Heräämisiä lomalla ja aikansa kohuteoksen äärellä

Loistavan elokuvan nimi sopii myös toisen lomaviikon blogitöräytyksen otsikkoon. Vai onko sana "töräytys" varattu jo Jorma Uotiselle? Yhtä kaikki, kun on lomaillut kunnolla viimeksi yli vuosi sitten syyslomalla, ja silloinkin vain yhden viikon, on tietty sekoamispiste ensimmäisellä löysällä viikolla odotettavaa. Tästä juuri juttelin ystäväni kanssa tuomiokirkon elokuvamusiikin urkukonsertissa (emme sen aikana, tätä pitää nykyään korostaa), että sykinnän vaihtuessa tyhjyyteen on oikeasti sekoamispisteessä. Haluaa tehdä asioita, muttei pysty kuin makaamaan ja syömään, ja senkin sietämättömässä shokissa. Toisaalta et jaksaisi enää maatakaan, kun ehdollistettu malli on, että yhtä aikaa on vähintään viisi asiaa hoidettavana. Joskus tämä olisi kuulostanut trendikkäältä, nyt vain surulliselta. 

No miksikö en ole lomaillut enemmän? Tämän kysymyksen esittää yllättävän moni, joka pitää työsuhdetta itsestäänselvyytenä. Yrittäjillä ei ole mitään saumaa lomailuun. Itsekin olen tehnyt kolmea työtä limittäin, joista vain yksi ollut työsuhdetta tai niiden osia pätkissä. Se tarkoittaa sitä, että niiden välissä teet niitä muita hommia, jotta saat riittävän elannon. 

Risteily Itämerellä on liminaalitila, matka arjesta kohti lomaa. Joskus glorian rippeitäkin on jäljellä, ainakin Glorylla (josta kuva, horisontissa Viking Grace). 

Niinpä nyt, kun sain puolen vuoden aikana kertyneet lomarahat tilille, suu oli hennon messingillä, vaikka tulorajani ylittyikin. En ollut muistanut, miten paljon työnantajat maksavat lomarahaa. Olen samaan aikaan järkyttynyt, miten monta vuotta olen ne vähäiset lomat lomaillut omaan piikkiin. Jos olisin kaiken ajan ollut työsuhteessa, olisin vain lomaillut ajattelematta asiaa sen kummemmin. 

Mutta tiedättekö mitä. Ensimmäistä kertaa ikinä minulle ei räjähtänyt järkyttävää migreeniä jäädessäni lomalle. Ehkä se nyt huomenna tulee. Mutta aina ennen on heti ensimmäisinä päivinä räjähtänyt kunnon inferno, joka on vielä korostunut, jos loma on ollut kesähelteillä. Joten, ehkä marrasloma auttaa tässäkin suhteessa. Tämä on todella kesälomani, kirjoitan hymyssä suin.

Koska Heidsieckin roseesamppanjaa sai vain a la cartesta ja vakiotilaukseni Rodgeviewin Fitzrovia roseen olin jo kumonnut puolenpäivän bingon jälkeen (josta myöhästyimme), päätin tilata etelän lomalta tutun värimaailman eteeni. Eikö tästä tule kunnon lomafiilis? (toiselle puolelle oli sammunut pashmina-huiviin kietoutunut eläkeläisrouva)

Aiemmin olen ollut marraskuussa "lomalla" silloin, kun olin koronakaranteenissa. Ei minulla varmaan sitä ollut, mutta olin kyllä aika kiitollinen kahden viikon kirjoituslomasta. Nyt en ole pystynyt ajattelemaankaan kirjoittamista. Nyt avasin koneen tätä varten ja uuden verokortin hakemista, sillä täytyy nyt sellainen vielä loppuvuoteen tilata, jottei mene kaikesta miljardi euroa veroa. 

