Esmeraldan eetos

Rakastan näemmä näitä laulun sanat -otsikoita. Pelle Miljoonan kappaleen nimi kuitenkin tiivistää vallan hyvin länsimaisen vapaudenkaipuun yleisen lopputuleman. Mitä enemmän voimme itse valita, eli olla demokraattisessa mielessä vapaita, sitä ahtaammiksi voivat käydä oman ajattelumme muodostamat raamit tai jopa kalterit. Oma käsityksemme vapaudesta ei ole ehkä sama kuin vierustoverin. Kun ei ole yhtä annettua totuutta, sallimmeko omasta näkökulmasta poikkeavan, toisenlaisen ajattelun? Mitä enemmän vaihtoehtoja, sitä vaikeampaa on myös valita. Huomaan tämän helposti hypermarkettien valikoiman edessä. Kukaan ei ehkä kuitenkaan oikeasti halua palata maksalaatikon ja lauantaimakkaran aikakaudelle. Vielä pieni silmänräpäys sitten ihmisillä ei ollut vapautta valita, tuleeko heille lapsia vai ei (ei nyt puhuta nunnaluostariin hakeutumisesta, vaan tavallisesta arjesta). Vieläkään ihminen ei sentään voi sitä täysin itse päättää, mutta noin 99% todennäköisyydellä lasta ei tule, ...

Pikaiset terveiset sängyn pohjalta. Migreeni on siitä(kin) viheliäinen vaiva, että joutilas pää täyttyy kivun lisäksi lennokkaista ideoista (kuten blogipostausaiheista), joita et pääse toteuttamaan kuin haaveissasi. Elättelen toiveita, että illemmalla pystyisin maalaamaan hetken keskeneräistä ikonia. Kaikki ruutuihin ja siniseen valoon liittyvä on kielletty. Eipä jää nykyihmiselle paljon jäljelle, muuta kuin minulle ne tärkeimmät: lukeminen (nyt kesken Hararin Homo Deus - Huomisen lyhyt historia) ja maalaus luonnon- tai kynttilänvalossa.  Lopetan tämän älyluuripostauksen ihan kohta kerrottuani syyn kirjoittamattomuudelleni. Toivottavasti tämä tauko ei jatku enää pitkään.  Voitteko kuvitella, että kahden viikon lomalla minulla ei ollut lainkaan migreeniä. Kun palasin töihin, sain kolme rajua migreenikohtausta viikossa. Tämä on neljäs viikon vaihduttua toiseen. Tein eilen 11-tuntisen kaikilla tavoilla kuormittavan työpäivän työmatkoineen. Söin lämpimän ruuan kotona k...

Lomaillessa on ihanasti aikaa koluta kirpputoreja läpi antaumuksella. Olen tehnyt niin hyviä löytöjä sekä vaatepuolella että kipot ja kupit -genressä, että blogin kirjoituskynnys ylittyy. Nyt on muutenkin ajankohtaista kirjoittaa kirpputoreista, sillä ainakin Turun seudulla tuleva viikko on oikeaa pihakirppistelyn kulta-aikaa. Tässä Arjen pilkahduksia -blogin tärpit esimerkiksi eri puutaloalueiden pihoille (joissa kannattaa vierailla jo pelkän miljöön takia):  https://arjenpilkahduksia.wordpress.com/2019/05/14/toukokuu-kirppistellen-2019/ Omia löytöjäni en ole kuitenkaan tehnyt pihoilta enkä edes omasta kellaristani tällä kertaa. Kävin pitkästä aikaa Kirppis-Center Manhattanissa, joka on arvostelujen mukaan varkaiden paratiisi ja omien havaintojeni perusteella siellä pyydetään lähes antiikkiliikehintoja vanhasta posliinista ja designlasista, ellei jopa enemmän. Tällä kertaa yllätyin positiivisesti. Löysin muutamalla eurolla Michael Schilkinin kermakon  aiemmin keräämieni t...

Tänä vuonna en poikkeuksellisesti saa kuulla äitienpäivätoivotuksia ja hämmästelyjä siitä, että minulla ei olekaan lapsia, koska olen maalauslomalla (lue: laiskottelen aamutakissa päivästä toiseen). Kun työpaikkamme oli taannoin täynnä nuorehkoja lapsettomia naisia, eräs asiakas laukoi: Mikäs vika tässä paikassa on, kun ei kellään ole lapsia? Itse asiassa varsin osuva kysymys, vaikka utelun lähtökohta olikin tahditon. Vaativa työelämä ja epäinhimilliset työvuorot ovat omiaan vähentämään kukkatäkin heiluntaa ja siten myös tarvetta siirtyä yövalvomisen puolelle. Kun vertaa moniin muihin naisvaltaisiin aloihin, omalla alallani saadaan todella vähän lapsia. Jos saadaan, se tapahtuu ehkä puoliksi hätähuutona. Joko kello tikittää lujaa tai halutaan hetken hengähdystauko töistä ennen aamusireenin syntymää. Aika moni ei tule äitiyslomalta takaisin enää samaan työpaikkaan.  Eivät asiakkaiden äitienpäivätoivotukset mitenkään epärelevantteja sinänsä ole. Äitienpäivää toki viettävät myös ...

