Vuoden 2021 ennustukset ja takaumat - mitä opimme ja tulemme oppimaan?

Uudenvuoden aattona pienen juusto- ja tapasähkyn jälkimainingeissa oli hyvä hetki tarkastella vuoden 2020 ja 2021 tarot-näkymiä kynttilänvalossa. Maailman menneen vuosiennustuksen 2020 voit lukea täältä. Sen visioin ilman kortteja tasan vuosi sitten. Nyt tein tarot-pöydän yhdistäen oman elämäni sekä maailman tilanteen. Kunnianhimoinen pikatoteutus, mutta lopulta tulkinnasta tuli aika selkeä. Tarot-pöydän jälkeen kirjoitin vielä intuitiiviset ennustukset päiväkirjaani vuodelle 2021, jotka löytyvät tämän tekstin lopusta.





Tarot-pöydän ylimmässä rivissä on vuosi 2020. Se alkoi suurilla suunnitelmilla ja nousukaudella (Aurinko = iloa, hyvä avioliitto, hyviä näkymiä) niin henkilökohtaisessa elämässä kuin maailmantalouden tilanteessa. Vaikka jotkut varoittelivat romahduksesta niin pörssikurssien kuin pandemiariskinkin suhteen, niitä ei juuri kuunneltu. Itsekin ostin huoleti Marimekon osakkeita reilu kuukausi ennen koronaromahdusta ja harkitsin jopa tammikuussa irtisanoutumista töistä, jotta voisin keskittyä vain kirjoittamiseen. Mikä onni, etten näin tehnyt. Kirjoitin kyllä, mutta totesin sen ja muun työnteon olevan yhtä aikaa täysin mahdoton yhdistelmä - etenkin jos ja kun kirjoitin tuolloin myös tulevan palkkion motivoimana. Alkuvuosi oli siis optimisista aikaa niin maailman tilanteessa kuin omassa elämässä, vaikka olinkin samaan aikaan aivan loppu ja lopulta loppuunpalanut (taidan olla sitä edelleen?). Auringon käänteinen puoli on se, että onni ja ilo eivät ole itsestäänselvyys. Pilvet varjostavat onnea. Tämä nyt on ollut meillä kotona selvää aina, kun toinen meistä on menettänyt terveytensä pysyvästi. Mutta maailman tilanteen näkökulmasta tuntuu, että ihminen ei opi ikinä ja hamuaa aina vain enemmän. Koronavirus oli tuo kultakauden ylle lipuva pilvi, joka yllätti hyvin monet. Terveys ja hyvinvointi eivät ole itsestäänselvyys. Sanahelinä muuttui todeksi. 


Maljojen Prinsessa katsoo totuutta (itseään) silmiin.


Vuoden 2020 alun jälkeen tilausta oli pehmeiden arvojen nousulle, itsensä kuuntelulle ja alitajunnan rajullekin puhuttelulle (Maljojen Prinsessa). Valtava halu mennä eteenpäin ei auttanut maailman sairastuttua koronavirukseen, mutta otimme poikkeusaikana jättiharppauksia digitalisaatiossa ja kenties myös läheistemme auttamisessa ja tukemisessa. Suomalaiset panostivat ennennäkemättömällä tavalla keräyksiin ja avustusprojekteihin. 

Maljat ovat ylitsevuotavien tunteiden symboli, myöskin häilyvyyden ja pelkojen. Monien mielenterveysongelmat pahenivat entisestään ja hekin, jotka eivät olleet aiemmin sellaisista kärsineet, saattoivat nyt masentua rajustikin esimerkiksi lomautusten ja köyhtymisen seurauksena. Myös avioerotilastot kasvoivat. Tämä kortti kuvastaakin itsensä kuuntelua - ehkä moni jo aiemmin kuollut suhde todettiin viimeistään lockdownin aikaan menneen talven lumeksi, joka olisi hyvä kolata pois hitaamman sulamisen sijaan. Katse kohti uutta kaikkien elämänvalintojen suhteen. Minäkin hain opiskelemaan enkä päässyt, mikä näin jälkiviisaana on ehkä vain hyvä asia. Nyt ajattelen pikemminkin: olinko tärähtänyt vai ainoastaan muutostarpeissani epätoivoinen?

