Estonian tragedia muistoissa kohti turvallisempaa tulevaisuutta

Autolautta M/S Estonian uppoamisesta on kulunut tänään 25 vuotta. Hyvin moni muistaa edelleen, missä oli ja mitä teki kuultuaan tästä yhdestä maailman suurimmasta merionnettomuudesta, jossa kuoli 852 ihmistä. Minä luin tragediasta Teksti-TV:stä ennen koulupäivää. Koulussa seurasimme järkyttyneinä koko päivän suoraa uutislähetystä. Tiesin tätini olevan mukana pelastustoimissa. Hän työskenteli onnekkaamman laivan henkilökunnan riveissä, muttei kyennyt pitkään aikaan työhön tuon kauhean yön jälkeen. Pelastusveneiden laskeminen myrskyävään aallokkoon oli lähestulkoon mahdotonta ja valitettavasti myös turhaa, sillä valtaosa Estonian matkustajista oli jo kuollut. 


Onnettomuudentutkintaan liittyvä sukelluskuva Estoniasta peräisin täältä.


Mietin Estoniaa yhä usein, etenkin syksyisen merimaiseman äärellä sekä niinä harvoina kertoina, kun olen uskaltautunut uimaan syysmereen. Ihminen selviää 10-asteisessa vedessä noin tunnin. Oma maksimissaan minuutin mittainen pulahdukseni tuntuu tätä tietoa vasten lähes sietämättömältä. Mietin, aistiko joku Estonian viimeiselle matkalle astunut matkustaja kohtalonsa. Vai oliko tunnelma yhtä arkisen rutinoitunut kuin risteilyllä yleensä tai kymmenennellä liikematkalla saman vuoden aikana? Näihin pohdintoihin voi löytää vastauksia lukuisista Estonia-aiheisista kirjoista, etenkin teoksesta Estonian ihmiset (Ellermaa&Pitsner, 2015). Myös erilaisiin YouTube- ja uutisklippeihin saa käytettyä koko päivän, jos alkaa etsiä tietoa Estonian uppoamisesta ja siitä selvinneistä. Veikkaan, että tänään moni käyttää aikansa Estonia-uutisoinnin seuraamiseen ja sytyttää kynttilän uhrien muistolle, itseni mukaanlukien. 

Estonian uppoaminen opetti traagisella tavalla paljon turvallisuustoimien kehittämisestä varustamoilla sekä meripelastuskeskuksissa. Estonian suuronnettomuus nosti turvallisuuden enemmän huomion kohteeksi myös työpaikoilla maissa. Turvallisuuteen tuudittautuminen on vahingollisen helppoa niin kauan, kunnes jotain vakavaa tapahtuu. Ihmismieli joko varautuu onnettomuuteen tai blokkaa katastrofin mahdollisuuden tiedostamattaan tai tiedostaen pois. Minä kuulun tuohon ensimmäiseen ryhmään. Katson aina ensimmäisenä vieraissa paikoissa, mistä pääsen äkkiä ulos, jos tarve vaatii. Monet Estoniasta pelastautuneet tunsivat laivan entuudestaan hyvin ja/tai olivat perehtyneet pelastusohjeisiin. Vain noin 10 prosenttia ihmisistä kykenee toimimaan jodonmukaisesti hätätilanteessa ja pelastamaan itsensä lisäksi mahdollisesti jonkun muunkin. Vaikka suuronnettomuustilanteita harjoitellaan ja niissä käyttäytymistä voidaan ennakoida, todellisen oman toimintatapansa tietää vasta tositilanteessa, jota ei toivottavasti koskaan tule eteen. 

Olen usein pohtinut, miksi olen jo ennen Estonian tragediaa pitänyt tärkeänä lukea laivahytin ovesta turvaohjeet. Luulisi kouluikäisellä olevan aivan muut asiat mielessä - kuten vadelmaveneisiin tutustuminen pelastusveneiden sijaan. Ennen ryntäämistä Tax-Freehen teimme kuitenkin retken pelastusveneille ja kokoontumispaikkaan, koska halusin. En kuitenkaan muista, että kotonani olisi mitenkään erityisen paljon painotettu pelastusasioita. Olenkin tullut siihen lopputulokseen, että liian nuorena nähty Liekehtivä torni -elokuva (1974) on virittänyt minut varautumaan katastrofiin jo lapsuudessa. Jos mietin vielä kauemmas alitajuntaan ja kenties "pseudomaailmaan" ulottuvia selityksiä, mieleeni nousee kaksi asiaa: Olenko ehkä kokenut edellisissä elämissä, mikäli sellaisia on, menetyksiä onnettomuuksien kautta? Myös unimaailmani antaa viitteitä tähän mielenkiintoiseen ajatukseen. 


