Esmeraldan eetos

Jokaisella meistä on varmasti jonkinlainen kokemus työnhausta. Vaikka olisit syntynyt keskelle perheyritystä, ei ainakaan meidän luokalla TET-harjoittelupaikkaa saanut etsiä turvaetäisyydeltä omien sukulaisten hoivista. Tarkoituksenahan on edelleen oppia itsenäisen työnhaun ja työssä pärjäämisen ensiaskeleet. Parhaassa tapauksessa luoda jopa pysyvämpi suhde kyseiseen työpaikkaan.  Työmarkkinat ovat aika erilaiset tällä vuosituhannella kuin tuona ysärivuonna, jolloin hinnoittelin naulaimia ja kärräsin esimiehen tissikuvioisia kahvikuppeja toimistosta tiskialtaaseen. Sain jokaisen kesätyöpaikan ja ensimmäiset varsinaiset työpaikkani joko marssimalla "johdon puheille" tai soittamalla kera rehellisen kysymyksen: Onko teillä tarvetta hyvälle työntekijälle? Vain kahdesta liikeestä sain kuulla epäasiallisen vastauksen. Toista liikettä ei ole enää olemassa, toisen omistaja taas on tätä nykyä vartijoiden, liikkeenharjoittajien ja tavallisten kansalaisten hyvin tuntema murheenkryyn...

Olen vihdoin päättänyt viedä aarteeni (eli kaiken sälän, mikä pursuaa laatikoista, pusseista ja kipoista yli) kirpputorille myytäväksi. Ehkä tätä päätöstä on vauhdittanut rapiat 300 euron Hullut päivät-lasku. Minun piti ostaa vain Lapuan Kankureiden villahuopa, koska se tulee halvemmaksi kuin sähkölasku. Vaan miten kävikään. Yritän nyt kompensoida kukkaroni vajetta hyvällä tuurilla jopa 50 euron kirppisvoitolla. Viimeksi sain juuri näin loistavan myyntituloksen.  Edelliskerralla syntyi hävikkiä yhtä suuren euromäärän verran. Noh, toivottavasti tuo hävikin aiheuttanut liero nauttii suutarinlamppuni valosta hyvällä omatunnolla. Todellinen tavoitteeni tämänkertaiselle myynnille on yhtä kuin kuvitteellinen noin 200 euron Hullut päivät-lasku. Eikö olekin selkeä ja ymmärrettävä ajattelukuvio? Kirpputorit ovat siitä rattoisia ajanvietepaikkoja, että niissä voi todella nähdä, mitä kaikkea ihmiset todellisuudessa säilövät kaappeihinsa. Kirpputorin hyllykkö on armoton. Kaikki noloimmat v...

Otsikko tarkoittaa ihan todellista syytä kirjoitustaukoon. En silti malta olla rinnastamatta tietokonetta hilavitkuttimeen nimeltä ihmiskeho ja kovalevyä sentään vielä suht normaalisti raksuttavaan aivotoimintaan. Joka kolmannessa blogissa pahoitellaan taukoa kirjoittamisesta, sillä syysflunssa on vienyt voiton tai pehmeät vällyt ihan muuten vaan. Aina ei jaksa kirjoittaa, ei tehdä yhtään mitään. Syksy on juuri se vuodenaika, jolloin pimeys, uudet tv-sarjat ja suoranainen vetelyys vievät voiton. Olen myös saanut halkosavotassa mojovan tällin jalkaani, lojunut kuumeflunssassa sohvalla ja kärsinyt pahoista migreeniputkista. Olo on ollut kuin vanhuksella. Juuri tänään elämäni paras kaukonäköinen päätös on ollut vaihtaa osa lomarahoista ylimääräiseen lomaviikkoon. Muistatteko kiukaan, josta kirjoitin kesäkuussa? Tai sen juhannussaunan, jossa ei ollut kiuasta? Ostimme sen kyllä kesällä, mutta saimme sen vasta viime viikolla seinään. Omaa laiskuuttamme, sitten vielä sähkömiehiä sai ...

Elämän balanssi, mikäli sellaista edes on, on haastellisen saavutettavuutensa lisäksi ärsyttävän lyhytkestoinen ilmiö. Tänään on kuitenkin se hetki, jolloin tuntuu, että kaikki on letkeän maagisessa tasapainossa. Ehkä tämä tunne johtuu osittain siitä, että kirjoitan tätä tekstiä hienovaraisen, mutta ronskin samppanjan voimalla. Erinomaisen 0,375 litraisen Drappier Rose de Saigneen (anteeksi, en löydä luuristani juuri nyt oikeaoppisia heittomerkkejä) kuplivalla juhlafiiliksellä.  Tänään on todella syytä juhlaan, sillä saan viettää viikonlopun omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni. Saan valita kanavan, sen kuivimman historiadokumentin, syödä löytämäni suklaahipun itse ja nauttia luovasta hiljaisuudesta ympärilläni miljoonan kynttilän ympäröimänä.  Tosin naapurin teinipoika on täyttänyt 15 vuotta, joten voitte arvella ulkoa kantautuvan pärinän lähteen. Se ei kuitenkaan horjuta mielenrauhaani. Olen syönyt hyvän, jälleen turmiollisen chorizopitoisen aterian, nauttinut h...

