Polta nämä kirjeet (ja edelliset kolme vuotta)

Kyllä kolmen vuoden koronakurimuksen keskeyttänyt elokuvanautinto ansaitsee oman kirjoituksen. Kolme vuotta, pitkä aikaa elää vailla osallistuvaa kulttuuria. Toki olen käynyt taidenäyttelyissä ja museoissa, mutta ahtautuminen puolitäyteen elokuvakuutioon kahdeksi tunniksi on tuntunut liian isolta riskiltä. Etenkin, kun olen ennen korona-aikaakin saattanut saada flunssatartunnan kipeänä elokuviin tulleelta satunnaiselta vierustoverilta. Tämä olkoon pohjustuksena valinnalle, jota arvoin viimeiseen asti seuratessani salikartan täyttymistä. Minulla ei ole varaa sairastua. Nytkin pitäisi kirjoittaa kässäriä, mutta aloitan tällä. Koska on halpa sähkö ja nettiyhteyskin siten halpaa! Ajatelkaa.




Kirjakansa varmasti tietää, mistä vastikään näkemässäni elokuvassa on kysymys. Kolmiodraamasta, jolla on todellinen pohja. Alex Schulmanin kirjoittama arvostelumenestys, alkuperäiskielellä Bränn alla mina brev, kohahdutti Ruotsissa heti ilmestyessään. Schulman lähtee tutkimaan lapsuutensa kirjelöytöä, joka vie hänet suvun muistoihin, kipukohtiin, vaiettuihin petoksiin. Vaiko vain aidon ja puhtaan rakkauden kutsuun, jolle olisi ajan hengenkin mukaisesti pakko sanoa ei? Kyse on Alex Schulmanin isoisän, kirjailija Sven Stolpen ja isoäidin Karin Stolpen avioliitosta. Mitä tapahtui varhain, ja miten se liittyy kirjailija David Lagercrantzin isään Olof Lagercrantziin

Täällä blogissakin olen parjannut Davidin (Stieg Larssonin aloittaman) Millennium-trilogian jatkeen onnistumista, mutta kummasti tämän elokuvan myötä sain uutta puhtia tutustua hänenkin kirjalliseen tuotantoon. Schulman on jo ollut ikuisuuden lukulistalla ja hänen lyhyempi teos Unohda minut onkin seuraavan lukupiirikokoontumisen aiheena. Nyt olen oikeastaan tyytyväinen, että näin kerrankin romaanista tehdyn elokuvan ensin, enkä toisin päin. Sillä jos lukee kirjan ensin, elokuva on miltei aina siihen nähden vieno pettymys. 




Nyt ei totisesti ollut, puhtaasti elokuvana arvioituna. Schulmanin kirjaa on välillä kritisoitu vähän itseriittoisena napanöyhdän kaiveluna, siltä tosin vaikuttaa tosi moni muisteluun pohjautuva minä-muotoinen kerronta. Elokuvassa voidaan hyödyntää herkullisella tavalla eri aikatasoja ja upeaa musiikkia, joka oli mielestäni olennainen osa tätä elokuvaa. Ruotsalaiset näyttelijät ovat myös todella lahjakkaita, aina. Tunnistin tästä juuri päähenkilön Wallander-elokuvien poliisin roolista sekä Olofin esittäjän Beckin erään elokuvan sivuhenkilönä. Etenkin kolme päähenkilöä, Sven, Olof ja Karin (kuvassa), onnistuivat roolisuorituksissaan loistavasti. Atmosfääri oli myös todella autenttinen ja visuaalinen. Nyt on vielä suurempi tarve päästä ensi Ruotsin reissulla Sigtunaan, joka on keskiaikainen Tukholman lähellä sijaitseva kaupunki. Sinne taiteilijat pääsivät sata vuotta sitten residenssiin hiomaan tulevia teoksiaan. Arvaatte varmaan, kuka haluaisi sinne myös, mieluummin siinä ajassa kuin tässä. 


Kuva: Sigtunastiftelsen. Tällä varmasti Bryggmankin olisi viihtynyt. 


On kuitenkin onni, että saa elää naisena tätä aikaa, näiden moraalikäsitysten vallitessa. Vaikka yhä on paljon kehitettävää, enää naista ei pakoteta tiettyyn muottiin. Tosin, jos elää sadistisen julman narsistin kanssa kuten elokuvassa, vedän sanani takaisin. Elokuvassa otetaan myös kantaa naisten itsemääräämisoikeuteen, joka on esimerkiksi aborttikeskustelussa yhä ajankohtainen. 

