Laulu kuolleesta mahdollisuudesta

 

Mietin
mitä sinulle kuuluisi nyt
jos olisit yhä täällä
Olisit hengissä pysynyt

Olisitko vierelläni
jakamassa teininä tumpattua sätkää
vaiko muistoja siitä
kun muut pelasivat vain lätkää

Olit joulukuun lapsi
niin kuin minäkin
mutta kerran tarhassa mies
Kenties joskus isäkin

Tuon illan pakkasöisen
muistan tuoreena vieläkin
Se oli ensimmäinen ja viimeinen
hetki uuden alkamisen
Olin ystävä ja nainen

Kun saavut perheinesi luokseni
kaksoisolentosi kuorissa
minä mietin
miten vähän aikaa sitten
olimme uteliaita nuoria
Odotimme mitä elämä tuo tullessaan
mutta se veikin sinut
lopullisen laivan satamaan

Mietin sitä
kun astut ilmalaivaan
Bond-elokuvassa
Olet ollut niin kauan vainaa
Lepäät koivun alla suuren
rakkaan toisella puolen
kuin toinen toisissanne
toista tarinaa luoden

Ehkä kohtaan vielä sinut
kun viimeinen pakkasyö saapuu
ja peittelee halla minut
suruttomuuden mustaan kaapuun

Kuulen äänettömän kutsun
tunnen näkymättömän höyryn
Luen huuliltasi toiveen
Saavu tarhan pihalle
takaisin

Vai oliko se toiveeni minun
Sitä tiedä en
Tarinat jäävät kesken
elämässä joka kestää
vain lyhyen hetken

E. P. / 1.5.2021


Migreenisenä oli pakko tämän verran kirjoittaa. Kun on maannut koko päivän sängyssä, ollut lähellä vain kynä, paperi ja aurinkolasit... ja Elena Ferranten kerrassaan loistava Loistava ystäväni, voi kyynelkanaviin ponnahtaa väkeviä muistoja ajasta, jolloin tulevaisuus näyttäytyi pelonsekaisena mahdollisuutena. Kuten yhä edelleen, mutta vain toiselle meistä. 

Tosiasiassa olen miettinyt häntä paljon viime aikoina, jostain syystä. Elämään tulee kausia. Kertoessani hänestä tarkempia yksityiskohtia loistavimmalle ystävälleni, tajusin vasta sillä hetkellä, miten monet asiat heitä yhdistävät. Oliko hän kuin alitajuinen esikuva kaikelle myöhemmin tapahtuvalle? Hänkin soitti rumpuja ja oli Queen-fani. Mutta ennen kaikkea, hän oli oikealla tavalla herkkä ja hauras, mieleltään vauras. 

Muistan hänet lämmöllä hönkiessäni  yöpakkasilmaa. En sentään enää nikotiinilla höystettyä. En enää muista, tiesikö hän jo silloin olevansa jälleen sairas, viiden vuoden jälkeen, vai saiko hän kuulla siitä vasta kuukausi myöhemmin, jolloin morfiini jo yritti tehdä tehtävänsä. Mutta sitä, että hän tulisi kuolemaan, sitä hän ei kuulemma saanut tietää. Silti uskon, että hän tiesi. 

Siksikö tarinan keskeneräisyys? Vaiko siksi, että hämmennys yhdistettynä ujouteen vie niin monella nuorella voiton uskaltamisesta? En saa tietää. Siinä yksi syy nuoruuden vetovoimaan ilman näin traagista kohtaloa. 

Ferrantesta kirjoitan vielä myöhemmin lisää. Vapunpäivän iltayötä toivotan minä, vaikka vähän vaisuissa tunnelmissa. Mutta eilen oli hetken juhla. 

Elämä on juhla. 


Kommentit

  1. Kaunis teksti. Elämä on juhla ja lahja. Ja sinulla todella on myös kirjoittamisen lahja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella paljon ♥️ Nimenomaan, elämä on lahja, josta kannattaa mieluummin nauttia kuin synkistellä.

      Poista
  2. Jos migreenisenä kirjoittaa tällaista tekstiä, niin mitä terveenä kirjoittaakaan.
    Kaunis surumielinen teksti.
    Toivottavasti olet jo päässyt jalkeille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta! Ehkä juuri migreenissä kirjoittaa paremmin tällaista surumielistä sisältöä, kun on jo valmiiksi siinä tunnetilassa! Jalkeille olen päässyt, mutta taidan palata vielä petiin :D Huomenna on päivä uusi!

      Poista
  3. Kaunis, koskettava teksti. Nuoruudessa on loistonsa ja liian aikaisin päättynyt elämä on usein todella traagista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva! Only the good die young, Queenin laulua mukaillen. Suuri tragedia, josta vanhemmat eivät voi koskaan päästä yli. Silti edelleen nuoria kuolee, lapsia ja vauvoja kuolee. Mielestäni tästä puhutaan aika vähän, puheenaihetta vältellään. Ennen lapsen kuolema oli tavallisempaa, mutta koskaan siihen ei voi tottua. Nuoren ihmisen kuolema on yksi harvoista asioista, joihin en pysty koskaan liittämään sanontaa "kaikella on tarkoituksensa".

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!