Esmeraldan eetos

Taas on se aika vuodesta, jolloin harjakset viuhuvat niemissä ja notkoissa ja mäntysuovan nostalginen tuoksu leijuu kaikkialle. Oikeastaan tuo aika oli jo, sillä kesän kosteus yllätti matonpesijät myrskyillä ja sateilla. Pelastutin neljä ripustusviriteltyä mattoani rankkasateelta lähes ajoissa, mutta tuttu vettyneen koiran tuoksu kilpailee nyt pihalla paikastaan raikkaan havun ja juhannusruusujen kanssa. Tappio, joka on kestettävä, sillä toista kertaa en ryhdy urakkaan per kesä varsinkaan työpäivän päätteeksi.  Matonpesuoperaation kunniaksi kirjoitan nyt empiirisen havainnointikertomuksen tästä omituisesta ilmiöstä, joka yhdistää meitä kansakuntana. Ajatelkaa näkyä avaruusolioiden näkökulmasta. Mitä ihmettä, yhteisiä teräskaukaloita, joissa jokaisessa jynssätään ihan tosissaan? Matonpesupaikat ovat meille suomalaisille kuin antiikin roomalaisten rivivessat, joissa jauhettiin politiikkaa ja juonittiin kuvioita vihollisua vastaan. Mutta matonpesupaikoilla jutellaan vain mukavia ja en...

Tämä aihe on muhinut pitkään luonnoksissani, siitä Bloggerin omistama Googlekin on toki ollut tietoinen. Todennäköisesti Instagramin omistaja Facebook tietää myös, millaisia hetkiä arjen riemuvoittoja tavoitteleva elämäni sisältää, vaikken käytä Facebook-tiliäni enää juuri ollenkaan. Alustalla ei ole väliä, kun lopputulos on kuitenkin sama. Mistä on kyse, kun yhä useammat häipyvät somesta ja alkavat suojata selustansa tietoja keräävältä isoveljeltä? Kyse on asiasta, josta moni on edelleen onnellisen tietämätön - tai haluaa olla. Tekoäly ja siihen kuuluvat algoritmit ovat alkaneet määrittää pelottavalla tavalla elämäämme.  Tästä erinomaisena esimerkkinä toimii eilen katsomamme elokuva Her , jota tähdittää aina loistavan roolisuorituksen tekevä Joaquin Phoenix . Olisimme keskustelleet elokuvan annista pidempäänkin, ellemme olisi sen jälkeen jo pilkkineet sohvalla. Muistan kuitenkin maininneeni keskeisen ajatuksen, jonka elokuva herätti: haemme elämäämme täytettä maailmasta, joka on o...

Jollei joku tiennyt, niin kerron salaisuuden: elämä on täynnä valintoja. Joka ikinen hetki teemme valinnan, mitä tongimme jääkaapista suukaukaloomme, mitä kanavanappia painamme, miten palvelemme seuraavan asiakkaan tai ennen kaikkea, kenen numeron rustaamme äänestyslipukkeeseen . Mielkein jo kirjoitin jotain Suezin kanavaralliin hukkuneesta Aku Ankasta, mutten viitsi olla niin brutaali. Tämä kirjoitus syntyy parhaillaan sen valinnan pohtimisesta, käyttäisinkö parin tunnin luppoajan käsikirjoitukseen vai blogitekstiin. Tällä kertaa valinta kohdistui luonnostaan tähän aivopierukanavaan, jollainen toisaalta käsikirjoituskin on. Myös toinen ja - uskomatonta, mutta totta - kolmas, jonka aion sulauttaa osaksi tuota toista. Muuten tästä touhusta ei tule yhtään mitään!  Mutta asioilla on tarkoituksensa. Olihan tuo kolmas ihmisyyden puheenvuoro kirjoitettava ylös kesken pyörälenkin, olihan sitä jatkettava työpaperien toiselle puolelle sekä lopulta sellaiseen keltaiseen muistikirjaan, jonka ...