Loppuvuoden 2020 Maljojen Kuningatar vie vuoden kehityskulun päätepisteeseen, kypsään naiseen, joka on aidossa yhteydessä alitajuntaansa. Jos ja kun häitä juhlittiin alkuvuonna näkemättä auringon laidalle kertyneitä tummia pilviä, Maljojen Kuningatar selviytyy myös häiden jälkeisessä krapulassa tummien pilvien alaisuudessa. Hän kestää vesisateet, tuulet ja tuiskut. Epäkypsät ihmiset eivät vavahduta häntä, eikä hän ole pelkotilojen hallitsema, kuten maljaihmisille voi olla tyypillistä. Vasta Maljojen Kuningatar voi luoda jotain kestävää sellaiselle pohjalle, jota pelot eivät edes väritä.

Korttien mukaan mennyt vuosi 2020 oli pehmentyvien arvojen vuosi, perheen vuosi. Kaikki turha jäi ja tärkeä jäljelle. Moni on sanonut, että täällä kertaa odotti oikein innoissaan uutta vuotta. Niin minäkin - voisin sanoa, että ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Eikä se johdu vain tulevasta koronarokotteesta vaan siitä, että monet pitkään junnanneet asiat ovat alkaneet liikehtiä eteenpäin. Vaikka elämässä on ruusun piikkejä riittämiin, ne eivät enää pidättele paikoillaan. Tärkeitä asioita kohti. Uskoisin saman pätevän hyvin monessa perheessä, instituutiossa ja yhteiskunnassa tällä hetkellä.


Ja sitten vuosi 2021, alin rivi:




Sauvojen Kuningatar on avoimen seksuaalinen ja oman paikkansa maailmassa tietävä vahva nainen. Hänellä ei ole huono itsetunto, joka johtaisi hänet harhapoluille. Alkuvuosi taitaa kuulua helpotuksenhuokauksille ja nautinnoille, jopa (rokote-)euforialle. Mutta liiassa hedonismintavoittelussa piilee riski. Aivan kuten uudenvuoden kemuissa, joita olen kuullut järjestettävän kuin koronaa ei olisikaan. Katsotaan, minkälaista kauraa kylvämme muutaman viikon kuluttua. Näen kortissa myös jonkinlaiden moraalin höltymisen. Sitten (liian aikaisin?), kun voi vihdoin elää vapaasti, mitä seurauksia sillä on? Sauvojen Kuningatar voi olla piikikäs, jollei hän saa mitä haluaa. Näen tämän omalla kohdallani läksynä, mutta silti vuoden aloituksen kannalta erittäin positiivisena korttina. 

Miekkojen Kahdeksan on "aivopesukortti", mutta se edustaa myös poispääsya vaikeuksista. Henkilöt kulkevat kehää, kun eivät tajua, että voivat myös hypätä paljon tallotusta kehästä pois. Usein pariskunnat riitelevät aina samalla tavalla (kröhöm), loppuunkalutut työntekijät jäävät samaan työpaikkaan rutisemaan (kröhöm) ja tylsistyneet ihmiset seuraavat uutisia ja somea laput silmillään. Tuleeko rokoteuutisoinnista ja -tutkimuksesta vielä jälkipyykkiä, joka saa meidät käyttäytymään sokeiden laumasielujen tavoin? Rokote-euforia tulee laantumaan myöhemmin keväällä. Kortti kehottaa myös päätöksen tekoon, joka voi olla aivan silmiemme edessä, mutta emme vain huomaa sitä tai tajua edes sen tarvetta. Ihmiset tallaavat samoja polkuja maailmassa omine tarpeineen miettimättä kokonaisuutta. Jokaisen olisi muutettava omia tapojaan ja lopetettava kulkemasta totuttuja polkuja pitkin. Ihmisten tulisi myös ottaa siteet pois silmiltään ja nähdä toinen ihminen eri valossa kuin aiemmin. Minusta tämä on erittäin merkityksellinen kortti niin oman henkisen kasvun kuin maailman tilanteen näkökulmasta. Voimme tarkastella vain omaa toimintaamme, jos haluamme muutoksen. Meidät suorastaan velvoitetaan siihen - muussa tapauksessa kaikki voi loppua. Elämä ei voi jatkua entisenlaisena.

