Maalaus(taide)projektit syystauolle

Hurraa! Voin onnitella itseäni välietapin saavuttamisesta. Verannan yksi iso seinä on maalattu viimeisenä lämpimänä syyspäivänä. Viime vuonna oletin, että veranta olisi tähän mennessä kokonaan maalattu. Röhönaurua! Luovuin tästä tavoitteesta jo keväällä, jolloin päätin, että alaosa, kaksi ikkunaa ja yksi seinä riittävät.




Pelkäsin turhaan värien räikeyttä. Vaikka lopputulos muistuttaa Peppi Pitkätossun huvikumpua tai Hannu ja Kerttu -pipareita, olen 95-prosenttisesti tyytyväinen värisävyihin. Tavoitteena oli, että tuo vihreä olisi ollut murretumpi ja hieman tummempi, mutta maalatessa aina yllättyy. Sävy näyttäytyy myös murretumpana sitten, kun koko verannan yläosa on saanut pionin sävyn.




Kuten huomaatte, sävy on yllättävän lähellä vanhaa, ehkä 1980-90-luvuilla maalattua vaaleaa roosaa. Se lohkeilee synteettisenä maalina vanhemmasta pellavaöljymaalipinnasta niin pahasti, että muuta vaihtoehtoa ei ole kuin koko verannan perusteellinen rassaus. Tähän kuuluu ylivoimaisesti eniten aikaa.




Nyt tavoitteena onkin, että ensi kevääseen mennessä olisin skrapannut koko yläverannan klaniksi ja pääsisin sitten heti huhti-toukokuussa maalaamaan.




Syksyn koleus ja kosteus ovat kuitenkin "yllättäen" vaikuttaneet haluuni kykkiä verannalla. Jos ulko-ovea taas pitää pölyä varten auki, naapuri ilmestyy hetkessä oviaukkoon. Ei siinä mitään, mutta samalla on aika vaikea skrapata äänekkäästi! Olenkin mieluummin käpertynyt villapeitteen alle sohvan nurkkaan lähimmäs kaakeliuunia ja katsellut tätä myöskin keskeneräiseksi jäänyttä tauluani, jota maalasin verannalla seinän sijaan. 




Myös taulu saa levätä talven yli, ellen sitten jonain aurikoisena talvipäivänä innostu maalaamaan sisätiloissa. Talvella on helpompi tehdä pieniä töitä, kuten ikoneja ja piirroksia, kun ei voi avata ikkunoita maalihuurujen poistamista varten. Tai toki voi, mutta me olemme jo tilkinneet akkunat pellavariveellä. Yksikin lisälämpöaste on arvokas!

Haaveilen maalauskurssista Toscanassa sekä maisemamaalauksesta vaikka ihan Aurajokilaaksossa. Miksei Suomessa näe luonnossa juuri koskaan taiteilijoita telineineen? Ulkomailla se on todennäköisempää, mutta sielläkin harvinaista. Johtuuko se kamera-ajasta? Ikuistamme upeat maisemat kameroihin ja älypuhelimiin. Ennen oli mahdollista vain jäljentää kuva paperille tai kankaalle. 
Tämä tuli vahvasti mieleeni palatessani hetkeksi graduaineistojeni äärelle. Yhden päiväkirjan sivuilta löytyi paljon piirrettyjä kuvia maisemista. Yksi maisema oli piirretty vermuttipullon etiketin taakse, kun muuta ei ollut tuolloin mukana. Suomi oli juuri itsenäistynyt ja tämä vermuttia nauttinut merimies ikuisti afrikkalaisen maiseman, jossa liehui kuviteltu Suomen lippu.

Ihmisillä on aina ollut tarve ikuistaa ja jättää maailmaan oma kädenjälki. Toisille riittää maailmoista henkilökohtaisin - oma koti. Minä en vielä tiedä, miten kauas minun maailmani ulottuu. 

Kommentit

  1. Näyttää oikein viihtyisältä ja värit sopivat hyvin keskenään. Itse en ole koskaan ollut mikään taidemaalari, mutta lapsena tuli joskus kokeiltua öljyvärimaalausta mökillä. Olisi tosiaan kiva nähdä taiteilijoita maalaamassa maisemia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia!
      Minä uskon, että jokaisen sisällä asuu taiteilija, jos vain antaa luovuuden tulla esille. Tiedän monia taiteilijoita, jotka eivät välttämättä olleet arvosanallisesti lahjakkaita taideaineissa, mutta kipinä taiteen tekemiseen on syttynyt myöhemmällä iällä. Kannattaa siis kokeilla rohkeasti taas aikuisena ;)
      Ehkä täytyy itse mennä telineen kanssa ulos ja odottaa, koska joku liittyy seuraksi!

      Poista
  2. Oletpa saanut siistiä jälkeä aikaan. Maalaaus on kyllä rentouttavaa puuhaa. Minua se on viime aikoina alkanut kiinnostaa ihan ammatillisestikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miia! Nyt yli vuotta myöhemmin käsittelisin oksakohdat oksalakalla. Vaikka puu on yli satavuotias, yhä vain oksakohdista tulee pihka maalin läpi! En osannut kuvitellalaan tällaista vaihtoehtoa. Nyt oikein omaakin silmää hivelee katsoa tuota ensimmäistä kuvaa! Ja tosiaan, maalaus on rentouttavaa. Rakennusrestaurointi etenkin on minua kiinnostanut, mutta toistaiseksi olen tyytynyt pienimuotoiseen puuhasteluun hyvin hitaalla aikataululla. Kannattaa kyllä tehdä maalauksesta ammatti, jos suinkin tuntee paloa alaan!

      Poista
  3. Onneksi olkoon välietapin saavuttamisesta. Minusta nuo värit näyttävät oikein iloisilta ja pirteiltä. Mitä sitä turhaan rehkimään, parempi vain nauttia puuhastelusta siinä määrin kun se tuntuu mukavalta, juuri näin. Mukavaa kesää ja toivottavasti löydät mieluisan maalauskurssin. https://www.maalausliiketuimala.fi/teollisuusmaalaus

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!