Aikaansaavuutta arvostetaan tässä ajassa jopa enemmän kuin menneisyydessä. Joutilaisuudelle oli paikkansa somettomassa, vaikkakin luterilaisen työmoraalin kyllästämässä Suomenmaassa. Multitaskaus-itsensäkehittämisaikaansaavuuden ihanne yhdistettynä henkilökohtaisiin lomatavoitteisiini sekä kolmasosan vapaastani vieneeseen migreeniin on vaikea sulateltava. Toisaalta mitään sulateltavaa ei ole. Olenhan jo tottunut siihen, että merkittävä osa elämästäni valuu niin sanotusti hukkaan. Tiedän, mitä on pakkojoutilaisuus, mutta piinan takia en voi nauttia siitä.  Ainoa kokemukseni pakkojoutilaisuuden suomasta nautinnosta on - hävettää miltei sanoa - korona-altistuskaranteeni. Vaikka piti varoa, eristäytyä, jännittää ja ahdistua, nautin suunnattomasti luppoajasta ilman piinaa, huohotusta, särkyä ja sen aiheuttamaa alakuloa. Saatoin keskittyä kirjoittamiseen, metsäkävelyihin ja lukemiseen verannalla ilman paineita siitä, että pitäisi olla tuottava työnantajalle tai itselleen.  Migreenin...

Nyt, kun "kaikki muut" ovat jo lukeneet  Elena Ferranten koukuttavan Napoli-sarjan ja Yle Areenasta näytetty tarinaa koskeva  tv-sarja on jäänyt huomaamatta, on aika liittyä maailmanlaajuiseen Ferrante-faniklubiin. Luin Loistava ystäväni  -teoksen ( WSOY 2016) otsikon mukaisesti pääosin napolilaisessa verantahelteessä, napolilaistyylistä skrapaustomua hengittäen. Välillä söin, välillä, join, välillä nukuin ja mietin elämän käänteitä, nuoruuden ystäviä ja ihmiskohtaloita. Samaistuin suuresti kummankin päähenkilön, ystävysten Elena Grecon ja Lila Cerrullon tunteisiin ja persooniin sekä niiden kehitykseen muuttuvassa, mullistuksen keskellä elävässä kaupungissa. Napoli näyttäytyy minulle kirjassa kuin puberteettisena kehona, jota ei vielä tunne riittävän hyvin, mutta jota haluaa palavasti tutkia ja josta haluaa samalla päästä äkkiä eroon.  Harjoittelin Instan kirjagram-tyylisen kuvan ottoa, sillä niistä on kenties kiellettyä jättää kukkaset pois. Saman kimpun kolme ...

Jaanpa teille taas tilastotietoa blogistani! Eli pääasiassa hauskimpia hakusanoja, joilla on blogiini löydetty! Aloitetaan siis hakusanoista. Koronaluontomatkailubuumi selvästi jatkuu, sillä Kaarinan Muikunvuorta  käsitelevä kirjoitukseni on ollut koki kevään suosituin hakukohde metsänpeiton lisäksi. Näitä molempia aiheita on haettu lukuisilla eri variaatioilla yhdyssanoilla ja ilman.  Ei Muikunvuorelta, vaan yhdeltä Rooman seitsemän kukkulan huipulta. Kai nyt ihmiset klikkaavat enemmän tätä postausta, jos näkevät korona-ajan ykköskuvana palmun? Ja jatkamalla lukua, kyllä tämäkin kuva etäisesti liittyy tähän kirjoitukseen! Olimme viimeksi turisteina Roomassa vuonna 2017, pieni ikuisuus sitten! Itse paikoista minua kyllä huvitti Naantalin emäntäkoulu . Yllättävän moni on tuota paikkaa hakenut, vaikka kyseisen legendaarisen instituution (joka koululaisten keskuudessa myös Pimppilänä tunnettiin, apua) tilalla on nykyään funkkisasuntoja. Tämä juttu liittyi  Luolalanjärveä ...