Vuosia sitten koin sienestysretkellä metsässä jotain sellaista, mitä minun piti pureksia pitkään. Aivan kuin olisin menettänyt todellisuuden- ja ajantajuni kuusimetsässä, jonka kärpässienet hehkuivat neonoransseina sammalmaton päällä (heh, enkä syönyt näitä sieniä ennen kokemustani). Jatkoin kävelyä rinteistä polkua pitkin tuntien, kuinka kuusenlatvat kietoutuvat toisiinsa muodostaen tunnelin ympärilleni. Tunsin käveleväni kuin keskellä satua kohti epätodellista ja hieman pelottavaa tuntematonta, joka muuttuu painajaiseksi hetkenä minä hyvänsä. Kuusitunnelin päässä oli valoisa niittyaukio. Heinäryteikön keskeltä pilkisti hylätty, ruosteinen 60-luvun punainen kuplavolkkari, Volkswagen Transporter . Okei, tämä kuulostaa jo aivan hippi-LSD-tripiltä. Mutta ei, kyllä se asunnoksi muutettu auto oikeasti siinsi edessäni, minähän menin puolipeloissani tutkimaan tätä erikoista metsän keskeltä löytyvää jäännöstä. Autossa oli sänky, pöytä ja vanha jääkaappi. Auton edessä oli entinen terassi,...

Villiyrtit ja lähiruoka ovat nyt trendikkäitä. Niinpä laitoin kumihanskat käteen ja kävin nyppimässä kukkapenkkiimme pyrkivät vauvanokkoset ruuanlaittoon. Juuri nyt on paras aika kerätä nokkosia, kun lehdet ovat vielä pienehköjä ja niiden maussa ei ole lainkaan karvautta.  On hauskaa, että kotoperäiset yrtit ja kasvit ovat yhtäkkiä kuuminta hottia, vaikka niitä on käytetty aina Suomi-neitojen keittiöissä. Suomi-uroot taas ovat ehkä tienneet, mikä yrtti parantaa minkäkin vaivan. Olemme melkein unohtaneet, että on olemassa parempia, terveellisempiä ja suomalaisempia herkkuja kuin valmispesto, kebab tai tikka masala. Onneksi villiyritit on helppo oppia ja löytää jopa ihan kaupunkimiljööstä. Tietenkään ei kannata poimia mitään vilkkaiden teiden varsilta ja itse en ainakaan poimisi nokkosia sen rakastaman kasvupaikan huussin takaa... En ole kyllä luokitellut nokkosta villiyrtiksi, vaikka sehän se on. Nokkonen on niin tunnistettava ja kuulunut lapsuudenkodissakin kesäise...

Voihan juoksuharrastuksen näinkin ymmärtää. Mietin usein juostessani, mistä ikäni matkassani kulkenut tarve kipittää oikein syntyy. Toki ihminen on luotu liikkumaan - aivan kuten eläin, jonka kahlitsemme aidattuihin pällistelytarhoihin ja tuotantolaitoksiin. Ihminen sen sijaan jättäytyy omasta tahdostaan itse luomansa kehikon sisäpuolelle. Usein tästä kehikosta löytyy tv, sohva ja jääkaappi. Liikkuminen ei ole monelle enää tarve. Nyt joudumme opettelemaan liikkumisen  uudelleen. Yritämme tehdä siitä jälleen tarpeen, joka tuo lisäarvoa elämään, vaikka todellisuudessa 70% odottaa vain palkintoa liikkumisesta, ei itse liikkumista.  Tämä lienee varsin normaalia, sillä eiväthän heinäsavottaan vihellellen lähteneet rengitkään odottaneet pääsevänsä pullistelemaan ruskettuneilla lihaksillaan maalaisromanttiseen atmosfääriin. He odottivat saavansa heinätyöt pois päiväjärjestyksestä. Ehkä sen homman lomassa saattoi kuitenkin tehdä pientä siirtymäliikettä vastakkaisen sukupuolen suun...

Viikonloppu on hellinyt meitä entisiä villakerrastokansalaisia toden teolla. Aurinko on lämmittänyt kotimme vihdoin pysyvästi 20-asteiseksi (kunnes lukema taas syyskuussa laskee horrostasolle). Lämmityskauden päätösbileet voisi pitää vaikkapa vappuna pallogrillin antimista nauttien. Täytyyhän sitä nyt johonkin tuli sytyttää, ettei tule vieroitusoireita tästä alkukantaisesta toiminnasta. Vappua ennen olemme juhlineet lämpöä kulkemalla sisällä puolinudisteina, koska kylmään tottuneena voin sanoa, että nyt on hiki! Silti on yllättävää, miten nopeasti ihminen tottuu uusiin, lusksusmaisiin olotiloihin. On jo täysin tavanomaista kulkea kotona hihattomassa paidassa ja nukkua ilman sitä seksikästä villakerrastoa. Niin ihanan normaalia ja vapauttavaa! On myös tutkittu juttu (siinä tutkimuksessa, jota en nyt Google-haulla löydä), että parisuhteen laatu kärsii merkittävästi huonelämpötilan laskiessa alle 18 asteeseen. Ihmekös tuo, kun kaikki energia kanavoituu siihen, miten saisi pidet...