Esmeraldan eetos

Mistä lienee moinen otsikko taas syntynyt? Silloin se pitää kirjoittaa, ja katsoa mitä sen alle syntyy. Kuuntelen kuorsausta (en omaani, vaikka sekin on mahdollista) ja selaan puhelinta. Vihoviimeinen teko unettomana - silloin uni ei ainakaan tule. Viime yönå en valvonut, siksikö kun luin tätä nukahtaessa? Vaikka luulisi, että juuri nämä liikuttavat sanat valvottaisivat.  Ajattelinkin siis kertoa, mitä tietoja googletan. En ole myöskään aikoihin jakanut täällä, millä hakusanoilla blogini löydetään. Analyticsissa on jotain vikaa, joten en pääse katsomaan. Katson siis, mitä itse olen googlettanut. Ruotsiin liittyviä hakuja tein edellisviikolla, mutten kuitenkaan googlettanut tätä Östermalmin Hemköpistä löytynyttä rapukravattia. Raakut eivät näytä yhtä onnellisilta. Vaikka keitetäänhän ravutkin elävältä.  No se aie loppui lyhyeen, olen näemmä kieltänyt hakujen taltioinnin. No, muistelen mitä olen tänä yönä googlettanut. saku inomaa Olen ollut yli viikon kipeä. Sinä aikana ääniki...

Miten olenkaan kaivannut merelle. Vihdoin se toteutui. Teiniangstissa olin haluton matkustamaan veneellä vanhempieni kanssa, pidin ennemmin kotibileet. En tosin tiedä, olisiko matkaseurani tuolloin edes ollut kaivattua. Mutta huomaan kaipaavani paattiamme yhä enemmän nyt, kun sitä ei enää ole.  Matka yhteysaluksella Nauvoon eli Naguun jäi lyhykäiseksi, mutta joskus paremman elämän aikana täytyy siellä myös yöpyä. Seilissä taas ei huvita käydäkään enää kolmatta kertaa nähtyäni, millainen somehitti saaresta on tullut. Olen vieraillut siellä 1990-luvulla ja vielä 2010-luvun alussa, jolloin tuotteistus oli jo päässyt orastavalla tasolla vauhtiin. Joskus taisin hakea sinne myös korkeakouluharjoitteluun tai kesätöihin, mutta kuultuani kirkko-opastuksen sisältävän myös huussintyhjennyksen, päätin valita rahakkaamman kesätyön kaupan kassalla. Oliko tämä elämäni virhe, tuskin. Hienoa ja traagista tietysti on, että vain turismin avulla paikkoja kunnostetaan. Valtakunnallisen tutkimuslaitokse...

Haluaisin kirjoittaa jostain muusta kuin itsestäni, palata niihin aiheisiin, joilla blogin aikanaan aloitin. Ensimmäinen kirjoitus taisi tosin koskea itseäni. Ja kaikki muihin aiheisiin liittyvät tekstit johtivat lopulta itseeni. Lopulta kirjoittaminen on todella itsekeskeistä, ellei kyse ole taloudellisesta tekstin takomisesta. Silloinkin kyse on usein besserwisseriydestä. Ennen piuhat jäsentyivät pullapitkoksi, leteiksi jotka yhdistyvät. Nyt ne karkaavat eri suuntiin. Unohdin, jo nyt, mistä minun piti kirjoittaa. Minulla oli aivan selkeä visio, jonka tuo besserwisser aiheutti. On lankoja, jotka johtavat jonnekin, itse olen vain päässä vastaanottamassa pätkiä. Miettimässä, mitä teen näille kaikille langoille. Toivien, ettei yksikään ole musta.  Nyt muistin, mustasta langasta. Kuolema. Siitä tuli mieleen muumiturismi.  Lisenssi on juuri päättynyt, toivottavasti sen myötä todennäköisyys nähdä tämä vastenmielinen antiylistys Naantalin historiaa kohtaan.  Olen tätä aihetta k...

Yöaikaanhan nämä blogitekstit nykyisin syntyvät, kun ei unta saa. Välittömästi alkoi soida korvissa aikoinaan auton soittimesta kuultu Neon 2-hitti Ei yksinäinen unta saa. Siitä ei kuitenkaan ole kysymys, vaikka kyllähän se raha tahi sen puute myös sosiaalisesti eristää. Sokerinrannalla virtaa enää katkeransuolaista vettä.  Täysin ilmainen tapahtuma oli Tall Ships Races, ellei sitten langennut hodariin. Ihme kyllä en, maksoi vitosen kappale.  Ecuadorilainen laiva muistaakseni, kuten miehistökin. Henkilöstö, koska naisoletettujakin oli.  Kasmir & Turku Jazz Orchestra  Tiivistää metrilakukansan tapahtuman kuin tapahtuman. Käsi vispaa kuin Trumpilla.    Samoin kuin kohta tyhjennän luurini kuvista, tyhjennän pankkitilini rahasta rempan takia. Samaan syssyyn toki Biden ymmärsi viimein jättää presidenttipelit taakseen. Mietin ensimmäisenä, miten tämä vaikuttaa sijoituksiin. Uusiutuvan energian osakkeet jo sulivat siinä kohtaa, kun Trumpin voitto alkoi näyttää...

