Talo täynnä huoneita
Talo täynnä huoneita
kellariin jääneitä
lähes homehtuneita
Käytävillä naapurit raikaa
He järjestävät elämää
Heillä on puhtia ja aikaa
Taloon on muuttanut mies ja nainen
He eivät muuta kellariin
vaan ullakolle vievät taimen
Katto on talosta irrallaan
jotta rakkaus mahtuisi
huoneissa virtaamaan
Uudet huoneet rakennetaan
mansardikaton tuntumaan
Pidän huolen, että jää tyhjää tilaa
jotta talo hengittää
Suojelee elämää
Tartun vielä lumikolaan
Sen routaa vasten painan
Pariskunta hymyilee
Aivan kuin he olisivat onnellisia aina
Uni 9.3.2021
Palasin tähän uneen, kun selasin kännykkäni loputonta muistiota. En löytänyt toimintoa, jolla saisin tiedot kännykästä tietokoneen kovalevylle. En luota siihenkään, enemmän paperiin ja kynään. Mutta minulla menisi vuosi kirjoittaa kaikki ylös systemaattisesti. Aloitin ja väsähdin.
Kirjoitin tänään uuden runon ruutupaperille polkiessani vesisateessa töistä kotiin. Kännykästä loppui akku. Näitä hetkiä varten olen kantanut mukanani minivihkoa ja kynää, mutta ne olivat väärässä laukussa. Olen aina ollut ajoituksen ja paikan mestari.
Muistan kristallinkirkkaasti tämän unen. Koska kopioin tämän suoraan muistiosta Bloggeriin ja näiden yhteistyö ei toimi, väleihin on ilmestynyt jänniä... välejä. Mutta ehkä tämä toimii näin, on tilaa hengittää.
Kuten kenties toisellakin talolla, jota ei ole edelleenkään tilkitty pellavariveillä. Nenänpääni on jäässä ja vasenta poskeani kuumottaa, sillä kirjoitan tätä sohvalla ikkunan edessä, lämpöä hohkaava kakluuni vierelläni.
On harvinaista, että olen yksin kotona, mutta vielä harvinaisempia ovat hetket, jotka mies voi vielä viettää iäkkäiden vanhempiensa luona. Hän taltioi kaikki muistot, joiden miettiminen saa minut itkemään.
Ihmisillä on aina ollut rankkaa, rankempaa kuin voisi kuvitellakaan. Siitä olen aina saanut voimaa, etten ole ainut. Ettemme ole ainoita. Ja silti me olemme kahden tässä maailmass, rapuina haaveiden valtameressä.
Mutta se on jo toinen runo.
En pidä rapujuhlien ruumiinavauksista, sillä minusta aina tuntuu, että syön itseäni.
Talo on unessa oma minä.
VastaaPoistaOlen aina nähnyt vahvimmat talouneni jonkin muutostilanteen tai muutoksen harkitsemisen epävarmuudessa. Niissä unissa olin muuttanut vahingossa väärään taloon, jossa mikään ei miellyttänyt, mietin mitä olin mennyt tekemään, kaduin ja kaipasin.
Kellari on viettielämä ja ullakko taas järki, joten hyvä muutto siellä, päättelee amatööripsykologi.
Näin olen myös Jungit ja Freudit lukeneena tulkinnut. Minä näen aina talounia. Johtuneeko siitä, että elämäni on pelkkää staattista muutosta. Tai epävarmuutta minkään talon pysyvyydestä. Aina se katto voi rojahtaa päälle tai perusta murentua, silloin kun vähiten sitä odottaa. Mutta hyvä, jos tulkitsit tämän unen hyväksi matkaksi kohti yliminää :D
PoistaUsein näen myös unta lapsuudenkodistani, jossa asuu unessa ja oikeastikin uusi asukas. Hän osoittaa minua kunnon jenkkinä kiväärillä poistumaan omasta talostani :D
Hui!
Poista