Talo täynnä huoneita


Talo täynnä huoneita
kellariin jääneitä
lähes homehtuneita

Käytävillä naapurit raikaa
He järjestävät elämää
Heillä on puhtia ja aikaa

Taloon on muuttanut mies ja nainen
He eivät muuta kellariin
vaan ullakolle vievät taimen

Katto on talosta irrallaan

jotta rakkaus mahtuisi 

huoneissa virtaamaan


Uudet huoneet rakennetaan
mansardikaton tuntumaan

Pidän huolen, että jää tyhjää tilaa
jotta talo hengittää

Suojelee elämää


Tartun vielä lumikolaan
Sen routaa vasten painan

Pariskunta hymyilee

Aivan kuin he olisivat onnellisia aina


Uni 9.3.2021


Palasin tähän uneen, kun selasin kännykkäni loputonta muistiota. En löytänyt toimintoa, jolla saisin tiedot kännykästä tietokoneen kovalevylle. En luota siihenkään, enemmän paperiin ja kynään. Mutta minulla menisi vuosi kirjoittaa kaikki ylös systemaattisesti. Aloitin ja väsähdin. 

Kirjoitin tänään uuden runon ruutupaperille polkiessani vesisateessa töistä kotiin. Kännykästä loppui akku. Näitä hetkiä varten olen kantanut mukanani minivihkoa ja kynää, mutta ne olivat väärässä laukussa. Olen aina ollut ajoituksen ja paikan mestari.

Muistan kristallinkirkkaasti tämän unen. Koska kopioin tämän suoraan muistiosta Bloggeriin ja näiden yhteistyö ei toimi, väleihin on ilmestynyt jänniä... välejä. Mutta ehkä tämä toimii näin, on tilaa hengittää. 

Kuten kenties toisellakin talolla, jota ei ole edelleenkään tilkitty pellavariveillä. Nenänpääni on jäässä ja vasenta poskeani kuumottaa, sillä kirjoitan tätä sohvalla ikkunan edessä, lämpöä hohkaava kakluuni vierelläni. 

On harvinaista, että olen yksin kotona, mutta vielä harvinaisempia ovat hetket, jotka mies voi vielä viettää iäkkäiden vanhempiensa luona. Hän taltioi kaikki muistot, joiden miettiminen saa minut itkemään.

Ihmisillä on aina ollut rankkaa, rankempaa kuin voisi kuvitellakaan. Siitä olen aina saanut voimaa, etten ole ainut. Ettemme ole ainoita. Ja silti me olemme kahden tässä maailmass, rapuina haaveiden valtameressä.

Mutta se on jo toinen runo. 

En pidä rapujuhlien ruumiinavauksista, sillä minusta aina tuntuu, että syön itseäni. 

Kommentit

  1. Talo on unessa oma minä.
    Olen aina nähnyt vahvimmat talouneni jonkin muutostilanteen tai muutoksen harkitsemisen epävarmuudessa. Niissä unissa olin muuttanut vahingossa väärään taloon, jossa mikään ei miellyttänyt, mietin mitä olin mennyt tekemään, kaduin ja kaipasin.

    Kellari on viettielämä ja ullakko taas järki, joten hyvä muutto siellä, päättelee amatööripsykologi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen myös Jungit ja Freudit lukeneena tulkinnut. Minä näen aina talounia. Johtuneeko siitä, että elämäni on pelkkää staattista muutosta. Tai epävarmuutta minkään talon pysyvyydestä. Aina se katto voi rojahtaa päälle tai perusta murentua, silloin kun vähiten sitä odottaa. Mutta hyvä, jos tulkitsit tämän unen hyväksi matkaksi kohti yliminää :D
      Usein näen myös unta lapsuudenkodistani, jossa asuu unessa ja oikeastikin uusi asukas. Hän osoittaa minua kunnon jenkkinä kiväärillä poistumaan omasta talostani :D

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tylsä (hyvä?) sijoittaja

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Elämä on täynnä salattua magiikkaa

Luukku 3: Joulupasteijat lihaliemellä ja ilman

Euforia