Sairauslomalla olen myös kerran ollut marraskuussa kroonistuneen migreenin takia. Silloin ravasin akupunktiossa, johon nyt ei tämän hetkinen työsuhde anna työterveydessä valtuutusta. Tosin olen selvinnytkin vähemmällä, vaikka yhdessä kohtaa minulla oli kahdeksan viikonlopun aikana kuusi kertaa migreeni. 

Vanhenemisen merkki muuten taitaa olla oman sairaushistorian hölöttäminen joka suuntaan. Vaihdetaan siis aihetta. 

Olen ehtinyt marraskuussa lukemaankin. Tosin jouduin juuri palauttamaan Mortui non silent -sarjan kolmannen osan Vainajat vailla armoa kirjastoon, koska laina-aika umpeutui. En ehtinyt kuin alun lukea. Syy on siinä, että aikansa kohuklassikko, todella MEHEVÄ teos Tamminiemen pesänjakajat vuodelta 1981 houkutteli minua enemmän. Olen jo lainannut uuden painoksen, joka sisältää jälkiviisastelua, kuten Paavo Väyrysen kommentin (Kuusankosken tv-viikossa) jo takakannessa: "Kirja pitäisi polttaa, en tosin ole lukenut sitä..." 

Niin upeaa analyysia ja eittämättä tutkivaa journalismia teos tarjoaa Suomen poliittisesta kentästä ja kirjaimellisesti istuvan presidentti Kekkosen paikan tavoitteilijoista. Henkilöt esitellään älykkään hersyvästi, mutta supermehevä luku on etenkin Kansanedustajan päivä, jossa kerrotaan selvästi sisäisen tiedon marinoimana tuohon aikaan varsin kostea poliitikon päiväohjelma. 

"Kestitseminen kuuluu poliittiseen elämänmuotoon yhtä oleellisena osana kuin saunominen. Kummassakaan ei tunneta mitään rajoja, sillä sammumisen jälkeen herää ja voi jatkaa mässäilyä ja ryyppäämistä. Kestitseminen on sivistyneempää kuin korruptio ja usein myös tehokkaampaa asioiden hoidossa."

Oli tavatonta, että poliitikoista kerrottiin nimellä epäsuotuisia asioita, kuten Ahti Karjalaisen Neuvostoliitto-yhteyksistä ja Vihannes Jorolaisen rakkauselämästä, joka tosin oli aika julkista kauraa aikana ennen Seiskaa (vai oliko se jo olemassa, Hymy ainakin). Onkin tähän lainattava teoksesta eräs erittäin ajankohtainen pätkä sivulta 69:

"Virolaisen löydettyä Kyllikkinsä hän oli valmis jopa tukemaan Pekka Tarjanteen valintaa Postin pääjohtajaksi, jotta varamies Kyllikki Stenroos pääsi eduskuntaan. Kun joskus pohditaan syitä postipalveluiden heikentymisestä, niitä voi lähteä etsimään Virolaisen sokeasta rakastumisesta."

Tamminiemen pesänjakajia myytiin heti alkuun 160 000 kappaletta, mikä on valtava määrä. Viimeisin painos oli ilmeisesti 1989, eli lienee harvinaista, että kirjaa painetaan vielä kahdeksan vuoden päästäkin. 

"Vastenmielisyyteni on niin ehdoton, etten ole halunnut Pesänjakajia lukea (pakinoitsija Juorkunan Jussi, Kansan Uutiset)   

"kirja, jota ei olisi kannattanut arvioida" (Matti Laitinen, Kouvolan Sanomat)

"Mutta ajatelkaapa, arvoisat nilkit, miten luuta käy, jos Kekkonen sittenkin jatkaa ja ottaa entisen miinin! (Pakinoitsija Hermanni, Kainuun Sanomat)

Yleensä, kun en takakansia lue, tässä jälkiviisasteluversiossa (1989) on paras sellainen ikinä. Miettikää, ettei tätä tosiaan ole uskallettu juuri arvioidakaan sanomalehdissä, vaikka kirjan julkaisija Lauantaiseura paljastuikin sitten Helsingin Sanomien politiikan toimituksen aivotyön säkenöinniksi. 