Tiedätkö tunteen, kun ruoka onnistuu täydellisesti? Kun kaapissa ei ole mitään, mutta löydät kuitenkin kaikkea, joista teet sörsselin made in heaven? Nyt kirjoitan ohjeen ylös, kun vielä muistan sen. Ehdin jo syödä kaiken ennen ottamaani kuvaa. Miten yllättävää!  Todennäköisesti samaa lopputulosta ei synny enää toistamalla, mutta ehkä jotain sinne päin. Tässä tulee täydellinen sadonkorjuuillallinen, joka maistui erityisen hyvältä omenankeruupäivän jälkeen. Aamulla lähtee iso satsi omenia mehustamoon. Kylläpä nyt tuntuu jotenkin niin ranskalaiselta, etenkin kavutessa tikapuita pitkin puuhun (ei kuuhun tällä kertaa) ja poimiessa punastuneita omenia koreihin. Pari omenaa vein sisälle odottamaan ruokaisaa ideaa. Tässä se on: Oluessa humaltunut lehtikaali-omena-kanapaistos: -300 gr marinomatonta broileria -puoli pussia lehtikaalia (minulla oli punaista lehtikaalia) -2 rkl rypsi- tai oliiviöljyä -1 valkosipulin kynsi -2 omenaa -1 rkl sriracha-kastiketta -1 rk tomaattipy...

Tämä taulu puhuttelee minua syvällä viisaudellaan. Arkinen hetki pitkästä elämästä on pysäytetty arvokkaan tapahtuman äärelle. Vanhus lusikoi keittoa mietteissään, vailla hampaita. Täysinäinen suolapikari kertoo toimeentulosta, muttei varallisuudesta, sillä tyypillisesti vauraamman väen suola-astiat korostivat hopeisina suolan arvokkuutta. Tämä vanhus on ehkä valmistanut puisen suolapikarin itse aikana, jolloin iltaisin tehtiin elämän askareissa tarpeellisia käsitöitä somettamisen ja television katsomisen sijaan. Kuohkea leipä muistuttaa perustarpeiden täyttymisestä aikana, jolloin edes kuivunut korppu ei ollut itsestäänselvyys. Vanhuksen kädet ovat vahvat, ehkä peltotöissä nuorukaisena vahvistuneet. Essumekko suojaa lialta joko työtehtävistä, joita vanhus yhä kunnioitettavassa iässä tekee, tai yksinkertaisesti keitolta, joka saattaisi sutata ehkäpä ainoan kunnollisen vaatekerran. Terve puna poskilla paljastaa hyvän verenkierron, joka on voinut tulla ulkotöistä ja niiden jälkeis...

Sisäiset emäntägeenini ovat heränneet lähes 100-prosenttisesta horroksesta. Kunnon marttahengessä päätin pistää toimeksi, kun veranta alkoi jo pullistella aiemmin pihalta keräämistäni omenista. Ja lisää pukkaa puista sillä vauhdilla, että viemme varmaan tänäkin vuonna lihalaatikottain omenia mehustamoon.  Aikaisempi kriikunalikööripostaukseni aktivoi tietenkin tarpeen saada uutta likööriä kellarilaboratoriooni kehittymään. Ostin ensimmäisen kerran elämässäni Koskenkorvaa (sentään raparperilla maustettua) tämän jo protovaiheessa jumalaiselta maistuvan keitoksen pohjaksi. Anteeksi, ostin kyllä pari viikkoa aiemmin 60-prosenttista Kossua verannan ikkunaprojektia varten. En sentään juomiseen (palkatusta juopoksi paljastuneesta talomaalarista on jo riittävän ikävä kokemus), vaan maalarinteippien irroittamiseen vanhasta lasista. Toimii! Tästä jäi yli desin verran vahvinta Kossua, jolla vahvistin Koskenkorva Raparperin 30-prosenttista volyymiä. Lisäksi löysin ystävältäni tuliaiseksi s...

Nyt on aika kerätä kirpeänmakeat kriikunat puusta tai maasta ja hyödyntää ne mitä herkullisimmalla tavalla. Kriikunalikööri on yksinkertaisesti parasta alkoholijuomaa, mitä omista käpälistä ja puutarhan hedelmistä voi syntyä. Appeni mukaan kriikunaliköörini ON kaikista maailman alkoholijuomista parasta! Se on jo jotakin! Mutta kunniaa en voi omia itselleni, sillä jo muinaisessa Damaskoksessa ymmärrettiin kriikunaherkkujen päälle. Kriikuna levisi ja levitettiin ympäri Eurooppaa, Suomeen 1700-luvulla. Monista pihoista kriikunapuut on hävitetty, sillä sato on usein niin runsas, että koko maa värjäytyy kriikunoista. Kengänpohjani ovat kuljettaneet epämääräisen näköistä ruskeaa mössöä töihin asti siivoojan kauhuksi (hän luuli mössöä joksikin aivan muuksi...). Jatkuvasta keräämisestä ja/tai siivoamisesta koituu monelle liikaa vaivaa. Se on sääli, sillä kulinaarisempaa hedelmää on vaikea löytää. Liköörin ohella kriikunahillo on tai-vaal-li-nen juustojen lisuke. Etenkin homejuuston ja pipar...