Elokuvan ja ilmeisesti myös kirjan tarina on toisaalta hyvin klassinen. Mutta toteutustapa ja tyyli ovat ne, jotka tekevät elokuvasta tai kirjasta helmen. Tämän elokuvan myötä aloin väkisin myös miettiä alkukohtauksen mukaisia sahalaitoja omassa suvussa. Schulman istuu terapeutilla ja piirtää sahalaidat niiden sukulaisten välille, joiden suhteessa on kitkaa, vihaa, painolastia, negatiivisuutta, mitä vain huonoa. Terapeutti kysyy, löytyykö sieltä joku tietty henkilö, keneen monet sahalaidat johtavat. Veikkaisin, että jokaisen suvusta löytyy ainakin yksi sellainen. Sitten voit alkaa miettiä ja selvittää, mitä on aiemmin tapahtunut ja vaikka kirjoittaa siitä kirjan tai tehdä elokuvan. Näin helposti sait ohjeen mestariteoksen tekemiseen!

Pidemmittä puheitta suosittelen lämpimästi elokuvaa, joka pyörii juuri nyt Finnkinon saleissa ja ehkä pienemmissäkin elokuvateattereissa. Kirjasta en osaa vielä sanoa, mutta eiköhän se kohtapuoliin tule luettua. Eilen sitä sivusilmällä kirjakaupasta etsinkin, mutten nähnyt (sen sijaan otsin graafikko Erik Bruunin upeasta elämäntyöstä kertovan visuaalisen teoksen lahjakortillani, ah!). 

Oletko jo nähnyt tai lukenut Polta nämä kirjeet? Mitä pidit?

Seuraava leffatauko kestää toivottavasti kolmen vuoden sijaan kolme viikkoa! 

Kommentit

  1. Lukenut olen, en vielä nähnyt. Kirja on hyvä, ja sen tapahtumat voi hyvin kuvitella elokuva kohtauksiksi.

    VastaaPoista
  2. Elokuva kiinnostaa ehdottomasti! Hienosti kuvailtu ja kerrottu, nyt pitää enää vain varata liput. Kirjaa en ole lukenut, ehkä innostun leffakokemuksen myötä myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nykyisin leffat häipyvät tarjonnasta tosi nopeasti. Minun piti mennä katsomaan Annie Ernaux'n kaitafilmielokuvakin, mutta eihän se enää seuraavalla viikolla mennyt. Tämä ehkä pysyy teatterissa vähän pidempään. Mielenkiinnolla odotan, mitä olet mieltä.

      Poista
  3. Luin tämän alkuperäiskielellä. Oli koskettava kirja. Aika kamala tarina jopa. Paikoitellen hyvinkin ahdistavaa luettavaa, mutta tarinana mielestäni hyvin kirjoitettu. Olen lukenut toisenkin hänen kirjansa, joka kertoi hänen äidistään. En muista nyt juuri kirjan nimeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että taidokkaasti kirjoitettuna kaikki yksityiskohdat tarinassa saavat vielä julmemmat sävyt. Täytyy kyllä pian lukea, vaikka toisaakta olen yrittänyt vältellä liian ahdistavia kirjoja.

      Poista
  4. Luin leffa-arvion lehdestä, sitä pidettiin hieman turhan venytettyä. Kirja on loistava, minusta paras Schulmanin teoksista lukemistani, neljäs paraikaa käynnissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, miten minulla onkin mennyt se arvio ohi! Toisaalta, olen usein aika eri mieltä kriitikoiden kanssa. En kyllä itse keksi, mistä kohtaa olisin elokuvasta napsinut pois. Hyvä siis aloittaa Schiulman juuri tästä teoksesta!

      Poista
    2. Nyt on leffa nähty ja minusta se oli oikein onnistunut toteutus. Turhaa nipotusta oli tuossa Hesarin kritiikissä, minusta se oli optimaalisen pituinen ja jännite piti alusta loppuun. Hyvät näyttelijät myös.

      Poista
    3. Olen samaa mieltä, en huomannut kyllä mitään selkeitä puutteita elokuvassa! Se on minulle aika kriittisenä katsojana harvinaista. Kiva kun pidit myös!

      Poista
  5. Kirja ainakin oli todella hyvä. Elokuva on katsomatta mutta voisinkin tuupata käyttämätöntä Smartum-saldoa ja käydä katsomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Minulta jäi juuri sata euroa hieronta-Smartumia käyttämättä, kun tyystin unohdin! Harmittaa vieläkin. Joten hyvä tosiaan, kun pitää ajoissa huolen Smartum-törsäyksestä :D Kirjan lukua odotellessa!

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!