Nainen Morsiamen kirjan ja Kotilieden takana

Muistatteko kirjoitukseni kirjahyllyni mielenkiintoisesta löydöstä, Morsiamen kirjasta? Siinä anonyymit kaksi rouvaa antavat neuvoja tuleville sota-ajan morsmaikuille varsin perinteiseen tapaan. Kannattaa lukea linkin analyysini teoksesta, mutta lyhyesti ja ytimekkäästi summaten sisältö koostuu naisen tehtävästä synnyttää lapsia ja palvella aviomiestään. Tasa-arvoa kannattavan nykynaisen on haasteellista lukea teos ilman sisäistä uhmaa, mutta todellinen jymy-yllätys on, että toiseksi kirjoittajaksi paljastui naimaton ja lapseton nainen, joka kannatti vakaasti naisten urakehitystä!


Alli Wiherheimo (1895-1978). Kuva Wikipediasta. 



Morsiamen kirjan toinen kirjoittaja on nimittäin Alli Wiherheimo, Kotilieden perustaja ja päätoimittaja yli neljänkymmenen vuoden ajalta (1922-1963). Luin hiljattain saamastani Kotiliesi-näytenumerosta Allista kertovan laajan artikkelin, josta minua pitkään kiehtonut Morsiamen kirja -mysteeri selvisi täysin sattumalta! 

Työssään äärettömän vaatimaton Alli Wiherheimo on ollut nyt pinnalla, sillä Seija Aunilan väitöskirjan myötä Kotilieden kautta välitetty arvomaailma on ollut julkisen suurennuslasin alla. Aiheesta nousi pieni kohu, sillä Aunila osoitti tutkimuksessaan, miten naistenlehdillä oli osuutensa sotapropagandan levittämisessä naiskansan syviin riveihin. Alli Wiherheimon kohdalla tämä tarkoitti myös jossain määrin natsisaksalaisen kurinalaisuuden ja perhekäsityksen ihailua, jolle haettiin vahviketta koko toimittajaporukan matkalla kansallissosialistiseen valtakuntaan, josta ei sitten tullutkaan tuhatvuotista. Aunilan näkemyksen mukaan Wiherheimo rakensi Kotiliedessä omaa haavemaailmaa, kodilleen omistautuvaa uhrivalmista perheenemäntää, jota hän ei naimattomana naisena koskaan saavuttanut. 





Juuri tähän utiopia- ja propagandakuvaan liittyy mitä ilmeisimmin teos Morsiamen kirja, vaikkei siinä kehotetakaan kansallissosialistiseen tapaan hankkimaan kuutta lasta, mutta toivottampaa sekin varmasti olisi kuin kammottava lapsettomuus. En osannut kuvitellakaan, että teoksen kirjoittaja olisi itse lapseton vanhapiika näin vanhasuomalaisittain ilmaistuna. Alli Wiherheimo todella loi kirjaan utopistisen ihanneavioliiton, jollaisen keskellä hän ei itse saanut koskaan elää. 

Alli joutui jo varhain ottamaan vastuun lapsuudenperheensä elättämisestä, sillä Allin isä kuoli nuorena ja Alli oli eloonjääneistä lapsista vanhin. Vielä vain hetki sitten oli oikeasti valittava työn ja perhe-elämän välillä. Niitä ei voinut yhdistää edes henkisellä tasolla, vaikka se olisikin käytännössä voinut olla jotenkuten mahdollista. Asenneilmapiiri oli hyvin erilainen kuin tänään. Koulutettu ja kielitaitoinen Alli oli lopulta sidottu työntekoon, jotta voisi maksaa myös sisarustensa velkoja. 

Mietin Allista kertovaa artikkelia lukiessa, kumpi painoi naimattomuuden vaa´assa enemmän, edellä mainittu kohtalontie vai todella heikko itsetunto. Alli piti itseään kömpelönä ja naiseksi suurikokoisena. Vaikka hänen pitikin ommella vaatteensa itse kokonsa vuoksi (kehittyen näin myös taitavaksi ompelijaksi), en ymmärrä kuvia katsoessani Allin häpeää itsestään. Näinhän se valitettavasti usein menee ajasta riippumatta: ihminen on itse itselleen pahin vihollinen. 

