Työkesä vailla lähikirppiksiä - silti tuntuu enemmän lomalta kuin aiemmat lomalla

Jo toisen kirpputorin sulkeutuminen levikkialueeltani ylittää blogin julkaisukynnyksen. Itse asiassa minun piti kirjoittaa viiniblogiani, mutta päivitys on niin hidas, että siirryin tähän helpompaan. Ei tässä kohta muita iloja olekaan kuin viini, sillä kirppistely on tehty entistä vaikeammaksi itäisen Turun seudulla. Nyt myös Laiskan kirppis on lopetettu. 

Tämä ei ollut Laiskasta vaan Ruotsista, jossa ihana Kirppisrakkautta-blogin Eeva diilasi tämän minulle! Kiitos!

Kävin eilen nykimässä munalukotettua ovea turhaan, sillä viimeisen kerran se oli avoinna perjantaina. Syy lakkautukselle luki T-talon ovessa: hallituksen tukitoimien leikkaukset. Koska kyseessä oli kuntouttava kirpputori, jossa työkokeilijat toimivat asiakaspalvelussa, ei rahaa toiminnan jatkamiselle enää ole. Niin harmi, sillä kyseisen kirpputorin palvelusta hyötyivät kaikki. 

Kuva uusimmasta Antiikki & Design -lehdestä, jossa arvuuteltiin hieman vastaavan maljan alkuperää. 

Olin menossa katsomaan, onko kirppiksellä yhä myynnissä kuvan kaltainen, mutta jalaton Riihimäen astia. Tosin hyvin samanlaisia valmistettiin ilmeisesti myös Ruotsissa - kirpparoiva kaverini oli tehnyt löydön keltaisena, ja epäili sen olevan ruotsalainen Ring-malja. 

No, astiaa ei ollut enää mahdollista saada, nyt kun olisin ehkä sittenkin maksanut siitä kympin. Etenkin, kun onnistuin rikkomaan aiemman jalallisen Riihimäen maljan, jota mädät banaanit kärpäsinstallaatiolla usein koristivat. Käytän sitä kyllä edelleen, särö on vain nyt seinää vasten piilossa. 

Hassisen kirpputorilta taisin kerran löytää jonkin saman sarjan osan, mutta nythän Hassinenkin on maan tomua kirjaimellisesti. Tilalle rakennetaan kerrostaloalue. Nämä astiat ovat täydellinen vastakohta tehokkuusajattelulle. 

Löydön olen kuitenkin tehnyt Ruotsista, tai tarkemmin ottaen ihana Eeva Kirppisrakkautta-blogista! Hän osti minulle vain 29 kruunulla tämän uskomattoman upean Rörstrandin Spets-kulhon, jota minulla on paistivateina ja lautasina. Hämmentävän edullinen Ruotsissa, jossa sarjaa on tarjolla useammin kuin Suomessa. Kaikki omistamani osat ovat 1800-luvun puolelta, ja käytän niitä ihan arjessa ruokailulautasina. Ohuempi Arabian Orient-sarja 1930-luvulla on käytössä lähinnä jouluaattona ja muina juhlapyhinä, kun niissä rikkoutumisriski on suurempi, kop kop. 

Eka kerta merivedessä perjantaina, paitsi muistinhan nyt, että kävin kerran lounastauolla Kaarinassa. 

Olen uinut miltei joka päivä meressä, joessa tai järvessä. Meri on aina meri. 

Olen ollut koko kesän töissä, joten mitään lomaa ei ole ollut näköpiirissä. Seuraavaksi ehkä jonkinlainen lokakuussa, jolloin aika käytetään toki sienestämiseen. Kävin eilenkin lähimetsässä katsomassa kantarelleja, löysin vain kolme puoliksi kuivunutta, ja tusinan täysin menetettyä tapausta. Samalla menin kuitenin Aurajokeen uimaan, kuten olen nyt miltei joka iltana helteillä tehnyt. 

Aurajoki on yläjuoksulla oikein uimakelpoinen, kunhan vain on käsivoimia päästä kalliolta ylös. 

Tässä olisi aurinkorasvalla viihtynyt pidempäänkin. Mutta ampiaiset olivat kiinnostuneita alkoholittomasta Olvin appelsiinilonkerosta (suosittelen), ja jo yhden pureman kokeneena en halunnut toista. 

Halistenkoskelta kaupunkiin päin en enää ehkä menisi uimaan. 