Loppuvuoden 2021 tunnelma on hyvin väsynyt. Sauvojen Yhdeksikön kehotus heittää osa raskaista sauvoista pois houkuttelee ja se voi olla myös järkevää, tai sitten ei. Vuotta aiemmin kärsimme koronaväsymyksestä emmekä piitanneet rajoituksista ja suosituksista kuten aiemmin. Lensimme etelään Maslow´n tarvehierarkian johdattelemana ja istuimme sen kivan naapurin järjestämissä rapujuhlissa vierivieressä. Jos naapuri olisi ollut ikävä, tällöin rajoituksista olisi ollut helppo pitää kiinni.  Lopputuleman arvasi. Skopjen lento toi virustuliaisia ja lopulta Suomessa elettiin keskellä pandemian uutta aaltoa. Kun ei millään jaksaisi, haluaisi tosiaan heittää osan painavasta taakasta pois. Vaihtehtoisesti ihminen ylisuojautuu, rakentaa sauvoista turvahäkin itselleen. Tämä kortti olisi sopinut täydellisesti loppuvuoteen 2020, mutta se tuli kuitenkin loppuvuoteen 2021. Voi hyvänen aika, toivottavasti ei enää uusia virusmuuntautujia ensi syksyyn. Kuinka kauan tätä kestää? Sauvojen Yhdeksässä ihminen on tosiaan rakentanut sauvoista suojamuurin itselleen, mikä voisi viitata uuteen eristäytymisaikaan. En kuitenkaan usko tähän, sillä yleisesti tarot-yhdeksiköissä tilanne on jo ohi. 

Me jäämme kenties pysyvästi varuillemme tämän rankan ajan seurauksena ja joudumme opettelemaan uusia tapoja elää. Kunhan muistaisimme myös elää. Vahvistukseksi otin vielä yhden kortin, se oli Miekkojen Yhdeksän. Se kertoo (pohjattomasta) surusta, jota emme ole ole vielä työstäneet riittävästi. Surutyölle ja koronapandemiasta (mielenterveysongelmista) toipumiselle on annettava aikaa ja meidän on annettava itsellemme lepoa. Liian moni on myös menettänyt rakkaansa - joko koronavirukselle tai muihin kuoleman aiheuttajiin. Aina menetys ei ole fyysistä kuolemaa, vaan elämän ja elinpiirin hajoamista. On surtava juuri niin kauan, kun suru tulee meistä ulos. Sitä ei saa torpata ja tukahduttaa, muuten tämä vaihe kestää paljon kauemmin. Kortti sisältää lupauksen aktiivisesta ja valoisasta tulevaisuudesta, kunhan maltetaan tehdä pohjatyö. Tämä kortti osuu myös itseeni, sillä sisälläni on yhä paljon surua, joka estää minua etenemästä. Mutta tunnen surun vähentyneen jo vuoden 2020 aikana. Tänä vuonna käytän toivottavasti viimeiset nenäliinat hetkeen, vaikka maskin käyttö saakin minut niistämään eksponentiaalisesti. 

Huomaatteko, miten vuosi 2020 oli maljojen eli emootioiden ja pelkojen täyttämä, 2021 taas rationaalisten ratkaisun miekkojen ja maanläheisten sauvojen? Opimme siis mukautumaan tilanteeseen - elämään myös keskellä sellaista, jollaista emme aiemmin voineet kuvitella. Ehkä virusta vastaan suojautumisesta tulee pysyvä tapa maailmassa, eikä kyse ole vain koronaviruksesta. Silti emme saisi olla liian varuillamme, sillä suojavarustuksella voimme sulkea elämän pois ympäriltämme, kuten Sauvojen Yhdeksän käänteinen puoli kuuluu.


Huhhuh. Rakkaus ja kuolema - valinta ja muutos.


Kaipasin vielä lisäkortteja vuodelle 2021, kaiken lopputulemaa. Nostin pöytään oman elämän kortin (Rakastavaiset) ja maailman kortin (Kuolema). Miten järjettömän polaarista, lyyristä ja syvää - rakkaus ja kuolema. Rakastavaisten syvin merkitys on valinta, koskee se sitten juuri tämän toisen ihmisen valintaa rinnalleen tai jotain muuta elämän asiaa. Joka tapauksessa valinta on oikeiden syvien tunteiden ja tarpeiden johdattelema. Tämä kortti on ponnahtanut pinnalle pitkin kymmenvuotisen historiamme, mistä olen hyvin onnellinen. Erityisesti siitä, että ymmärrän aina, mitä kortti kaikkine nyansseineen meidän kohdallamme tarkoittaa.

