Esmeraldan eetos

Kodissamme on aika vähän "ulkopuolista" taidetta, mutta ne vähäiset hankinnat ovat sitäkin kiehtovampia. Ostin kerran antiikkimarkkinoilta Tove Janssonin alkuperäisiä, vanhoja postikortteja kolmen kappaleen verran. Niiden piilosymboliikka kiehtoi minua kovasti. En voi tietää, näkikö Tove Jansson niissä samoja asioita tai jopa kannanottoja kuin minä. Juuri se tekee taiteesta kiehtovan. Kauneus ja tulkinta ovat katsojan silmissä.  Tove Jansson taiteili postikorttikuvat Taidekorttikeskukselle vuosina 1941-1942, sota-aikana. Maailma ja Suomi olivat keskellä totaalista myllerrystä. Postikorteista on hyvin löydettävissä ajankohtaiset tapahtumat ja niiden herättämät tuntemukset.  Nämä värilliset postikortit ovat käsittääkseni aika harvinaiset, mutta alkuperäiset 10 korttia on ollut kokoelmana myynnissä Bukowskilla 200 euron lähtöhinnalla ( klik ). Antiikkimarkkinoilla oli myynnissä ehkä jopa kaikki kymmenen korttia, mutten raaskinut ostaa kuin kolme itseäni puhuttelevinta. Kehystyk...

Sinäkin ehkä tunnet vähintään jonkun linkittämänä  kyseisen sivuston tai olet kuullut slow life -ilmiöstä. Hidastamisesta, elämän leppoistamisesta, itsensä kuuntelusta. Se toimii vastapainona kiireiselle elämänrytmille ja usein myös ulkopuolelta tulevan haitallisen ohjailun vaikutusten välttämiselle elämassämme. Hitailu, löysäily, himmailu ja itse käyttämäni zen-elämä voi ulottua myös kokkailuun ja sisustamiseen. Tanskalainen hyvän elämän synonyymi hygge on meidän kaikkien (hyväosaisten) ulottuvilla, jos vain annamme sille mahdollisuuden.  Viinitilalla elo voi vaikuttaa täydelliseltä hitailulta, mutta tosiasiassa kaikki maataloustyö on rankkaa ja hektistä. Ehkä kuitenkin terveemmällä tavalla kuin toimistossa? Mutta hei? Milloin meistä tuli ihmisiä, jotka pyrkivät ohjaamaan elämänsä suuntaa erillisellä ajatustuotteistamisella? Miksemme voi vain rentoutua, jos siltä tuntuu, kiireenkin keskellä?  Olisipa se näin yksinkertaista.  Saattaa olla jopa tutkittu, että tavoi...

ja "me olemme onnellisia"! Siinä kaksi vastausta ruotsalaisille esitettyyn kysymykseen, miksi he vaikuttavat aina onnellisilta . Onnellisemmilta kuin suomalaiset. Kai tekin olette huomanneet, miten ruotsalaiset aina hymyilevät ja ovat raputöttöröhattuineen niin  jävla lyckliga, absolut ! Lahden tältä puolelta reissattiin kysymään asiaa dokumenttia varten kauan ennen koronatulevaisuutta. Tulos on edelleen katsottavissa Yle Areenasta otsikolla  Ruotsalaisten onnellisuus (Jakso 6, kannattaa ihmeessä katsoa Kamratin kaikki osat!). Onni löytyy siis etsien sitä Ruotsista, eikä meikäläisten tarvitse edes hiipiä tai elää hiljaa ruotsinlaivalla! Kunhan nyt päästäisiin edes vadelmaveneelle. Gyllene tider edelliskesältä. Oikeastaan adjö Stockholm! Olette varmasti jo aiemmista Ruotsi-kirjoituksistani huomanneet, että suhtautumiseni Ruotsiin ja ruotsalaisuuteen on säälittävän kritiikitöntä. Eikä minulla virtaa edes aatelisverta suonissani, ainoastaan ruotainlaivoilla hankittu vadelmave...

