Euforia

Mietin, miksi minulle tulee sanasta euforia mieleen ensimmäisenä legendaarinen kasarielokuva Prinssille morsian (1988). Toiseksi alkaa soida päässä Ruotsin Euroviisu-voittaja Loreenin Euphoria. Jälkimmäinen korvamato on varsin ymmärrettävä, ei siis mennä siihen. Mennään ensin euforia-sanan etymologiaan. Wikipedian mukaan "euforia on kaikki muut tunteet ohittava hyvänolontunne. Se voi syntyä luonnollisesti tai lääkkeillä, alkoholilla tai muilla päihteillä aiheutettuna. Euforian vastakohta on dysforia." 

Aika yksioikoista ja päihdeorientoitunutta. Encyclopedia Titanica taas toi miltei viruksen koneeseeni, mutta onnistuin saamaan vastauksen miljoonan halloween-kurpitsan joukosta: "Sana euforia on kreikkalaista alkuperää "εὐφορία", joka tarkoittaa "voimaa jatkaa"... Euforia on mielialan pahenemista ilon, tunteiden tai myös jonkin tyyppisten huumeiden käytön tai lääkkeiden seurauksena." 

Jälkimmäisen kirjoittajan ongelmana taita olla sama vinksin vonksin -sairaus kuin minulla, jossa merkitykset menevät sekaisin. Tuossahan pitäisi lukea "paranemista" eikä pahenemista. Minä liitän muutenkin sanaan euforia palkitsevan hyvänolontunteen ilman lääkinnällistä pohjaa. Ellei sitten sosiaalisia suhteita voida laskea lääkkeeksi tai vaikkapa kustannustoimittajan kiinnostusta, joka ei vielä tarkoita mitään. 

Elämäni on ollut hyvää noin kuukauden tai päivän ajan, ja olen aivan liekeissä. Miksi?

No, mennään nyt siihen prinssin morsmaikkuun. Minähän vuokrasin tätä lapsena taukoamatta vhs-vuokraamosta, mikäli elokuvaa ei esitetty telkkarista riittävän usein. Muistaakseni jossain kohtaa nauhoitin elokuvan ja muistin vuorosanat ulkoa. Lyhyesti zamundalainen prinssi Akeem (Eddie Murphy) lähtee mahdollisuuksien Amerikkaan palvelijansa Semmin (Arsenio Hall) kanssa etsimään sopivaa morsianta, joka olisi älykäs ja kaikin tavoin prinssille oikea valinta. Seuraava kuva toiminee ehkä tässäkin yhteydessä:


Kuva: Amazon Studios. Kai nyt pääsemme näin euforiseen tilaan kuullessamme, että Prinssille morsian saa jatko-osan! Tämä ykkösosan kohtaus oli ihan huippu, Eddie Murphy esitti kahta vai kolmea eri kuvan roolihahmoa. 


Prinssi on komea ja työtä pelkäämätön. Hän ei halua muuttaa Waldorf Astoriaan vaan Queensin rottien keskelle haisevaan loukkoon. Nykyään tosin sekin on rikkaiden suosima trendialue, mutta vielä 1980-luvulla siellä lämmiteltiin käsiä tynnyrinuotion äärellä. Akeem menee töihin paikalliseen McDonaldsiin tai sen kopioon ja pääsee osaksi yhteiskuntaa, jossa merkitsee ainakin muka-tasolla muukin kuin raha. Ehkä Yhdysvallat mahdollisuuksien maana oli väärä matkakohde, mutta ainakin elokuvateollisuus uskoi vielä vuonna 1988 tähän harhakuvaan. 


Missä olemme ja olemmeko mekin siellä? Kuva: Episodi/Paramount Pictures. 