Samanlainen teos pitäisi varmaan kohta tehdä Turun kaupungin virkamies-poliitikoista ja kaikesta siitä, mihin kaupunkilaisten verorahoja käytetään. Tällainen teos on mahdollista kirjoittaa silloin, kun asioita tietää, kuten toimittajat usein tietävät, mutta kukaan ei uskalla puhua asiasta lehteen tai mistään ei ole kirjallista näyttöä. On hienoa, että joskus on uskallettu tätä rajaa vähän venyttää sen turvin, että kansalaisilla on oikeus tietää asioista. Mutta onhan se myös ansa. Jos journalismi olisi aina tätä, menetettäisiin nopeasti punainen lanka. Ellei se ole jo analytiikalle ja klikkiotsikoinnille hävitetty. 

Onkin pakko perehtyä syvemmin teoksen aiheuttamaan hämminkiin, julkaisun ajoitus oli meinaan uskomattoman osuva. Wikipediaan on hyvin koostettu teoksen antia ja aikansa härdelliä. Vai onko se enemmän tai myös tämän ajan kuva?

No, tosiasiassa Turusta ei saisi näin hauskaa viihdettä kuin entisajan politiikasta Suomessa. Nykyisin kaikki on tympeää ja vakavaa. Ihmiset ottavat asiat hirveän tosissaan. Tästä oli jokin esimerkki, jonka unohdin. Se oli, kun menin R-kioskille pitkästä aikaa ostamaan lottokupongin. Myyjä katsoi minua kuin jotain vajakkia, vaikka astuin sisään vesisateesta sormipyyhkimin ja kerroin hauskan jutun tekniikan pettäessä. Minusta oli tullut aasiakas, liukuhihnan jatke. 

Sellaisena turhan usein pidetään Suomen kansalaisia, joilla on oikeus tietää, mitä tässä maassa ja kaupungissa tapahtuu. Samaan aikaan kun kaikki paljastetaan somessa, journalisteilta puuttuu rohkeutta. Kyseinen Lauantaiseurakin sai fudut eli suomeksi potkut, tai ainakin joku heistä. Kustantamot eivät alkuun suostuneet edes julkaisemaan teosta. 

Nykyisin kysytään asiantuntijalta sen sijaan, että mentäisiin tapaamaan ihminen, jota asia koskee. Joka voi toki olla ja usein onkin myös asiantuntija. Lottovoittajien pöydässä on myös ollut vuoden parhaita tietoteoksia, vaikka se sisältääkin minulle tuttua asiaa. Teos on rakennettu erinomaisesti. 

Kimmokkeen Tamminiemen pesänjakajien lukemiseen, joka on ollut aikeissa ikuisuuden, sain luettuani Mari Mannisen loistavan teoksen Toimittaja kertoo niin totta kuin osaa. Otsikkohan on osin peräisin Anneli Jäätteenmäen suusta. Teoksessa peräänkuulutetaan juuri rohkeutta journalismiin ja tuodaan esille aikansa huipputeos Tamminiemen pesänjakajat. Huomasinkin, että yhtäkkiä jälkimmäiseen oli vain Turun seudun kirjastoissa yli kolme varausta, mikä ehkä johtui Mannisen kirjasta. 

Siinä verrataan myös Suomen journalismin tilannetta Ruotsiin ja oikeastaan kerrotaan kaikki, mitä lukijan ja toimittajan tulee tietää alasta. Kaikkihan me tiedämme someöyhöttäjien käsitykset. Hyvin moni myös luulee yhä edelleen, että journalismin tehtävä on mainostaa, kehua tai markkinoida kuntaa, yritystä tai henkilöä. 

