Pelastusvene

Elämän aallokossa on löydettävä pelastusvene. 

Hyisenä syysyönä Utön edustalla vuonna 1994 moni etsi, muttei löytänyt. Ja jos löysi, se ei toiminut.

Tuon vuoden ainut lohtu oli Jäätelöauto, joka tiluliluleerasi iloista tunnussäveltä hiekkatiellä, jota ei ollut vielä asfaltoitu. Ehkä tunnari oli jo tuolloin kuskin vihaama, mutta hyvin hän ainakin äsken osasi sapetuksensa peittää, vieläpä harvinaisen vilpittömästi hymyillen. 

Kerrankin olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kirjoitan tätä toffeeveneen lohduttava maku suussani. Toinen ysärivaihtoehto oli mansikkavene. Nyt vaihtoehtoja oli kuusi, aivan liikaa. Liian tuntemattoman edessä ihminen takertuu perinteisiin.


 Tv-kuvat kalmanvärisistä ruumiista meressä sekoittuivat unissa toffeeveneisiin, joilla saattoi paeta loputonta ankeutta. Tuo kuorrute on väriltään lähes sama kuin päällystetty, tahmea oppikirja. En enää muista aihetta. Tuskin mitään muistettavaa.


Jäätelöveneen avulla seilasin pakoon kouluelämäksi naamioitua ankeutta, joka musersi luokkahuoneissa joka päivä eri tavoin. En ollut siellä, vaikka olin. Tv-kuvat kalmanvärisistä ruumiista meressä huuhtoutuivat hetkeksi mielestä talouskukkarosta verotetun lohdullisuuden äärellä. Sitäkään pankkia ei  enää ole, jonka logo koristi välttämättömyyksiin tarkoitettua kolikkojemmaa. Aika harvoin minua epäiltiin väärinkäytöstä, vaikka se oli jatkuvaa. 

Toffeeveneen makumuisto suussani näen ruumiit edessäni, hapuilen näkymätöntä Aku Ankkaa, keltakansitettua todellisuuspakoa, joka vei pidemmälle kuin jäätelö koskaan. Enää en edes erityisemmin välitä jäätelöstä, ehkä söin sitä joskus liikaa. En sentään pakonomaisesti, sillä intensiteetillä, jolla lama vyöryy muistoihini lähes päivittäisinä yliannostuksina. Enkä ole ainut, joka pohtii miksi.

Sä olit aikuinen jo silloin, kun muut olivat vasta lapsia, kuulen ihmiseltä vuosikymmenten takaa. Otan sen kohteliaisuutena, harvinaisena helmenä lukemattomien alihoidettujen reikien joukossa. Vastaan mielessäni, sinulla oli aivot jo silloin, kun muut eivät vielä nähneet niitä. Minäkään.

Mietin, mikä on ollut pelastuslauttani niistä ajoista nykyisyyden karikolle. Jäätelövene ei kestä pitkää merimatkaa. Vohveli sulaa nihkeän vesitiiviinäkin enemmin tai myöhemmin, todennäköisesti jo aiemmin, sillä olen syönyt sen pois. Mutta tarinat jäävät elämään. Sanat, joita voi käyttää yhä uudelleen ja uudelleen, luomaan uusia merkityksiä todellisuudelle, joka on tuntunut valheelta. Valveunelta.

Lukutaidon päivänä, ennen ja sen jälkeen, halusin käsitellä aihetta myös töiden parissa. Kirjoitin kolumnin, toisenkin, lopulta piti leikata puolet ensimmäisestä pois. Tietäen, ettei suurin osa jaksa lukea sitä loppuun, tuskin edes aloittaa. Suurin osa repii sen sytykkeeksi takkaan tai heittää suoraan paperinkeräyssäiliöön.

Mutta tiedättekö mitä. Sieltä lukuintoni on osittain peräisin. Tonkimalla muiden lehtiä saattoi löytää sellaisia aarteita, joihin omassa perheessä ei ollut varaa tai kiinnostusta. Ihmiset heittivät pois sivistystä painotuoreena, kääntämättä sivuakaan aviisista. Tämä oli 90-luvulla. Olihan siellä joukossa myös alibeja ja jalluja, jotka tuntuvat enää viattomuuden peilikuvilta.

Lukutaidon päivänä mietin pelastuslauttojani, tarviten niitä enemmän kuin koskaan 1990-luvun jälkeen. Ymmärrän, ne ovat samat kuin aina. Syödä jäätelövenettä puutarhassa, lukemisen parissa.


...vie minut sinne minne haluan, sieltä mistä en haluaisi pois.



Kommentit

  1. Vitsit, näitä Jäätelöauton veneitä ei ostettu koskaan meille kotiin, mutta pääsin maistelemaan niitä ystäväni luona. Pakkaussuunnittelu on ainakin mennyt alaspäin - tai sitten vain haluan muistaa ysäripaketin upeana.

    Hyinen syyskuun lopun yö vuonna 1994 kauhistuttaa edelleen. Kouluni kattojen yllä lensi seuraavana päivänä solkenaan helikoptereita mereltä kohti sairaalaa. Uutiskuvia en muista niin hyvin, onneksi ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin mietin, oliko tämä eri näköinen ysärinä! Mielestäni oli. Toffeeta saisi kustomoitua vielä parempaan, jos tuo kuori olisi suklaata.

      Muistan myös nuo kopterit, ehkä enemmn kuitenkin uutiskuvista. Koko päivä katsottiin koulussakin telkkaria. Hiljattain pääsin juttelemaan yhden pelastajan kanssa, se teki muistoista vielä karmivampaa.

      Poista
  2. Vielä muutama vuosi sitten Jäätelöauton valikoimassa oli pakkaus tikkujäätelöitä, jotka nuoruusvuosieni suosikkijätskini Urheilutikun tapaan olivat maitojäätelöä, saman mallisia kuin Urheilutikku mutta niitä oli 4 eri makua ja muistaakseni pakkauksessa oli 30 puikkoa. Ostin niitä 2-3 pakkausta pakastimeen aina auton parkkeeratessa pihaamme Kalliossa ja harmittelin suuresti niiden poistuessa valikoimasta. Niiden poistumisen jälkeen en ole autolla asioinutkaan. Veneetkin ostan Pirkkana lähikaupasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävöin myös Urheilutikkua (vai -puikkoa? ) rankasti! Universumin parasta jäätelöä etenkin Nunniksella syötynä. Sai siitä kioskista ostaa yksitellen, mutta paketti omana toki olisi ollut paras tilanne. Niissä oli huumaava ananaksinen maku, jota mikään muu ei ole korvannut. Kaikkialta Suomesta ei kuulemma näitä saanut. En kans ymmärrä miksi ne poistuivat, menikö tehdas konkkaan.
      Hmm, täytyy ehkä testata Pirkka-vene, vaikka tuskin maistuu ihan samalta😃

      Poista
    2. Kyl se Urheilutikku oli. Liedossa toiminut karamelli- ja jäätelötehdas Patas valmisti sitä. Ehkä se selittää, että sitä ei juurikaan ollut muualla Suomessa myynnissä.

      Poista
    3. Joo, nyt muistankin Pataksen! Heillä oli myös aikanaan koju kauppatorilla, selvitin. No olisi pitänyt heidän patentoida se tikku😂

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!