Euforia varmaan yhdistyy Prinssille morsian -elokuvassa uuden ja mullistavan löytymiseen. Ehkä minulla on edessäni sieluni Amerikka, mahdollisuuksien maa, vihdoin kaleeriorjuuden päättyessä. Pyydän anteeksi oikeasti yhä tänä päivänä orjina työskenteleviltä, enhän minä tiedä mistä puhun. Mutta ymmärtänette mitä tarkoitan, kun voi astua prinsessa Rohkeana taskut täynnä erilaista pääomaa tuntemattomalle maaperälle, jossa suuri tyhjyys on ainakin jotain muuta kuin seinä. Minun ei tarvitse hakata enää päätäni seinään, minä voin vaikka halutessani rakentaa itse seinän ja maalata sen pinkiksi. Vaihtoehtoisesti voin moukaroida siihen kolon ja kehystää sen samettiverhoilla. 

Tämän edessä siintävän kultakauden säteissä aloitin tänään kolmannen romaanikäsikirjoitukseni. Uskoen ihan oikeasti, että sekin valmistuu. Se on uuden alku, kaksi toista lähestyvät jo loppuaan. Toki editoida pitää ja rankasti. Mutta mitä muuta tähän enää tarvitaan kuin Prinssille morsian osa 2 ja Hese-pulla? 

En tiedä kauanko rahani riittävät, kauanko pinnani kestää olla pois työelämästä työkkärin painostaessa todennäköisesti jossain kohtaa jo lujaa. Oikeastaan olla välittämättä työelämän ruoskasta, siinä on se suurin haaste. Mutta ainakin puoli vuotta voin olla rahallisesti pois työelämän ikeestä. 

Itse asiassa, minähän työskentelen koko ajan. Kirjoittaminen on työtä, sitä eniten ajatusta ja vapautta vaativaa. Vaikka eräs entinen ammattimuusikko kommentoi: riippuu mitä kirjoittaa. Sehän olisi sama kuin minä arvioisin, että kyllä jazz on oikeaa musiikkia mutta pop-laulanta ei. No, siinäkin pop-laulannnalla saa suurimmat rahat, kuten saisin minäkin kirjoittamalla juttuja Seiskaan. Yksi juttu kuumottaa hirveästi, uskon että siitä saisin rahaa jopa Suomen Kuvalehdeltä. Mutta minun pitää tarkkaan puntaroida siirtoni tässä elämänvaiheessa. Tutkivaa journalismia voi harjoittaa myös oman käsikirjoituksen kohdalla, sen julkaisu tulee vain paljon myöhemmin eteen. Toivottavasti tulee. 

Aika on rahaa ja raha ratkaisee usein. Miksen siis käyttäisi rahojani ajan saamiseen? Juuri nyt en keksi ainuttakaan tärkeämpää asiaa mitä rahalla saa. Paitsi ruoka hyvänä lisänä. 

Anteeksi nyt, kun lesoilen täällä jo ennen aikojani. Mutta kohta istun sohvalle, pistän jalat rahille eli kääntämälleni nojatuolille ja katson kaikki vhs-helmet läpi. Istun kotona koko päivän aamutakissa kuten juuri tänään, tehden ehkä illalla pienen kymmenen kilometrin inspiraatiolenkin. Palaan Hesen kautta kotiin ja kysyn itseltäni ainoastaan, miksi piti taas langeta sontaan. Mutta rasvaähky jää piiloon sen sielua riipivän euforian tunteen alle, jossa kysyn: miksi en lähtenyt aiemmin? Ehkä euforia on siis myös tunteen pahenemista - kun tajuaa mitä kaikkea olisi voinut saada jo aiemmin. 

Mutta aiemmin ei ollut rahaa eikä uskallusta lähteä. Pelotti toimeentulo, pelotti elämän yllätyksellisyys. Ja nyt, kun lähtö olisi tavallaan vähiten järkevää, se on juuri kaikkein nerokkain siirto. 

Joskus joku sanoi, että minulla on aina niin euforinen ilme valokuvissa, miltei maaninen. Ehkä minä vain alitajuisesti näin edessäni tämän hetken, jota elän jo etukäteen todeksi. 

