Joutomaa

Joutomailla ei ole Turussa kovin suurta arvoa. Silti sellaisia löytyy keskeltä kaupunkia, joskus yllättäviltäkin paikoilta. Usein sellaisiin on piilotettu geokätkö, joita olen nyt alkanut etsiä. Löysinhän jo muutaman sattumalta, niin miksei nyt taas aloittaisi uutta harrastusta, sovellukseen koukuttumista. 

Onneksi Geocaching-sovellus ei toimi minulla, joten joudun vaikeutetusti etsimään kätköjä. Silti olen noin joka toisen löytänyt. Täällä jossain luuraavaa en. 

Majatalojen tarina alkaa olla ohi. Samoin kestikievarien. Luin juuri teoksen Hämeen Härkätiellä, jossa tiivistetään kokonaisen järjestelmän kuolema. Kestikievarointiin kuului kyyditysvelvollisuus, joka lakkautettiin 1950-luvulla. Tällöin julkiset yhteydet alkoivat olla jo niin hyvät, ettei oletettu kenenkään alkavan kyyditä vierasta seuraavaan etappiin. 

Joku tuohon majataloonkin silti meni. Jotenkin tulee mieleen kauhuelokuva, johtuneeko miltei optisesta harhasta savupiipusta. 

Tämä alue on ICT-kampusseutua Kupittaalla, jossa maan hinta on järjetön. Olisiko Turun kalleimmat asunnot neliöhinnaltaan? Asuintalot kehystävät puistoa. Tosin takanani olevat ovat käsittääkseni vuokrataloja. Yksi lahosi ja tilalle rakennetaan uusi. Ei kyllä yhtään edellistä kauniimpi. 

En tiedä, voiko horisontissa siintävääkään wau-arkkitehtuuriksi kutsua. Siitä tietää, ettei rakennus ole aivan uusi, kun ikkunat ovat symmetriset, eikä trendikäs rykelmä. 

Sinappikukka, nappikukka, pietarinyrtti. Ja kaikkialla Turussa häärinyt graffititaiteilija. 

Jostain syystä viihdyn parhaiten joutomaalla, hylätyissä paikoissa. Kai se on vertauskuva itselleni. 

Kyllä minua harmitti, ettei ollut mukana Koneen pelkoa, jonka luin juuri iltapalaksi. Olisi saanut loistavat kuvat ICT-pytinkejä ja Hengenvaaraa vasten. Ehkä täytyy vielä tarkoitushakuisesti palata paikalle. Elämään elämää somea varten.

Kirjoitan Aukosta dadalyysia myöhemmin. Elämä on kummallinen selviytymisvietin ja pudotuksen tasapaino.