Esmeraldan eetos

No niin. Blogiani seuranneet ovat kenties jo pettyneet, eikö presidentinvaaleista ole luvassa minkään valtakunnan dadalyysia. Rahkeet eivät ole riittäneet pidempään aivotoimintaan, eikä sitä riitä nytkään putkien pillipiiparin käytyä kylässä. Mutta tässä jonkinlainen kooste tulee. Siis ainoastaan ajatuksiani, ei mitään kaiken kattavaa uutisanalyysia. Kaikki toki tiedämme nyt, ketkä pääsivät jatkoon. Onnittelut heille. Perussuomalaisten Putkonen nimitti juuri uutisissa Haavistoa ja Stubbia siamilaisiksi kaksosiksi, tarkoittaen tällä varmasti poliittista samankaltaisuutta. Kuitenkin kaksostenkin arvot voivat olla erit. Putkonen kuitenkin epäili, että Perussuomalaisten äänestäjille valinta on vaikea. Moni ei äänestä ehdokasta, johon ei pysty samaistumaan. Homo Koijärvelläkin vaikuttanut maailmanparantaja ja luksuspukuun pukeutuva, epäilyttävän iloisesti hymyilevä keikari, vieläpä suomenruotsalainen. Monta syytä jättää äänestämättä. Monta syytä, joista mikään ei edusta ehdokkaan poliittist...

Kun elämässä on liikaa kuormaa, sen huomaa myös siitä, ettei ehdi, jaksa tai pysty kirjoittamaan. Vaikka se saattaisi keventää lastia harhaluulon verran.  Sanonta Murphyn laista osuu valitettavan hyvin kohdalle, samoin kuin se totuus, että ongelmilla on tapana kasautua. Jos jokin asia voi mennä pieleen, se menee pieleen. Onnellisia ovat onnellisten tähtien alla syntyneet.  Samaan aikaan toki tapahtuu hyviäkin asioita, jotka vain tuntuvat äärimmäisen laimeilta vastoinkäymisiä vasten. Siksipä luettelenkin asiat, jotka ovat tuoneet lohtua. Ehkä niistä joku toinenkin jotain saa.  1) Lämmin sauna ja suihku 2) Lämmin sossuttu sauna ja suihku 3) Kodissani on vessanpytty (toistaiseksi) 4) Pakkaslukemat ovat lauhtuneet, vähäisempi lämmitys riittää 5) Näen enää vain painajaisia katastrofista, vaikka elänkin keskellä sitä 6) Jaksoin tehdä ensimmäisen kerran ruokaa koko tammikuussa 7) Teen sitä kohta toisen kerran vuosikerran 1961 Kenwoodilla, johon voi näemmä luoda rakkaussuhteen 8)...

  Olisi runoja joita kirjoittaa Tehtäviä joita väistellä Ajatuksia joita maistella Kirjoitan siis nimeni paperiin Naulitsen itseni varjokuviin joissa maistuu ruskea emoji Kerran kuulin aatoksen Exältä hidasta elämää vai vessan seinältä who cares Siinä luki Katse kohti taivaanrantaa vielä minun siivet kantaa Silloinkin edessä on havuja perkele Minulla joka varoin heikkoa jäätä joudun kärsimään koska muilla on heikko pää Ei jäljelle jää kuin pää ja jää Sää Puhukaamme siitä Sääilmiöstä nimeltä naapuri Ekokatastrofi Uhka ihmiskunnalle Uhka selvittymiselle Uhka kaikelle Uhka Uh Kahvia Keitän pörssisähköllä Kuivaan lätäköitä Raastan joukkoon itseni mureketaikinaksi Vaivaan itseäni En muita Havuja perkele on rappusilla Saa ollakin näillä astumilla Sää puhuu puolestaan Henkii muinaista historiaa Kuuleeko enää kukaan Kuuleeko maa Jolla ihmiskunta tekee tuhojaan Naapurista hallituksiin Sodan jaloista laitoksiin On henki Se riittää H...

Mitä ihmiselle jää, jos toivon menettää? Varmasti liian moni on joutunut kuluneena vuonna pohtimaan tätä kysymystä. Yhtä aikaa vuoden 2023 siteeratuin ajatus pääni sisällä on ollut Eeva Kilven kiteytys:  Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää.  Vuoden saatua jälleen uudet numerot huomaan palaavani tämän mietteen äärelle toistuvasti. Jopa kirjoitin sen päiväkirjaani, jonne en juuri koskaan kirjoita muiden sanomisia tai poimintoja kirjallisuudesta. Niille on jokin oma aivolokeronsa. Mutta tämän Kilven mietteen äärelle on helppo pysähtyä myös selaamalla menneen vuoden kuvia. Yhtäkkiä niin ankeat muistot saavatkin kultaiset reunat. Oliko se vuosi 2023 sittenkään niin kamala? Ainakin olen elossa, pystyn toteuttamaan itseäni tilanteeseen nähdenkin varsin mukavasti, pystyn myös ja erityisesti ostamaan sitä ruokaa mitä haluan. Eikö tässä ole jo kolme syytä onneen? Onko lumiukon tekevä ihminen onnellinen? Ainakin sen hetken? Ihminen on varmasti pohtinut onnellis...

