Blogi 2 vuotta ja koronapelkoiset emojiterveiset!

Hurraa! Huomasin tänään, että bloggaushistoriani ulottuu jo tasan kahden vuoden päähän! Miten minä, kärsimättömyyden peri- ja peilikuva, olen pystynyt suoltamaan tekstiä näin tasaiseen tahtiin ja vieläpä pitkäjänteisesti? Ehkä tämä on tyhmä kysymys - onhan kirjoittaminen ajattelun lisäksi yksi parhaista asioista, joita tiedän. Nyt ei vain ole ollut kummallekaan liiemmin aikaa, sillä minua ei onneksi ole irtisanottu tai lomautettu koronaepidemian takia. 

Kirjoittamista vaikeuttaa myös aika merkittävästi oman puhelimeni hajoaminen. Sen puhelimen, jolla liian usein epäergonomisesti näppäilin postauksia. Luurin hinkkaaminen käsidesillä kuuluu koronaepidemian aikaisiin päivittäisiin työ- ja kotiinpaluutehtäviini, ja yhden kerran lorahti vähän liikaa, ohi paperin. Käsidesi tunkeutui pienestä puhelimen reiästä sisään ja lamautti puhelimestani näppäimistön. Pystyn vastaamaan viesteihin vain emojeilla tai gifeillä! Mikä itseään toteuttava ennustus! Juuri jossain postauksessani taisin todeta, että voisin alkaa puhelinkommunikoida vain niillä mieheni kanssa, heh. 

Onneksi sentään myös telefooni ja puheviestit toimivat. Mutta voitte kuvitella, että älypuhelin ilman näppistä on kuin sijoittaja ilman verkkopankkia. Jälkimmäiseenkään en pysty kirjautumaan, en oikeastaan yhtään mihinkään. En hakemaan tiettyä nettisivua tai vastauksia Googlesta. Välilehdillä oli hajoamisen aikaan onneksi auki tämä Blogger, Yle, työsome ja sähköposti, joten pystyn kätevästi lukemaan uutisia. En vain voi, harmi ja "harmi" kyllä reagoida mihinkään muutoin kuin peukuin ja emojein. Miten ärsyttävää toiselle osapuolelle! Katsotaan, tilaanko kohta netistä uuden puhelimen. Mikä olisi max. 300 euroinen, hyväkamerainen luuri? Vai kysynkö mahdottomia?

Tätä postausta kirjoitan mieheni puhelimella, koska olin liian laiska avatakseni tietokoneen. Katsotaan, löytyykö täältä kuvista jokin mielenkiintoinen kuvituskuva. Hmm... Freddie Mercury, Star Wars ja pihamme ihana vakiopupu! Mikään ei varsinaisesti liity tähän postaukseen, mutta näillä mennään! 

Mieheni on näemmä ottanut kuvan synttärikortistaan ja idolistaan, miten liikuttavaa. Keksin linkin tähän postaukseen: Freddie voi laulaa pilven yltä minullekin onnittelulaulun kahden vuoden bloggaaja"uran" johdosta! 

Tämä Star Wars - trilogia ei kuulemma ole lähellekään yhtä hyvä kuin alkuperäinen. Tähtien sotaa eletään myös nyt korona-arjessa. Darth Vader on koronavirus ja iskujoukot tartunnan saaneita ihmisiä. 

Ja suloinen pupumme, joka oli ehkä kuukausi sitten rappusten alla unten mailla aamulehteä hakiessa. Viime vuonna pupu poiki ja hävisi jonnekin jälkeläistensä kanssa, mutta nyt hän on palannut pihapiiriin meitä ilahduttamaan. Pupua ei korona huoleta eikä häntä kiinnosta minun kirjoitteluni. 

Koronaa minulla ei klikkiotsikosta huolimatta vielä ole, ellen kanna sitä parhaillaan piilevänä. Käänsin tänään lehtikompostin ja huohotin kuin saaliin perässä juokseva hyeena. Aloin heti pohtia, onko tämä nyt sitä, SITÄ!? Tajusin kohta kuunnelleeni liikaa mieheni fobioita sekä unohtaneeni kaulahuivini matontamppaustelineelle. 

Keväisin me suomalaiset teemme aina saman virheen auringon lämmittäessä sielua ihanasti - riisumme vaatteita liiaksi ja touhuamme puutarhoissa jopa niin, että nuo puuhat näkyvät sairaalakäyntipiikkinä. Nytkin TYKSiin on kuulemma kärrätty potilaita, jotka ovat pudonneet kevätharvennettavista omenapuista maahan mojovammin kuin syksyiset omenat. En tiedä, onko puuhaaveri vai koronatartunta pahempi kohtalo. Sen taitaa kohtalo juuri määrätä. Onneksi sairaaloissa on yhä hyvin tilaa, vaikka suojavarusteet ilmeisesti uhkaavatkin loppua. Äsken Seitsemän koronauutisissa kerrottiin, että Kiinasta lähetetty suojamaskierä ei kelpaa sairaaloihin, mutta sentään palvelukoteihin ne käyvät. 

Sääliksi käy kaikki vanhukset, jotka eivät saa nyt vastaanottaa muutenkin ehkä harvinaisia vieraita. Muuten olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että eristäytyminen tekee länsimaiselle, suhteellisen hyvin toimeen tulevalle ihmiselle monessa mielessä hyvää. 

Myös yksi ikiaikainen haaveeni saattaa toteutua, sillä riskiryhmään kuuluva mieheni aikoo kasvattaa pitkät hiukset koronaparturin pelossa! Nuorruin tästä tiedosta jälleen teinihevariksi.

Palaan pääsiäiseen ja kaikenlaiseen yhteiskunnalliseen ja yksityiseen elämään taas sitten, kun vapaus koittaa. Oikein rauhallista (sitä se on varmasti!?) pääsiäisen odotusta sinulle!