Enemmänkin olisi teoksessa voitu vielä pureutua journalismin keskiluokkaisuuteen, joskin se aihetta silti käsittelee. Myös sitä eroa, millaista journalismi oli 1970-80-luvuilla ja mitä se on tänään. Aika oli varsin toinen, mutta työn ydin toisaalta sama. 

Lukemattomista lehdistä on nyt suurin osa luettu, niin myös tämä kaikille suositeltava teos. Minusta hämmentävän harva toimittaja on aidosti kiinnostunut alan kehittämisestä ja itsereflektiosta. Moni tekee vain työtä ja lähtee kotiin. Mikä toki on sallittua, mutta minusta tällä alalla sillä on vähän toinen merkitys kuin vaikka hautausmaalla ja tilitoimistossa (miten näen nämäkin silti vertauskuvina, heheh). 

Tamminiemen pesänjakajia voisin analysoida koko päivän, mutta jätetään tämä ilo uusille lukijoille. Minusta tätä kirjaa voisi hyvin suositella jo yläkoulussa yhteiskuntaopin hikareille. Kirja kertoo myös hyvin, miten valtavan aukon Kekkonen jätti jälkeensä, ei siis ole tuulesta temmattu sana Kekkosslovakia. Eikä todellakaan Eduskunnan saunassa ja vakiobaareissa lotratun viinan määrä. Tosin kyllä sitä tiukkaa vedettiin aikanaan toimituksistakin ihan siinä lehden teon lomassa, ja jatkettiin sitten baarissa. Aika oli todella erilainen. Se mikä ennen oli normi, on nykyisin paheksuttavaa ja jopa potkuihin johtavaa. 

Aikamoinen piparitalo se on ollut eduskuntakin, josta poliitikot suuntasivat viihteelle etsimään helposti saatavaa naisseuraa. Itse olen tehnyt tiipiin (jonka olen esitellyt joskus blogissa) ja Mooseksen keitaalla. Tänä vuonna haaveilen tekeväni Raija Pellin Poliisi-tv:ssä, mutta olen saanut tähän asti vain yhden kirppikseltä ostamani joulupallon esiin, joten katsotaan, mihin kykenen. Tämä teos kyllä inspiroi mihin tahansa. 

Muita marraskuussa lukemiani kirjoja: 

Kasper Strömman: Piparitalo palaa (suosittelen, huikea omakustanne, joka on yhtä aikaa sivistävä, inspiroiva, luova ja sisältää ohjeet pipariydinvoimalasta -lähiöön ja -huussiin. 

Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia (tämä vain puoliksi, mutta halusin menettää Murakami-neitsyyden. En ymmärrä hypeä tämän perusteella, mutta luin sentään kirjaa näkyvällä paikalla bussissa)

Sattumoisin samassa bussissa istui mies, joka luki toista keltaisen kirjaston romaania, sitä vihreää, jonka nimen taas kerran unohdin. Irlantilainen, jossa valkoisella teksti? Huomasin vasta myöhemmin, että jossain oli joku keltaisen kirjaston lukuhaaste, mutta minulla tämä oli sattumaa. Olen aivan liian laiska ja intuitiivinen lukija osallistuakseni mihinkään haasteisiin.  

Guillaume Musso: Elämä on romaani (loistava teos, älykäs, piirtää hyvin esiin Ranskan ja Suomen erot kirjallisuuden alalla... Olen jo lainannut toisen Musson teoksen. En ihmettele, että hän on Ranskan suosituimpia kirjailijoita. Nautin aina kirjoista, jotka sisältävät myös mysteerin)

Jouni Kallioniemi: Entisajan arkea ja juhlaa - turkulaisperinnettä ja perinteistä Turkua (harvoin mikään paikallishistoriassa on minulle uutta, mutta tämä sisälsi moniakin yksityiskohtia. En esimerkiksi tiennyt, että romanit ovat pystyttäneet leirejä Hannunniitun metsiin, joissa itsekin lenkkeilen miltei päivittäin. En myöskään puuhun sidotusta simputuksen uhrista Halistenkoskella. Tällaisia yksityiskohtaisia muistoja teos on täynnä vailla suoria lähdeviitteitä, monihan on kerrottua asiaa ilman mitään kirjattua faktaa. Koska teos on 20 vuotta vanha, sen kirjoittaja ehkä vielä muisti näitä omastakin lapsuudestaan). 