Sijoittakaa, hyvät ihmiset, niin voitte joskus vapautua intohimojenne pariin edes hetkeksi. On myös hyvä muistaa, että turvallisuus on usein harhakuva, jolla peitämme sisäisen rohkeutemme. Me emme anna sen tulla esiin myöskään siksi, että mietimme liikaa, mitä muut ajattelevat. Minusta on ihanaa, etten anna sille enää painoarvoa. Jos joku leimaa minut "oikean työn pakoilijaksi", minua lähinnä säälittää tämän henkilön ajattelun kapea-alaisuus. Luterilaisen työmoraalin alle uupujat kaipaavat muutenkin ravistelua: elämässä on muutakin kuin työ. 


Vai mitä?
Kuva: Bruce McBroom/Paramount Pictures


Samaan aikaan tunnen olevani kuin prinssi Akeem. Niin etuoikeutettu, etten ole validi ihminen puhumaan valinnoista. Minulla kun niihin on mahdollisuus, valtaosalla maailman ihmisistä ei. Hirveä pandemia mahdollisti sen, että minun vähäiset roposeni sijoituksissa poikivat riittävän suuren voiton irtautumiselleni töistä. Tämähän on tavallaan toisten ahdingosta hyötymistä. Tavallaan. Ehkä kuitenkin vain hyödynsin muiden sijoittajien hätäripulin, ostin silloin kun muut myivät hädissään pois. Aloitin todella hyvään aikaan. Tämä kuulostaa nyt tosi miljonääriltä, mutta sijoittamani summat olivat varsin pieniä. Mutta tässä ajassa ne ovat kasvaneet riittävästi, ennennäkemättömän lujaa. Kun vain mainitsen yhtiöt Kesko, Harvia ja Marimekko, ei tarvita muuta eikä toivottavasti myyntiäkään ihan heti. Mutta myyn kyllä heti, jos tarvitsen rahaa. 

Nyt tarvitsen vain sillä rahalla saatavaa aikaa. Menetän tuhansia euroja, sen lisäksi että käytän säästössä olevia tuhansia elämiseen. Menetän siis tavallaan tuplasti sen, mitä saisin palkkana käteen. Mutta elinkustannuksissa on mahdollista nipistää paljonkin, kun on vain kotona. Sen todisti viime tammikuu. 

Lupaan, että seuraava askeleeni ei ole ura muutospuhujana tai joogaterapeuttina. Saatan hyvin jynssätä kesällä vessoja, mutta todennäköisemmin kuitekin itseäni saunassa. Niin kauan, että saan kaikki työnteon jäljet pois kehostani. Siinä kohtaa olen kuin prinssi Akeem, niin hyvään tottunut, että työ riistopikaruokalassa tuntuu vain euforiselta. 


Tuplajuustohampurilaisilme.
Kuva: Episodi/ Paramount Pictures. 


Kommentit

  1. Olen iloinen puolestasi, että uskalsit ottaa tauon työelämästä, vaikka toki kirjoitatkin. Ajan, jonka käytät kirjoittamiseen nyt, voi nähdä myös sijoittamisena. Itsekin odotan sopivaa hetkeä pitää taukoa. Tosin, jos sitä liikaa miettiin, ei sitä hetkeä varmaan koskaan tule :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia! Joskus ne pitkään haudotut asiat konkretisoituvat todellisuudeksi kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kiitos myös tästä sijoitusajatuksesta, se on hyvin lohdullinen siinä kohtaa kun rahat hupenevat :D Kyllä sinullekin se tauko tulee, kun sitä haluat, tavalla tai toisella :) Mutta en toivo tätä loppuunpalamispistettä sen sysääjäksi. Ymmärrän kuitenkin nyt myös sen, mikä tarkoitus tällä totaaliväsymyksellä on. Se on se, että tulisi muutos.

      Poista
  2. Komppaan Emiliaa: ihan loistavaa, että uskaltaudut jättämään hetkeksi puuduttavan palkkatyön! Onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Taidankin tarvita vähän tukea tähän ratkaisuun, jonka monet ainakin asennetasolla kyseenalaistavat. Työtä kun kuuluu tehdä hautaan asti! Mutta minä huudan sieltä hähhää :D

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tylsä (hyvä?) sijoittaja

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Elämä on täynnä salattua magiikkaa

Luukku 3: Joulupasteijat lihaliemellä ja ilman