Vasta perjantaina olin toista kertaa meressä uimassa. Ruissalon Saaronniemen Villa Saaron kinkkusämpylää voin kyllä lämpimästi suositella. Se vei mieleni, vaiko toisin päin, muinaiseen Ykköspesään 110-tien varrella, eli entisen Valtatie ykkösen. Sinne pysähdyttiin aina vakuumirouhesämpylälle ja pillimehulle, ja ehkä vielä erikseen Lahnajärvelle, jossa testasin viime kesänä lehtipihvin. Kyllä se oli erinomainen. 

En mene nyt Ruissalon huviloiden surulliseen lähihistoriaan. Kun ne myytiin Turun kaupungille, yhdistyksiltä perittiin kovempaa vuokraa. Monet huvilat jäivät siksi tyhjilleen. Tässä on ollut kahvila jo 1970-luvulla. 

Itse en mene mistään hinnasta ABC:lle, jos sen suinkin voin välttää. Tänä kesänä tosin en ole missään ehtinyt käydäkään, joten ei ole tarvinnut pohtia asiaa. Onneksi läheltäkin löytyy paljon tuttua ja tuntemattomampaa ihmeteltävää. 

Kuralan kylämäen kahvila Omena ja kanelissa on ollut paras syömäni voisilmäpulla. Nyt olin kerrankin täällä sellaiseen aikaan, että ehti käydä myös muissa rakennuksissa sisällä. Kuralakin oli jäädä kerrostaloalueen alle, mutta pronssikautinen hautalöytö pelasti tilanteen.

Juoksen tästä usein iltaisin, tai ehkä nykyisin kerran viikossa kävelen. Ei jaksa enää, niin pahat migreenit myös ovat verottaneet helteellä. Silti tämä kesä on tuntunut enemmän lomalta kuin 15 aiempaa. Siinä sen näkee, mikä merkitys on työllä, josta myös palautuu. Valitettavasti kaikki kisa- ja mielikuvamenestyjät ovat usein työhyvinvoinnin näkökulmasta niitä, joita kannattaa vältellä kuin ruttoa. 

Tällaiset väliaikakuulumiset, katsotaan koska seuraavaksi ehdin tai jaksan kirjoittaa. Lukemisesta olen onneksi pitänyt kiinni, ja aina yhtä antoisasta Marjatan kirjablogista sain suosituksen lukea Karin Fossumin teoksia. Nyt iloitsin, kun löysin uuden suomennetun Evan katseen jälkeen. Kuiskaaja on nyt minulla puolivälissä, ja siinä kyllä hienosti kuvataan yksinäisen ihmisen elämää, joka hakee kontaktia lapseensa mitätöiden samalla itseään. Jännitteen luomisessa Fossum on mestari, tai ainakin sen, että lukija haluaa tietää, mikä on loppuratkaisu. Vaikka kohtaukset ovat pitkiä, en osaisi kuvitellakaan, että joku vaatisi niiden lyhentämistä. Sama koski japanilaisen dekkaristin Keigo Higashinon teoksia, joita suosittelen myös lämpimästi. 

Olin matkalla kotipitäjääni tapaamaan lukioaikaisia tuttuja. Fossumin kanssa istuttiin bussissa, jossa pikkutunneilla palatessa ei todellakaan voinut keskittyä enää lukemiseen. Juhlameininki on näemmä edelleen sama kuin 25 vuotta sitten. 

Ja nythän on tulossa kolmas "jaarittelun" mestarin teos, eli Rainio & Rautaheimon Mortui non silent -trilogian päätösosa. Maltan tuskin odottaa! Katsotaan, pääsenkö Naantalin kirjajuhliin sinä perjantaina, kun he esiintyvät. Olen sen viikonlopun töissä, niin jollen perjantaina pääse, jäävät juhlat tänä vuonna minulta väliin. Elämä on kuitenkin juhla, se on hyvä muistaa. 

Minulle parasta elämää on pöpeliköissä nuohoaminen. Tämän sohvalöydön tein entiseltä epäviralliselta kaatopaikalta, ilmeisesti nykyiseltäkin, jossa sijaitsi ennen tanssilava. 

Joskus työmatkoja voi tehdä näin upeilla poluilla.

Vielä olisi toiveena päästä Salon Veturitalliin katsomaan Erika Adamssonin näyttely, sekä tietysti kiertämään Salon kirppiksiä ja käymään Kuiron leipomossa banaanileivoksella. Se on todella hyvä! 

Toivottavasti sinun kesäsi on sujunut antoisasti! Mikä on erityisesti jäänyt mieleen?

Vielä on kesää jäljellä - kamalin korvamato ikinä