Kuvahaun tulos haulle viking sally
Kuva: MTV3:n uutisointi Viking Sallyn murhamysteeriin liittyen

Olen myös matkustanut Estonialla, joka oli aiemmin eri varustamon lipun alla seilannut Viking Sally. Niin ovat tuhannet muutkin tehneet, mutta minulla on ihmeellisesti käyttäyttyvä kuudes aisti (esim. uneni perusteella tiesin joulun 2004 tsunamista jo kaksi päivää ennen kuin siitä uutisoitiin). Todennäköisempää lienee kuitenkin se, että sukulaisten työskennellessä laivoilla olen jo varhaislapsuudessa oppinut pelkäämään laivan uppoamista - olihan Tukholmassakin vakiovierailukohteenamme Vasa-museo. Upea Vasa-laiva upposi Tukholman edustalle neitsytmatkallaan vuonna 1628, mutta sitä voi ihailla merestä nostettuna nykyisessä museossa. 

Niin tai näin, on yhdentekevää, mitkä asiat johtavat turvallisuushakuisiin toimintatapoihin. Tärkeintä on se, että ylipäätään ennakoi, toimii ja on itse aktiivisena osallisena luomassa turvallisuuskulttuuria esimerkiksi juuri työpaikalla (jossa jotkut saattavat väheksyä asian tärkeyttä). Tiedätkö sinä, miten toimit, jos työpaikallasi tai vaikkapa kauppakeskuksessa sattuu hätätilanne? Tiedätkö heti, minne suuntaat vai jähmetytkö paikallesi, joka oli hämmästynyt ensireaktio myös Estonialla? Valtaosa tapaturmista ja onnettomuuksista tapahtuu kuitenkin kotona, joten oman kodin vuosittainen "turvahuolto" on paikallaan. Löytyykö omasta kodistasi vähintään yksi palovaroitin per 50 neliötä (+häkävaroitin, joka on kaksi vuotta sitten pelastanut henkeni), sammutinpeite ja -pullo, taskulamppu sekä tikkaat? Onko taloyhtiösi pelastussuunnitelma kunnossa ja kaikille asukkaille toimitettu? Suuronnettomuudet vievät huomiomme luonnollisesti laajoihin pelastusoperaatioihin, mutta pienet yksityiskohdat omassa elinympäristössä ja arjessa ovat usein ne kaikkein ratkaisevimmat huomionkiinnityksen kohteet oman terveyden ja turvallisuuden kannalta. 

Estonian uhrien muistoa kunnioitaen - suuntaathan sinäkin ajatuksesi turvallisuuden hyväksi jo tänä viikonloppuna?



Linkkejä:












Kommentit

  1. Hyvä kirjoitus turvallisuuden tärkeydestä. Itse olen työskennellyt terveydenhuoltoalalla, joten tiedän, ettei turvallisuutta voi koskaan korostaa liikaa. Hyvän turvallisuusvinkin antoi myös kerran joku lentäjä, joka sanoi, että jos hän on matkustajana lentokoneessa, hän laskee aina ennen nousua, montako penkkiriviä on lähimpään hätäpoistumisovelle. Esim. tulipalon sattuessa ei välttämättä näe yhtään mitään. Siksi pelastautumisreitti myös laivalla kannattaa tarkistaa heti ensimmäiseksi ja vasta sitten ostoksille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin olen kuullut joskus tuon lentokonevinkin, mutta arvaapa vaan, olenko muistanut laskea penkkirivejä. Kiitos muistutuksesta! Jostain syystä meidät on sijoitettu tyyliin joka toinen kerta lentokoneen hätäpoistumisriville. Onkohan tässäkin joku ikäskanneri, että kunkin lennon mahdollisimman tilastollisesti terveet istuisivat hätäpoistumistiellä evätkä esim. iäkkäät henkilöt, joilla ei olisi ehkä voimaa avata ovea?
      Totta puhut, turvallisuusasioita ei voi koskaan korostaa liikaa. Silti usein niistä tingitään ensimmäisenä, jos firmalla menee huonosti (esim. ensiapukoulutus ja muut valmennukset).

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!