Olipa kerran ihminen

Esihistoriassa ihmisen työpäivä oli arviolta nelituntinen. Saman pituinen voi olla oppilaiden koulupäivä, joka opettajalla vasta jatkuu. Palautuminen on edessä jokaisella. Millaista se oli Olipa kerran ihminen -sarjan luolamiehellä?

Näistä aiheista juttelimme oppilaiden kanssa, jotka yleisesti väsyvät yhä nuorempina. Muistan kyllä itsekin koulunkäynnin olleen väsyttävää jo lankaluuriaikana. Mitä se onkaan nyt, kun edessä välkkyy koko ajan screen ja Beelsepubin lanseeraama Wilma laulaa?

Palautumismatkalle tarvitaan järeät aseet. Loistava teos mahtavalta persoonalta. Siitäkö eniten on kysymys myös opetuksessa? 

Hälinä itsessään uuvuttaa. Siksi hiljaisuus on ihanaa. Olen huomannut, miten tehokkaasti se toteutuu vain oppilaille lukemalla. Voi kuunnella tarinaa tai luoda sen itse, mielikuvituksella. Lapsilla se on ilmiömäinen, mutta lukutaidon heikentyessä ja digipelien koukuttaessa, on tästä itsestäänselvyydestä pidettävä kiinni.

On mukava huomata, kuinka klassikot istuvat aikaan kuin aikaan. Olipa kerran ihminen, Eemeli ja kumppanit. Ehkä entisajan ihminenkin oli väsynyt, mutta hän nukkui sen sijaan, että kertoisi sen Linkkariin.

Aamulenkki Bodominjärvellä oli mykistävä. 

Itse olen huomannut, että eniten minua väsyttävät tiedonkulun ongelmat, multitaskaus ja digitalisaatio. Samaan aikaan näiden edessä pitäisi työelämässä feikata pirteää. Sheikkaan ylpeänä esihistoriaa ja jatkan linjallani. 

Jos minua väsyttää, jokin tekemässäni työssä tai terveydessä on pielessä. On myös niin, etteivät aivot palaa tilaan, joka vallitsi joskus nuorempana. Keho muistaa koetut vastoinkäymiset ja sairastumiset. Fakta myös on, että elän jo yliajalla, kun verrataan ikääni esihistorian ajan ihmisen keski-ikään. Ehkä meitä kuuluukin saada väsyttää. Mutta lapsilla se on huolestuttavaa. Missä kunnossa he ovat aikuisina?

Usva nousi järvestä hallayön jälkeen. Erityisen pelottava tämä oli keskiyöllä. 

Tällaisia ajatuksia reflektoin tutussa olomuodossani sohvakoomassa. En jaksa suunnitella tunteja, vedän ne hyvin lonkalta. Käsityötunnilla pahoittelin, etten osaa neuloa ja siten tarjota opetussuunnitelman mukaista opetusta. Lähetän kuvan ongelmista äidilleni, joka ilmoittaa, että pitää purkaa.

Siltä vähän tuntuu työelämän kohdalla. Pitää räjäyttää viritelmät atomeiksi ja aloittaa alusta. Mutta aina joku perustaa WhatsApp-ryhmän tai kutsuu Teams-palaveriin. Sadan sähköpostin silpun lisäksi. En saisi luoda stereotypisiä käsityksiä ammattien edustajista, mutta tiedän, että esimerksiksi ravintola-alalla opettajat ovat hankalimpia asiakkaita.

Rentouduin Bodominjärven murhapaikalla. Kuva: Finna 1960.

Minulle sopii Olipa kerran ihminen -videoiden pyöritys ja ajattelun ajatteleminen ääneen. Toivon, että se valmentaa enemmän elämään tarinoiden lisäksi kuin arviointi, jota en jaksa edes aloittaa. En olisi ryhtynyt tähän uudestaan ilman remonttilaskuja, mutta on tässä myös hyviä puolia, joita kutsutaan antoisiksi.

Ehkä minut on tarkoitettu jättämään jälkiä eri tavoin, kuin taiteilijat perinteisesti haluavat. Yllättävän monille ihmisille olen ollut näkyvä, enkä läheskään aina muista heitä edes kasvomuistillani, jonka olen jo menettänyt. 

Viimeisen aivosolun metsästys, se olkoon Olipa kerran ihminen -sarjan viimeinen jakso. Tiskivesi jäähtyy, uutiset alkavat. Maailmankaikkeus odottaa.