Sain suosituksen lukea toimittaja Meri Eskolan esikoisteoksen kaunon saralla, joka käsittelee yksinkertaista kysymystä: äiti, rakastitko minua yhtään? Eskolan äiti teki lööppeihin päätyneen itsemurhan vuonna 1981. Helsingin kaasuräjähdyksessä tuhoutui kokonainen osa talosta, samalla lapsen oikeus äitiinsä. Kokonainen tulevaisuus. Monen ihmisen elämä. Ehdin rakastaa häntä  (WSOY 2023) on vaikuttava, paikoin vahvan alleviivaava teos tuskasta, jonka keskellä itsemurhan tehneen lapsi joutuu elämään. Jossain muistaakseni kritisoitiin tätä kirjaa liiallisesta valituksesta, elämän pitää jatkua, ynnä muuta. Jos kaunokirja on ainut tapa saada muut kuulemaan hätä, ainut tapa prosessoida ulkoisesti menestyvän ihmisen näkymätöntä surua, joka raastaa sisintä jokainen hetki, eikö ihmisellä ole oikeus tehdä niin? Julkaistavan teoksen kohdalla etenkin, jos osaa kirjoittaa, pukea tunteensa sanoiksi. Tässä teoksessa alleviivaus todella toimii. Ei ole muuta kuin kysymykset vailla vastauksia, syytöks...

Ivan heräsi hangesta ja kysyi, miten ruusut voivat. Kesti hetken havahtua todellisuuteen, jossa pommitetut ruusutarhat ovat jääneet tuhansien kilometrien päähän kuravelliksi näivettymään. Vuosikymmenten työ, sekunneissa menetetty. Ivan tökki vaimoaan Josefaa, jonka huulet sinersivät kylmyydestä. Josefa avasi silmänsä, jotka heijastivat suomalaisten lipun värit. Kyyneleistä samentuneet pupillit voivat yhtä aikaa näyttää kirkkaammilta kuin koskaan. Josefa kysyi hätääntyneenä, missä Iris on. Eikä aikaakaan, kun he huomasivat tyttärensä kadonneen. Kun Ivan ja Josefa kertovat tarinaa kehnolla englannilla heidät pelastaneen suomalaisen maatilallisen olohuoneessa, isännän vaimo ei saa itkua lakkaamaan. Ivanista tuntuu, että hänen pitäisi vaimoa lohduttaa, kun isäntä on jähmettynyt kaikkea kuultua pureksimaan. Lopulta heidän tyttärensä Aliisa pitää huolen tunnelman kevenemisestä. Tämä vetää Iriksen mukanaan niin suuren taulutelevision eteen, jollaista Ivan ei ole nähnyt edes Tanskassa työs...

Vuosi lähenee loppuaan. Jostain syystä ihmiskunta tahtoo aina tehdä tiliä menneen (vuoden) kanssa, oppimatta siitä välttämättä mitään. Ihminen, joka lukee, oppii todennäköisesti enemmän. Ainakin pohtii ja prosessoi projisoimisen sijaan. Jollei joku tiedä mitä tuo psykologien lempisana tarkoittaa, se on vaikkapa pahan olon potkimista teräskärkisillä maihareilla valittuun kohteeseen. Tänä vuonna on tullut hakattua päätä seinään. Läpikin olen ajanut, useammin vain ohittanut harmaan kiven. Se on kaikkein kannattavinta. Kunpa katujengien toivot ymmärtäisivät, että lukeminen on paras ase myös siihen kuuluisaan vee itutukseen, josta on nyt tehty tieteellinen tutkimus.  Tähän liittyy yksi tuoreimmista lukukokemuksistani, jonka valitsen Q4-lukutuloskauden parhaimmistoon Tommi Liimatan Rautanaulan (2013) lisäksi. Arttu Tuomisen Vapahtaja (2023) kannattaa etenkin tässä ajassa lukea. Vaikket lukisi dekkareita, lue tämä jo kodittomuuden kuvauksen takia. Teoksen teemat ovat vaivanneet myös min...

Katsoin loistavan elokuvan Mississipi palaa ( Mississippi Burning ). Se sai ensi-iltansa miltei päivälleen 35 vuotta sitten, vuonna 1988. Elokuvassa käsitellään tositapahtumia Yhdysvaltain rotusorron kulminaatiopisteessä. Vuonna 1964 tuomittiin myös poliiseja viharikoksista, jotka tehtiin vain ihonvärin tähden. Veri, jota vuodatettiin, on koko ihmiskunnalla yhtä punainen. Saman värinen. Elokuvan dialogi on kerrassaan vaikuttavaa, kuten myös Gene Hackmanin ja Willem Dafoen näyttelijänsuoritukset. Kaikessa koskettavuudessaan on yhtä aikaa järkyttävää, miten ajankohtainen elokuvan sanoma on. Viha vähemmistöjä, kansallisuutta ja ihonväriä kohtaan vain yltyy. Historia toistaa itseään, eikä siinä ole mitään uutta ihmiskunnan taivaan alla. Kuinka kukaan kuvittelee täällä pääsevänsä taivaaseen? Nekin uskovaiset, jotka taivaspaikkaa kiivaimmin julistavat, sortavat usein ihmisoikeuksia yhteisössään, kääntävät selkänsä eri tavoin ajatteleville, hylkäävät oman lihansa ja veren. Yhdysvalloissa mu...