Intuitiivinen kirjoittaminen on parasta etenkin silloin, kun aikaa sille ei ole. Tällöin kokee vain tarvetta suoltaa jonkin kuvan tekstillä tai tekstin kuvalla. Ihmiskuntaa ei olisi olemassa ilman tarvetta kirjalliseen ja kuvalliseen ilmaisuun. Ihmisyys on kiinni kulttuurista, jonka teemme jollain tavoin näkyväksi.  Kuluneen kolmen kuukauden aikana olen matkustanut enemmän kuin viiteen vuoteen. Viiden vuoden aikana käytin vain kerran passiani Georgiassa. Toisella kerralla Euroopan rajalla sitä ei tarvittu kuin lentokentän automaattiin, jota onneksi kompensoi palvelu määränpäässä. Helsinki-Vantaasta on tullut sieluton tiskittömyys, joka jostain syystä on valittu maailman parhaaksi. Itse toivon, ettei minun tarvitse enää katsoa välkkyviä valoja passintarkistuksessa, johon naamatauluni ei kuitenkaan kelpaa. Lopulta tarvittiin elävä ihminen arvioimaan, että olen ihminen, ja oikea sellainen.  Yllä oleva kuva on otettu suolajärveltä Kyproksella. Sain miltei lämpöhalvauksen sinne tal...

Aikoinaan ihmiset pitkästyivät tv-ohjelmien puhuvista päistä. Nykyisin niitä vaaditaan somessa. Jopa uutismediat ovat sortuneet Tiktok-vaikuttajien tielle, jolla toki saavuttaa klikkauksia. Paitsi että reelsejä ja videoita ei käsittääkseni tarvitse klikata. Riittää, kun tippahuulena tuijottaa ruutua. Ihmiset eivät jaksa enää lukea sanomalehtiä, paitsi hyvällä tuurilla sunnuntaisin. Silloin panostetaankin lukemistoon, johon arkena ei riitä aika ja keskittymiskyky. Näitä kumpaakin kyllä olisi, jos arjen priorisoisi toisin. Syyllistäminen ei kuitenkaan auta printtimedian ahdingossa. Lopulta on mentävä sille lavealle tielle, jolla kaikki huutavat kenenkään kuulematta. Kuuntelematta? Sosiaalisen median algoritmit pelittävät parhaiten, kun ruudussa on puhuva pää. Jos tämä pää kertoo vielä minämuodossa asioita, olivat ne sitten faktoja maailmasta tai kokemuksia meikkivoiteesta, kuulija on koukutettu. Mietin, kuinka paljon on meitä, jotka vaihtavat heti levyä. En kestä ainuttakaan puhuvaa p...

Harvoin tulee luettua näin puhuttelevaa, huvittavaa, traagista, raivostuttavaa ja ajan hampaaseen osuvaa tietoteosta kuin Yksin, kiitos . Se on toimittaja Marika Riikosen kirjoittama ylistys ja pamfletti yksinolon auvosta. On järkyttävää, miten yhä edelleen tässä maassa toistetaan vain parisuhdemantraa, ja tehdään politiikkaa sen ehdoilla. Kuitenkin neljäosa maassa tai Turun seudulla jopa kolmasosa on yksineläjiä. Niin, täällä on paljon opiskelijoita, joten yksin asuminen on ohimenevä vaihe. Vaiko ohi menevä, aivan sama, kunhan se menee ohi . On kiusallista, jos joku oikeasti viihtyy yksin olematta erakko tai säälittävä. Yksin asuva tai oleva ei välttämättä kaipaa parisuhdetta, tai sitten kaipaa, mutta sen ei pitäisi määrittää ihmisen yksinolon tarvetta. Jokaisella se jonkin vahvuisena on. Kuva: Hertta Kustannus Voisin kirjoittaa teoksen annista loputtomiin. Myönnän, että aihe menee tunteisiin. Harvoin enää yllätyn minkään kirjan aiheesta, mutta tämä oli sellainen. Vaikka olen vuosia ...

Yhtäkkiä tunsin valtavaa tarvetta tarttua kirjaan, joka on koristanut keittiöni pöytää, veikkaisin, Tuhkamarkkinoista lähtien. Silloin hankin Gabriel Carcía Márquezin (kuka keksi heittomerkit ja miksi?) klassikon Naantalin Taidehuoneelta kahdella eurolla. Rakkautta koleran aikaan.  Kaikin tavoin trooppinen tunnelma.  Heti lukiessa johdannon, kylmät väreet kulkivat läpi helteestä horkkaisen ruumiini, jota olin juuri ulkoiluttanut Turun kolerahautausmaalla. Käyn siellä usein, kuten monilla muillakin hautausmailla. Kiinnostuin aikanaan tästä teoksesta kolera edellä - olin nähnyt ehkä jo lapsena otoksen jostain Aasian ajankuvasta, olisiko siinä ollut jopa sairaanhoitaja Florence Nightingale ja reiällinen puinen kolerasänky. Todennäköisesti muistan väärin, mutta muistan, miten näky yhtä aikaa kammotti ja kiehtoi - kuten sairauksien historia tekee edelleen.  Heti johdannon alussa on kasaripainoksessa piirros Márquezista tekstillä "maailma ei olisi sama ilman Gabriel Carcia Márq...