Entäs sitten maailman kuolema? Tämä on harvoin huono kortti, vaikka moni sitä kavahtaa. Itse asiassa kortti ei symboloi fyysistä kuolemaa juuri koskaan, ellei muutos sitten vaadi sitä. Muutos  - tarkemmin sanottuna pakottava tarve sille, on kortin syvin sanoma. Ero vanhasta, kuormittavasta, väärästä ja turhasta. Maailman muutostarve on valitettavasti vaatinut miljoonia kuolonuhreja jo ennen koronavirusta. Ilmansaasteisiin kuolee jatkuvasti hälyyttävä määrä ihmisiä, kuten myös ilmastonmuutoksen seurauksiin (kuivuus, tulvat, nälänhädät, sairaudet). Ehkä koronavuoden opetuksena maailmassa aletaan vihdoin ottaa tosissaan tarve kokonaisvaltaiselle muutokselle, joka syntyy sekä omista valinnoista että valtiovaltojen linjauksista ja sopimuksista. Ihminen on elänyt liian pitkään yli äyräiden. Nyt on tilinteon hetki. 

Vuodesta 2021 tulee todennäköisesti muutosten vuosi niin oman elämän kuin maailmantilanteen nökökulmasta. Ratkaisuja, isojakin, sekä kokoontumista neuvottelupöytien ääreen. Järjen miekan käyttöä väkivallan sapelin sijaan, vaikka valitettavasti kääntöpuolena polarisaatio "oikein" ja "väärin" ajattelevien kohdalla voimistuu entisestään. Tunteilut jätettiin vuodelle 2020, joka oli feminiinisen energian täyttämä - selviytymisen, jossa naiset ovat aina olleet hyviä. Vuonna 2021 fallossymboli tulee hiljalleen esiin piilostaan ja yrittää taas näyttää, missä mennään ja miten tulee toimia. Feminiinisen ja maskuliinisen energian yhdistäminen on ainoa tie kestävään lopputulokseen. 

Maljattomuudellaan vuosi 2021 peräänkuuluttaa järkiperäistä resilienssiä, sopeutumiskykyä olosuhteisiin. Meidän täytyy myös ottaa huomioon se, minkälaisen jälkipyykin koronapandemia tuo pestäväksi vielä pitkällä tähtäimellä. Mielenterveysasioita ei sovi unohtaa eikä niitä kaikkia miljoonia ihmisiä, joita koronakurimus vaurioitti erityisen syvästi. Toivon totisesti, ettei vuoden 2021 miekalla katkaista hoitoputkia ja lyhennetä tukien kestoja täällä Suomessa, muttei tietysti muuallakaan. Koronan jälkiseurauksia paikataan vähintään viisi vuotta emootioiden tasolla, talouden ehkä puolet vähemmän. Talous onkin osoittanut yllättäviä toipumisen merkkejä, mutta tämä voi olla väliaikainen helpotus. 

Vuosi 2020 näyttäytyi korttien valossa yllättävän hyvänä vuotena. Näinhän usein kriisit näyttäytyvät jälkiviisaassa valossa. Opimme ja saimme paljon hyvää, kaiken kurjan ohella. Koronapandemia on toiminut muutosvoimana kohti pakollista siirtymää. Aiempi kuninkaiden hallitsema maailma loistaa nyt myös tarot-pöydässä poissaolollaan. Tilalla ovat kuningattaret, äiti Maa. Joskus tulemme ihmettelemään, miten vastuuttomasti elimme elämää tällä planeetalla ja miten vähän otimme syviä tunteitamme huomioon arjen valinnoissamme. 


Lasini on puoliksi täysi - hyvä ohjenuora elämälle ja tulevaisuudelle myös lasin ollessa tyhjä!


Ja lopuksi grande finale eli eli mitä konkreettista tapahtuu vuonna 2021?

Tämän osan kirjoitin intuitiivisesti puoliksi eilen ja puoliksi tänään 1.1.2021 päiväkirjaani. Paljastan merkinnät jo nyt, joskin tämä luo nyt pienen paineen näiden toteutumisesta. Näitä visioita en pähkäillyt korteista vaan kuulostelin sisäistä aivokristallipalloani:

1) Koronaan liittyy yleisesti huomattu jälkisairaus - joko rokotteesta seuraavaan tai todennäköisemmin sairastetusta koronaviruksesta. Minulla on jostain syysyä intuitio, että se voisi liittyä muistiin. Tätä voi kyllä rapauttaa myös jatkuvasti lisääntyvä älypuhelinriippuvuus ja työn sekä huomion keskeytyminen. Jo nyt monille koronapotilaille on jäänyt hyvin pitkäkestoinen väsymystila. Se toki voi heikentää jo itsessään muistia ja kognitiivisia arjenhallintakykyjä. 

2) Joukkohurmokselliset liikkeet nostavat päätään maailmalla, mutta myös Suomessa. Nämä voivat olla sekä uskonnollisia että aatteellisia.  