Tämän lainasin, sillä en voi enää tilan puolesta oikein ostella Turku-kirjoja, joita minulla on ehkä sata. Pitäisikin joskus laskea ne, mutta olen tähänkin aivan liian epäsuunnitelmallinen. Ihme, että ylipäätään listaan tähän, mitä muistini mukaan olen lukenut. 

Äänikirjat ovat jälleen saaneet selkäsaunaa, tai pikemminkin kirjailijapolot. Olen siitä huolimatta kuunellut Johanna Aatsalon tuoreinta teosta 2784 päivää, joka on kännikertomus päihderiippuvaisen omaisena elämisestä. Kaikessa riipaisevassa naiiviudessaan ja yksityiskohtaisuudessaan loistavaa kerrontaa taas kerran, ja varmasti tilanteessa eläville - nyt käytän inhokkisanaani - voimaannuttava kokemus. Pidin Aatsalon Paljastuksesta, joka liittyi doping-skandaaliin, joten otin tämänkin kuunteluun, vaikka aiheen puolesta en ensin oikein jaksanut. 

Seuraavaksi ajattelinkin tukea stalkkeristaan avautunutta, kollektiivisen likapyykin vastaanottajaa Satu Rämöä äänikirjan kuuntelun verran. Tinnaa saa varmasti kirjastosta jonottaa tuhansien kappaleiden verran, joten näissä tilanteissa painetun teoksen osto tai äänikirjan kuuntelu ovat ainoat vaihtoehdot. Eikä painettu tule tässä kohtaa kyseeseen, vaikka minulla onkin kaksi ekaa kirjoina. Mutta mielenkiinnolla odotan, millainen on ehkä jo vihdoin sarjan lopetussaaga. 

Ensilumi satoi Turkuun ja haihtui, mutta sinnikäs matkustaja vartoo pysäkillä positiivisella ilmeellä. Tätä kai runkolinjauudistus vaatii. 

Lomalla on myös pakko hoitaa roikkumaan jääneet tekniset hifiasiat, jotka ovat minulle painajainen. Yksi niistä on ikuisuuden roikkunut puhelimen vaihto. Eilen, kun se ja tiedostojen siirto muistion kopioimiseen piti saattaa loppuun, vanhan koneen prosessointiteho ei enää riittänyt. Homma piti jättää kesken ja on käytettävä toinenkin lomapäivä tähän järkyttävään ajanhukkaan. Pakko siis pitää yksi välipäivä ja käydä taidenäyttelyissä ja viiniä maistelemassa nyt, kun vihdoin jaksaa tehdä jotain. 

Hetki ennen loman alkua, jolloin olin jo täysin valmis linnoittautumaan petiin konvehtivuoren suojaan. 

Muuten kyllä marraskuu on aina ihana, kuten jokainen säätila. Pimeys on rauhoittavaa. Maailman tilanne ei. Silti uutiset on aina katsottava ja jotenkin aina nämä yhteiskunnalliset teokset vetävät enemmän kuin kauno. En ehkä ole vain hetkeen lukenut niin hyviä teoksia. Paitsi Musson oli kyllä erinomainen. Mutta samaa kirjailijaa ei halua heti perään uudestaan lukea. En toisaalta dekkariakaan jaksa nyt lukea. Tällaisia todella vakavia ongelmia joudun nyt lomalla ratkomaan. Vihdoin sellaisia.