Inhorealisti avautuu

Minusta inhorealisti on usein vain realisti. Hän ilahtuu, jos tutuksi todettu linja pettää, ja maailmassa tapahtuu jotain hyvää.

Ihmettelenkin, miten inhorealisti saattaa olla hyvinkin hyväosainen ihminen, jolle ei ole koskaan tapahtunut mitään pahaa. Tehdäänkin heti perään selväksi, että itse en kuulu heihin. 

Huomaan, että inhorealismin syvyys kasvaa uusien vastoinkäymisten myötä, mutta se ei ole sama asia kuin kyynisyys. Sitä vastaan kannattaa taistella. Kyyninen elämänasenne on kuin syöpä, joka levittää etäpesäkkeen kaikkialle. 

Sellaisena voi nähdä myös toisen maailmansodan joukkoteloitusten pistekartan. Natsit ehkä näkivät vastaavana juutalaisten asuinalueet Amsterdamissa, kartan, johon hollantilaiset virkamiehet laskivat kaikki juutalaiset natsien puolesta. 

Tänään tulee 80 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä. Telkkarissa näytettiin äsken loistava dokumentti, jonka olisin nimennyt toisin. Tämä ei ole dokumentti Auschwitzista, vaan ihmisyydestä. Miten se hiljalleen murenee kivoissakin demokratioissa sana sanalta, lause lauseelta. Teko teolta.

Silmä silmästä, hammas hampaasta. Kun viime vuonna luokkahuoneessa pohdittiin, miksei Hammurabin laki sovi tähän päivään, mietin koko ajan sen olevan vallalla edelleen. Hyvinvointiyhteiskunnassa sen jaloin muoto on rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät.

Kompensaatioksi ilmainen funkkislipasto, Kauklahden likööriserviisi ja M. A. Numminen. Hieno kirjasarja, jonka tämä osa kuvaa elävästi jälleenrakennuskautta sodan jälkeen. 

Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat onnettomimpia maanantaina kello 12. Itse olin sitä äsken, kun katsoin ensin dokumentin, sitten valtion budjettileikkurin. Juustohöylä selkänahassa ei ole kiva rapsutin.

Silti tunnen käsittämätöntä kollektiivista turvaa silloin, kun valtiolla menee huonosti. Kai se on sitä valkoihoisen heteron nostalgiaa, vaikka nainen olenkin. 

Joskus suoni ehtyy ennen kuin se kunnolla ehtii auetakaan. Ihmisen kohdalla se lienee pelastus.