan vielä, ettei omilla kriittisillä mielipiteilläni ole suurempaa merkitystä kuin pierulla Saharassa. 

Joko sinä olet lukenut Rämön dekkarit? Aiotko lukea?

Kommentit

  1. Just hain kakkososan kirjastosta. Tykkäsin Hildurista ja uskon tykkääväni Rosa et Björkistäki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, sinä onnekas olet jo saanut kirjastolainan! Itse ennustan saavani sen vasta ensi vuonna, heh! Varmasti pidät myös jatko-osasta, jos Hildur upposi.

      Poista
  2. Minulle tulee koko Hildur-ilmiöstä olo "keisarilla ei ole vaatteita". Kieli on kömpelöä ja töksähtelevää, itsestään selvät tyhjät lauseet harmittavat. En käsitä koko hypetystä. Sarja ratsastaa tekijällään, muuten en uskoisi tämän olevan mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä Hildurin kielestä aika samaa mieltä, mutta onneksi Rosa & Björk tarjoaa elävämpää ja kiinnostavampaa kerrontaa. Toki on siinäkin erityisesti noita tyhjiä lauseita. Ehkei minua häirinnyt se niin paljon, kun samalla tiskasi.
      Rämö on muistaakseni ottanut kantaa tähän, kuinka paljon hänen suhteensa ja nimensä vaikuttavat kirjan myynnissä. Yritän ajatella, että on hänen pitänyt tehdä aiemminkin töitä sen eteen, että on jo tunnettu dekkari-idean tullessa ulos. Mut näinhän tämä menee. Olisiko Max Seeckikään saanut esikoistaan läpi, ellei hänellä olisi tunnetun äidin suhteita kustantajiin? Tarkoitan, olisiko Seeckin ja Rämön tarjouksia kuunneltu, olisiko niihin reagoitu, jos heidän nimensä eivät sanoisi mitään? Vai olisiko tarina ollut se tavallinen, että hienokin käsikirjoitus jää lukematta vain siksi, ettei sitä huomata tarjokkaiden joukosta?

      Poista
  3. Olen lukenut molemmat ja luonnehtisin niitä ihan vain luettaviksi ja paikoitellen varsin viihdyttäviksi mutta hypetyksen uskon johtuvan pitkälti kirjoittajan persoonasta, että siitä ollaan blogihommien kautta kiinnostuttu, siihen tykästytty ja jossain määrin koukututtu sen seuraamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa kyllä olla näin. Mistäköhän kertoo, etten itse ollut kuullutkaan Rämön nimestä ennen Hilduria 😂 En ole ollut Instagramissa yhtä kauan kuin täällä blogissa. Minusta oli hyvä perehtyä tuotantoon näin tabula rasana, joskin huomasin sijoittsja Merja Mähkän fanittavan kirjaa. Siinä on aikamoinen seuraajakunta kyllä. Nyt kun kritiikkejä ei enää julkaista kuten ennen, instaseuraajilla on valtava merkitys. Minustakin nämä olivat paikoin ihan viihdyttäviä.

      Poista
  4. Hyvin sanoitit tässä minunkin ajatukseni! En tykkää lukea kirjoja, joita hypetetään joka tuutissa. Odottelen kunnes suurin innostus laantuu ja luen sitten - ja usein muuten yllätyn positiivisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla usein jäävät hypekirjat muutenkin lukematta, ellei sitten ole kyse jostain vuosikymmenien takaisesta klassikosta. On niin paöjon vanhoja kirjoja, joita ei ole ehtinyt lukea ja taidan luutenkin laahustaa jälkijunassa. Mietin olisiko kirjailijoillekin parempi, että joku arvioi kirjan vasta vuosia myöhemmin.

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!