Tosin näin someaikakaudella  ulkonäön arviointi ja arvostelu ulottuu herkästi myös itsemme ulkopuolelle. Tästä erinomaisena esimerkkinä toimii kohu pääministeri Sanna Marinin "tissivakokuvasta", joka peitti täysin alleen varsinaisen haastattelun tärkeän sanoman. Marin on kuitenkin kaukaa fiksu. Kuvan avulla esiin nousivat piilokäsityksemme siitä, mitä naisen muka pitäisi olla kelvatakseen yhteiskunnan yhdenvertaiseksi jäseneksi. 



Instagramin kuvakaappaus Sanna Marinin kohukuvasta: Foreigner.fi



Naisen rooli on yhä lähes yhtä tarkoin määritelty kuin Morsiamen kirjassa - etenkin vaikuttavassa asemassa esiintyvän naisen. Uskon myös, että yhä tänään, tässä ajassa, suhtautuminen Mariniin olisi erilainen, jos hän olisi lapseton pääministeri. Yhdysvalloissa poliitikot poseeraavat koko ydinperheensä voimin, jotta kanssa suhtautuisi heihin turvallisuuden lähteenä. Muu kuin normi on turvatonta. Ei pitäisi kuitenkaan olla turvallisuutta horjuttavaa esitellä upeaa suomalaista korua upean naisen kaunista dekolteeta vasten, oli pääministeri tai ei. Alli Wiherluoto liputtaisi täysillä, uskon näin - Morsiamen kirjan opeista huolimatta. 

Historiantutkimuksessa ja ylipäätään elämässä parasta on juuri se, että koska tahansa voi löytyä puuttuva palanen johonkin aiempaan mysteeriin. Yksinäisen rouvan kuolinpesästä löytämäni kirjan mysteeri on nyt puoliksi ratkennut, mutta kuka tuo toinen rouva oli? Alli kyllä kirjoitti usein peitenimillä, myös monikkomuotoa käyttäen. Nyt kuitenkin löysin Googlen kautta maininnan kirjailija Selma Anttilasta samaisen Morsiamen kirjan myynti-ilmoituksen kohdalla antikvaarin sivulla. Kyseessä voisi toki olla lähdevirhe, mutta viittauksia Selma Anttilaan toisena morsmaikkukirjailijana löytyy tätä oletusta vasten "liikaa". Lisäksi Selma Anttila saattoi hyvin olla Alli Wiherheimon lähipiiriläinen, sillä heitä yhdisti samankaltainen arvomaailma ja sivistys. He olivat molemmat aktiivisia naisasianaisia, jotka ajoivat heikompien asiaa. Tasa-arvon toteutuminen oli heille kunnia-asia, mikä on toisaalta vakavassa ristiriidassa Morsiamen kirjan sisällön kanssa. 

Tätä ristiriitaa selittänee tarve pitää sodassa rakoileva kansakunta yhtenäisenä. Alli Wiherluoto oli vahvasti isänmaallinen, kuten varmasti myös Selma Anttila. Isänmaallisuus sai Allin varmasti kirjoittamaan myös kansakuntaa yhdistävän avioliitto-opuksen, jota lukemalla saa nykyajassa vähintäänkin makeita nauruja ja väritettyä aikalaiskuvaa. Ehkä joissain talouksissa syntyy myös pieni perheriita, sillä kuten aiemmin mainittu, tasa-arvo ei yhä tänä päivänä toteudu. 

Moni asia ei ole muuttunut edes Morsiamen kirjan julkaisujakson, 1940-1950-luvun jälkeen. Lukemalla samaan aikaan sijoittuvan todellisen tasa-arvoeepoksen, Simone de Beauvoirin Toinen sukupuoli -teoksen, voi nyökytellä päätään yhä nykyajassa. Nainen halutaan edelleen laittaa muottiin, vaikkapa hashtagilla synnytystalkoot. Lapsettomuus on yhä tabu, jota saa samaan aikaan selitellä tuntemattomille. Naisen tulisi yhä valjastaa ruumiinsa sen evolutiivista tarkoitusta, synnyttämistä varten. Puhutaan kestävyysvajeesta, väestörakenteen vinoutumasta, yhteiskunnan ikääntymisestä ja maaseudun autioitumisesta. Kaiken tämän takana on nainen, joka ei synnytä. 