3) Suomessa inhimillistetään jokin eläin maskotiksi ja siitä seuraa myös hyvää luonnonsuojelullisessa mielessä. Minua naurattaa nyt tämä visio jotenkin nolossa mielessä, mutta kirjoitan sen silti, koska se mieleeni singahti!

4) Ennennäkemättömän moni hyödyntää auton romutuspalkkion tai työpaikkojen yhä laajemmin tarjoaman työsuhde-edun ja hankkii sähköpyörän. Tämä on toki myös valtiovallan linjaus - saada autoilu vähentymään ja pyöräily lisääntymään. Mutta uskon näin myös käyvän jopa räjähdysmäisin mittasuhtein. 

5) Taivaalta sataa räntää tai rakeita aikana, jolloin ei pitäisi. Ehkäpä juuri kesken juhannuksen grillailujen!? Vuosi 2020 oli historiallisen lämmin, eikä tuleva vuosi 2021 osoita rauhoittumisen merkkejä ilmastoheilahtelujen suhteen.

6) Estonian uppoamiseen liittyvässä uudelleen avatussa tutkinnassa löydetään jotain hyvin erikoista, josta syntyy (aiheeton?) kohu.

7) Suomalainen saa maailmalla merkittävän meriitin tai palkinnon.

8) Tunnettu suomalainen henkilö jää kiinni isosta rikoksesta. Muutenkin vuonna 2021 rikollisuus lisääntyy, eikä vain räjähdysmäiset mittasuhteet saanut kyberrikollisuus. Työpaikat tehostavat entisestään turvakäytäntöjään ja omavaltontaa. Epäilys ja varautuminen näkyvät nykyistä enemmän myös kodeissa. Turva-alalla alkaa pyyhkiä yhä paremmin (visioin tätä sijoituksissani jo koronaromahduksessa, jolloin ostin Securitaksen nyt mukavasti nousseita osakkeita. Myös niiden osinkotuotto on ollut salkussani paras vuonna 2020!).

9) Suomalainen syöpätutkimus edistyy merkittävällä tavalla (tähänkin olen varautunut juuri nyt miinusmerkkisillä farmasiaosakeostoillani, heh!).

10) Tämä intuitio liittyy täysin omaan elämääni, ja koska olen taikauskoinen, kerron sen vasta sitten jos se toteutuu!


Tällä kertaa intuitiosuoni sykki vain kymmenen ennustusta, mutta eiköhän niissäkin ole tarpeeksi. Aika lailla näytän uskovan suomalaiseen voittokulkuun. Ja miksen uskoisi, olemmehan aika innovatiivinen kansa. Tällä kertaa ei tullut intuitioita kungafalmiljeniin liittyen, joten ehkä Ruotsin kuningasperheen lapsiluku jää toistaiseksi ensi vuonna syntyvän Sofian ja Carl-Philipin kolmannen "mukulan" sinetöimäksi. 

Mitä ajatuksia ennustukset herättävät ja visoitko itse tulevaa? Mikäli tämä megalomaaninen kirjoitus oli sinulle liian huuhaata, seuraava koskeekin sitten tammikuun tosielämän tavoitteita ja koko vuoden pyrkimyksiä! 

Iloista vuoden ensimmäistä päivää ja kaikin tavoin mahtavaa loppuvuotta!


Jääpeitettä ja lunta odotellessa!





Kommentit

  1. Iloista vuoden alkua myös sinulle! Odotukset vuodelle ovat korkealla, mutta toivottavasti ihmiset jaksaisivat vielä huimioida korona-rajoitukset. Toivottavasti kesään mennessä tilanne vihdoin rauhoittuisi, vaikka varmasti jotain pysyvää tästä pandemiasta jää. Mielenkiinnolla jään odottamaan, toteutuvatko ennusteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia! Luulen, että nyt ei toteudu ennustukset niin hyvin kuin viimeksi, mutta eihän sitä tiedä! Toivotaan todella, että ihmisten kärsivällisyys riittäisi loppuun asti. Kyllä ne roomalaiset bakkanaalit odottavat taas tulevaisuudessa :D

      Poista
  2. Kiinnostavia (intuitiivisia) ennustuksia! Jännittävää nähdä, mitkä näistä toteutuvat. Kivaa, että postasit ne nyt vuoden alussa. Oikein hyvää alkanutta uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva! Nyt on intuitito, että ennustukset toteutuvat huonommin kuin viime vuonna :D Vain hyvät jutut voisivat toteutua! Katsotaan, sanoi tohtori.

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!