Huh, neljäsosa tästä uudesta koronavuodesta on jo mennyt! Eikä mikään ole aprillia. On siis aika ynnätä yhteen mitä on tullut tehtyä sijoitusrintamalla, kun muun elämän saavutukset ovat aika vähäiset.  Aloitin suoran osakesijoittamisen reilu vuosi sitten koronaromahduksen aikaan. Joku voisi kutsua minua onnekkaaksi, mikäli kyse ei olisi ollut hedelmäpelirahainvestoinneista. Pitkin vuotta olen ostellut osakkeita lisää, vaikka kustannustehokkainta olisi ollut uskaltaa tehdä heti suurempia investointeja. Aina sanotaan, että pitää olla valmis menettämään se määrä rahaa, jonka sijoittaa. Olen kuunnellut tätä ohjetta ehkä liiankin tarkkaan (myös sijoitusidolini Merja Mähkä lausui juuri instastoorissaan, ettei pidä ajatella tätä liikaa tai jotain sinne päin). Noh, minun piti ensin harjoitella, ja lohduttahaan se, että ekojen ostojeni voittoprosentti on ollut parhaimmillaan jopa monta sataa prosenttia! Puhutaan silti korkeintaan 600 euron voitosta per yhtiö, jos Teslan jättää laskuista po...

*Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö eikä teksti sisällä mainoslinkkejä*   Hahhaa! Kukapa nyt tällaisesta sisällöstä maksaisi, jossa huolestun bloggarien käsittelemien aihepiirien supistumisesta - tai rönsyilemistä maksetun tahtipuikon tahdissa? Samaan hengenvetoon totean, että kaupalliselle yhteistyölle on paikkansa, jos ja kun se sopii bloggarin arvomaailmaan ja tuo lisäarvoa blogin sisältöön. Mutta.  Oletteko huomanneet, että hyvin monet ansioituneet bloggarit ovat langenneet toistuvien kaupallisten yhteistöiden ansaan? Koko ajan joku on lähettämässä jotain maistettavaa, haistettavaa, tunnusteltavaa, analysoitavaa tai arvosteltavaa. Näistä meidän lukijoiden pitäisi sitten kiinnostua. Hyvätkin kirjoittajat muuttuvat jossain kohtaa ohitettaviksi "sitten myöhemmin" -vilkaisuiksi, kun ei vain jaksa lukea korvakoruista tai bulkkiviinistä. Janoan asiaa ja sisällöllisiä timantteja.  En yhtään väitä, että omat juttuni olisivat yhtään sen kiinnostavampia. Mutta veikkaan, että jos...

Tämän elämänviisauden on varmasti itse kukin kuullut lukuisia kertoja. Vai onko se edes viisaus? Ehkä enemmän lannistava toteamus. Ihminen jaksaa kovaakin puserrusta, jos tietää sen päättyvän ajan X kuluessa. Aivomme haluavat hahmottaa tilanteen ennalta, jotta ne pystyvät mukautumaan psyykkisesti ja/tai fyysisesti rankkaan suoritukseen. Suomen Kuvalehden päätoimittaja Matti Kalliokoski liitti samaan ajatukseen osuvaksi vertauskuvaksi maratonjuoksun viimeisimmässä pääkirjoituksessaan (SK 10/2021). Moni tuntee paloa lähteä mukaan tähän itsensäylittämissarjaan, vaikka ensimmäinen maratonin juoksija Feidippides kuoli rasituksen uuvittamana. Hän varmasti tiesi suunnilleen, miten pitkä on matka Marathonista Ateenaan, muttei ollut valmistautunut uuvuttavaan voitonviestin viemiseen edes kokeneena kestävyysjuoksijana (tarkemmat detaljit aiheesta löytyvät esimerkiksi täältä ). Maraton vaatii pitkällistä kehon sopeuttamista suoritukseen, vaikka aina toki löytyy näitä sankareita, jota yrittävät ...

Heräsin eräs aurinkoinen aamu uneen, jota tunnelmoin mielessäni koko päivän. Tästä on jo aikaa, ehkä se tapahtui viime vuoden puolella. Lopulta kirjoitin unen ylös vapaalla tyylillä puhelimeni muistioon, tiivistäen sen jonkinlaiseksi runoksi: Viime yönä söin vadelmia Pinnalta jäätyneitä, pakkasen puremia Juoksin pitkin pellon laitaa Yhtäkkiä oli kesä Eikä minulla ollut kuin aikaa  Ja ylläni oli paita Saavuin metsästä kartanolle Louhisaaren kesannolle Sen takana oli museo hävinneiden Lamapankin lattia graniittinen Kävelimme sitä pitkin  keskellä turistien Kohta jo saavuin  tolpalle bussikuskien Odotin bussia joka vie minut pois Matkalle sinne, minne haluan  Sieltä, mistä en haluaisi pois. Hävinneiden museo ja lamapankki.  Olen aina uskonut, että unet ovat kaukaa viisaita. Jopa joskus viisaampia kuin kallo, josta ne kumpuavat. Monet elämän suuntaviivat ovat ratkenneet tai vahvistuneet unien kautta. Eivätkös intiaanitkin luota pitkälti uniinsa? Ainakin aboriginaali...