Toisaalta kaiken takana on myös mies, joka ei sytytä valinnanvapaudessa elävää naista sekä parisuhde, jossa kohtaaminen on yhä vaikeampaa. Aina on menty monin tavoin väärien ihmisten kanssa yhteen sukujen intressien perusteella ja niin edelleen, mutta nykyajassa tämä ei riitä. Kuitenkin ne vähät lapset hankitaan helposti väärien kumppanien kanssa niin sanotusti lapsitarve edellä. Eipä ihme, ettei perhe-elämästä anneta Suomessa kovin houkuttelevaa kuvaa.

Teksti lähtee huolestuttavasti rönsyilemään, toivottavasti kohti ydintä. Mielestäni on toisaalta huolestuttavaa, että häissämme bändin laulaja tuli kertomaan: ihana nähdä kerrankin hääpari, joka oikeasti tykkää toisistaan. Eikö rakkauden pitäisi huokua edes jossain määrin jokaisesta naimisiin menevästä parista Suomessa 2000-luvulla? Kun olemme halunneet valinnanvapauden, arvostakaamme ja vaalikaamme sitä mahdollisuutta loppuun asti. Ei ole pakko mennä naimisiin muusta kuin rakkaudesta. Valinnanvapauden ei pitäisi olla yhtä kuin tyytyminen, laimea yritys ja vaihto seuraavaan. Tässä meillä individualismin orjilla on paljon opittavaa. Ehkä tämä on myös seikka, joka nousee mieleen lukiessa Morsiamen kirjaa. Ei haettu koko ajan vastausta toisesta, vaan kysyttiin itseltä, mitä minä voin tehdä tämän suhteen hyväksi. Ainakin tämä päti naisen kohdalla!

Siinä frouvat olivat varmasti ikiaikaisen oikeassa, että "älä nai tyhmää miestä". Sama pätee myöskin toisin päin. Ei myöskään kannata naida väkivaltaista, alkoholisoitunutta, tunnekylmää tai tuppisuuta kumppania. Jääkö paljon valinnanvaraa jäljelle? Summa summarum: jos noudattaisimme kaikkia nykyajan lifestyle-ohjeita sekä menneiden vuosikymmenien rouvien kehotuksia, ei meille jäisi lopulta kovin monta oljenkortta jäljelle. Ja tällöin niitä lapsiakin syntyisi entistä vähemmän. Sitä ei varmasti Alli Wiherheimo tahtoisi. 

Minusta oliskin kiinnostavaa tietää, mitä Alli ajattelisi nykyajan buumista, lapsen hankkimisesta itsellisesti. Ennenkin monet yksinäiset rouvat adoptoivat lapsia, mutta nykyään lapsen saaminen on mahdollista siten, miten jumala tai sittenkin tiedemies on luonut. Luulen, että tämä ajatus olisi Allille liikaa, joka kuitenkin haaveili romanttisesta rakkaudesta. 



Voiko romanttinen rakkaus olla tasa-arvoista? Mielestäni kyllä.
Tämän vanhan postikortin kuvan voi totuuden nimissä nähdä aivan yhtä hyvin myös asetelmaltaan toisin päin, mutta tätä meille tarjotaan yhä tänään. Mies ottaa tilanteen haltuun ja suojelee naista, joka antautuu. Pääministeri taas ei antaudu avoimella dekolteellaan, hän vain on vakuuttava. Yhtä avoin rinnus löytyy kuvankin naiselta, mutta se on ok oman sorvin äärellä. 


Ja lopuksi gallup: Mikä on sinun paras neuvosi avioliittoon, vai ovatko neuvot turhia?


Lue myös: 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!