Kohtalona Elvis

Joogaan Elvistä kuunnellen. Yritän löytää omenapuiden leikkaamisesta jäykistyneeseen lantiooni notkeutta, jonka vain Elviksen musiikki voi tuoda. Yleensä siivoan Elviksen tahdissa, tai toisessa mentaalisessa mielentilassa Children of Bodomia, joka toimii paremmin imuroinnissa. Itse asiassa oivin kappale tähän on Queenin I want to break free, jonka musiikkivideossa Freddie Mercury imuroi. 

Avasin koneen avatakseni käsikirjoitustiedoston, mutta jotenkin kummasti jumituin katsomaan tätä Elviksen Comeback-keikkaa vuodelta 1968. Vaihtoehtoisia klippejä löytyy toki yhtä monia kuin Elviksen faneja maailmassa. 

Kuva: NBC/Getty, 27.6.1968 Comeback Special.

Onkin järkyttävää, että Elviksen musiikkia ei enää kuunnella kuten ennen, eikä keino-Elviksille ole enää tilausta. Itse menisin kernaasti vaikka naimisiin tuon vuoden 1968 Elviksen kanssa feikki-Elvis-papin siunaamana. Voisimme muuttaa Gracelandiin elämään ikuista elämää. 

Elvis on uskonto. Siitä ei liene epäselvyyksiä. Tämän totesi myös Jyrki 69 Suomen Kuvalehden haastattelussa. Jyrkistähän tulee ehkä pappi, hän opiskelee teologiaa, ja piti juuri ensimmäisen saarnansa. Musiikilla on uskonnollista hurmosta muistuttava voima. 

Kuva: Alamy / Comeback Special 1968

Eilen näytettiin uusi Elvis-elokuva, jossa Tom Hanks esittää Elviksen manageria Everstiä ja häikäisevä Austin Butler Elvistä. Pitkästä aikaa koin elokuvan taikaa, vaikka koinkin sitä juuri hiljattain Clint Eastwoodin Gran Torinon parissa. Elvis-elokuvakin oli todella hyvä ja osuva, vaikka sen leikkaus muistutti paikoin Instagramin reels-toimintoa. On järkyttävää, kuinka some ja ihmisten kärsimättömyys alkavat vaikuttaa jo elokuviinkin. Mutta yhtä paha lopputulos ei leikkaus ollut kuin saman tekijän Moulin Rouge. Sponsorina Suomen markkinoille elokuvassa oli kohuissa ryvettynyt Storytel, jonka tilauksen lopetin itse jo ajat sitten ahdistuneena sovelluksen sykkivästä liikkuvasta kuvasta. 

Elvis sykkivänä edessä ei sentään ahdista lainkaan. Tai, no sen verran, että olen syntynyt väärään aikaan. Elvis ei myöskään koskaan päässyt keikkailemaan Suomeen, vaikka haaveili maailmankiertueesta. Managerin taloudellinen hyväksikäyttö velkoineen ja puuttuvine passeineen estivät Elvistä tavoittelemasta unelmiaan, vaikka Everstin avulla hän toki niitä sai myös toteen. Uskon, että Suomen kansa olisi täysin toinen, jos olisimme saaneet Elviksen tänne keikuttamaan lantiota. Olisivatko miehetkin oppineet puhumaan tunteistaan? Olisiko meillä ollut aiemmin kaupoissamme nuoriskulttuuria symboloivia kulutustuotteita, joissa Elvis on ilman muuta yksi taustavaikuttajista. 

Näistä voisi tehdä tapetin. 

Elvishän on länsimainen kulttuuri afrikkalaisilla juurilla. Tarvittiin vain valkoinen komea hetero naisten alusasumaaliksi punainen kitara kädessä, jotta kaikki ymmärtäisivät tämän. Jos katsotte kommentteja linkkaamissani klipeissä, niihin jumittuu koko aamuksi. Monilla on omakohtaisia muistoja Elviksestä. Yksi mamma sai Raamattuunsa Elviksen nimikirjoituksen. Mutta mitä tekikään tämä yksi ainoa väri-tv-lähetys koko maailmalle? Alla pari kommenttia linkeistä: 

My Mom stayed on my Dad's butt until he purchased a color TV about week before this 68 special.  It was incredible.

Imagine how people in 60's had no idea this technology would exist and millions of people would be able to still watch Elvis perform to this day. Elvis had no idea how iconic this show would be over 6 decades later.

Look, only a small stage, Elvis and a leather suit and there's one of the most iconic moments in music history, pure vibrant talent! There will never be another like him ️

Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Muistan itse nähneeni tämän tv-lähetyksen jo lapsena. Meillä oli se VHS:llä, ja tuli se joskus telkkaristakin. Tajusin jo silloin, että Elvis on kuuma. Tietysti innostuin myös musiikista, kokonaisuudesta. Elviksen musiikki yhdistettynä ääneen, herkkyyteen ja lavasäteilyyn on täydellisyyden ruumiillistuma. En juuri tuo Elvis-faniuttani esille, sillä eiväthän suomalaiset puhu uskonnosta. Mutta jotain olen joskus tähän aiheeseen liittyen kirjoittanut. 

Tietenkään ei voi olla mainitsematta John Lennonia ja Freddie Mercurya, jotka niin ikään olivat Elvis-faneja. Kuka ei olisi ollut? Eihän meillä olisi mitään ilman Elvistä. 

Siksi toivonkin, että tämän kirjoituksen myötä sinäkin lukija, joka et ole koskaan Elviksen musiikkia kuunnellut, innostut tutustumaan siihen. Paljon hän lauloi myös covereita, ja teki niistä vielä tunnetumpia. Elviksen versiot My Waysta ja Bridge Over Troubled Waterista ovat järisyttäviä. 

Tuntuu, että tästä päivästä ei tule yhtään mitään eilisen elokuvan jälkeen. Kai tämä on sitä, kun kohtaat karismaattisen lahkopuhujan, unohdat kaiken muun seuraten vain häntä. 

Mikä on paras lääke Elviksen aiheuttamaan kuumeeseen, joka on yhtä aikaa vaje? 

Katsoitko sinä elokuvan? Ja mikä on suosikkikappaleesi Elvikseltä? Minulla yksi on In the Ghetto, jota myönnän myös laulavani usein. Siivouksessa Burning Love on tehokas. Haaveiluun tietenkin kaikki slovarit. If I Can Dream on myös todella hieno. Kokonaisuudessaan koko tuo vuoden 1968 lähetys on mieletön. Sellaista visuaalisuutta ja tekniikkaa myös, joka oli aikaansa edellä. 

Elvis ei kuitenkaan ollut aikaan sidottu. Hän on ajaton, iätön, jokaisen sukupolven uudelleen löytämä. Toivon, että elokuvan myötä Elvis-kuume nousee jälleen nuorempienkin keskuudessa.